26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Solheim Cup

On Solheim Cupin aika

Carin Koch luotsaa joukkueensa luottavaisena 14. Solheim Cupiin. Kuva: Getty Images

Skandinaavit Anna Nordqvist ja Suzann Pettersen löivät kahden vuoden takaisessa turnauksessa kaksikon Stacy Lewis-Lizette Salas lukemin 5/4. Voitokasta avausottelua heiltä odotetaan myös perjantaina, kun vastaan asettuvat USA:n Morgan Pressel ja Paula Creamer.

Nordqvist ja Pettersen ovat parhaiten sijoittuneita naisten maailmanlistalla, ja saivat oikeutetusti kunnian käynnistää eurooppalaisten urakan ensimmäisessä Saksassa pelattavassa Solheim Cupissa.

”Halusin vahvan parin ensimmäiseen matsiin”, Euroopan joukkueen kapteeni Carin Koch sanoi perjantaiaamupäivän foursome-ryhmien julkistamisen jälkeen.

”He ovat pelanneet ennen yhdessä, ja he pelaavat mielellään yhdessä. Tämä kaksikko oli mukava laittaa ensimmäiseksi liikkeelle. Ykköstiillä on varmasti meteliä aamulla, joten tuntuu hyvältä päästää kokeneet pelaajat nauttimaan tuosta hetkestä.”

Foursome-otteluiden lähdöt ovat 15 minuutin välein. Toisena starttaavat Charley Hull ja MelissaReid, jotka ottavat mittaa Michelle Wiestä ja Brittany Lincicomesta.

”Tiesin, että Charley ja Mel haluavat pelata yhdessä. He ovat harjoitelleet keskenään, ja pitäneet hauskaa. Heidän persoonansa sopivat hyvin yhteen, sama koskee myös heidän peliään. Tämä oli helppo valinta.”

Karine Icher ja Azahara Munoz ottivat pisteen ensimmäisessä foursome-matsissaan kaksi vuotta sitten. Tätä he yrittävät myös tällä kertaa Cristie Kerrin ja Lexi Thompsonin kustannuksella. Neljännessä foursomessa Sandra Gal ja kokenut skotti Catriona Matthew kohtaavat Stacy Lewisin ja Lizette Salasin.

USA:n kapteenin Juli Inksterin oli alun perin määrä peluutta Wie’tä yhdessä Alison Leen kanssa, mutta suunnitelmat muuttuivat jälkimmäisen sairastumisen vuoksi. ”Olin kaavaillut Alisonia kentälle, mutta hän on yhä vatsataudissa. Hän sai lääkettä suoraan suoneen ja nesteitä, joten katsotaan miten paraneminen käynnistyy. Alison missasi jo gaalaillallisen, ja se oli sinänsä pettymys.

”Se (Leen sairastuminen) on aiheuttanut omat hämminkinsä, mutta ei näille voi mitään. Joukkueet ovat ennenkin menestyneet, vaikka joku on pudonnut riveistä.”

Kapteenien yhteisellä sopimuksella jokainen pelaaja pääsee kentälle vähintään yhteen otteluun kahden ensimmäisen päivän aikana, jollei sairastuminen tai muu pakottava seikka estä asiaa. Joka tapauksessa jenkit menettävät sunnuntaina pisteen, jos Lee ei pysty pelaamaan singeleissä. Näin kävi viimeksi vuonna 2011 Irlannissa, kun Cristie Kerr joutui luovuttamaan matsinsa Karen Stupplesia vastaan.

Molemmat joukkueet vakuuttivat iskukykyään torstain lehdistötilaisuudessa.

”Joukkueemme on valmis, on ollut jo jonkin aikaa”, toista peräkkäistä voittoa USA:sta tavoitteleva Koch sanoi. ”Tänään oli hyvä päivä. Kentällä oli märkää, mutta kaikki pelasivat muutaman reiän ja pitivät hauskaa. Testasimme pareja, ja kaikki vaikutti hyvin positiiviselta.”

Myös Inkster vakuutti, että hänen ryhmänsä aikoo pysäyttää kahden haasteottelun tappioputken tänä viikonloppuna.

”Tämä viikko on ollut hieno. Joukkue uhkui valmiutta jo maanantaina, mutta vähän on täytynyt vielä odotella. Sää on vähän turhan märkää golfia ajatellen, mutta kaikki muu on ollut täydellistä. Toivottavasti sade hellittää, ja saamme kolme mahtavaa pelipäivää.”

”En usko, että minun täytyy virittää joukkuetta sen koommin. He ovat ammattilaisia, ja osaavat sen itse. Eivät he muuten olisi täällä.”

Perjantain foursome-ottelut (Suomen aikaa):

9.00 Anna Nordqvist-Suzann Pettersen vs. Morgan Pressel-Paula Creamer
9.15 Charley Hull-Melissa Reid vs. Michelle Wie-Brittany Lincicome
9.30 Karine Icher-Azahara Munoz vs. Cristie Kerr-Lexi Thompson
9.45 Sandra Gal-Catriona Matthew vs. Stacy Lewis-Lizette Salas

Eurosport Player lähettää Solheim Cupista päivittäin suoria tv-lähetyksiä. Perjantain ja lauantain lähetykset alkavat klo 8.45, sunnuntaina klo 10.15.

Lisätietoja: www.eurosportplayer.fi

Lähde: LET

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)