16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World Golf Championships

Olympiavoittaja palaa sorvin ääreen – hopeamitalistilla ei ollut asiaa Memphisin turnaukseen

Upean turnauksen olympialaisissa pelannutta Rory Sabbatinia ei Memphisissä nähdä. Kuva: Getty Images

Golf lienee yksi harvoista olympialajeista, jossa kultamitalikaan ei takaa pääsyä parhaisiin koitoksiin.

Lajiensa kovimmat urheilijat kilpailevat maineesta, kunniasta ja etenkin mitaleista kohti loppusuoraa kääntyneissä Tokion kesäolympialaisissa. Jokainen menestyjä on mitalinsa ansainnut, eikä ainutkaan kulta, hopea tai pronssi ole toistaan arvokkaampi tai vähäarvoisempi yhdessäkään olympiastatusta kantavassa lajissa.

Olympialaisiin valitut urheilijat edustavat lajiensa huippua, ja varsinkin mitalistit taistelevat tyypillisesti MM-kisojen, EM-kisojen ja vaikkapa Aasian kisojen kaltaisilla tai näiden kenties viettäessä olympiavuonna taukoa muilla lajinsa parhaille urheilijoille tarkoitetuilla estradeilla isosta menestyksestä.

Golf on tässä mielessä poikkeuksellinen laji. Siinäkin kilpaillaan MM- ja EM-titteleistä, mutta vain amatööritasolla. Eturivin ammattilaiskisoihin golfissa kuuluvat major-turnaukset ja World Golf Championships -sarjan kilpailut, joihin pääsee oman sisäisen nokkimisjärjestyksensä kautta.

Seuraava WGC-kilpailu käynnistyy torstai-iltapäivänä Suomen aikaa Memphisissä Tennesseessä, mutta ilman Tokion olympiaturnauksen hopeamitalistia Rory Sabbatinia.

Slovakiaa edustavan eteläafrikkalaisen rannalle jääminen johtuu liian alhaisesta maailmanlistasijoituksesta – siitäkin huolimatta, että tuore sijoitus parani onnistuneen olympiaturnauksen myötä tuntuvasti.

WGC-kilpailuun otetaan maailmanlistan 50 parasta pelaajaa, mutta tästä joukosta Tokion hopeamitalisti on kaukana. Sabbatinin tuorein listasijoitus 111:s on 80 pykälää parempi kuin toissa viikolla, mutta sillä ei ollut Memphisiin asiaa.

WGC-sarjan turnauksiin voi toki päästä muutakin reittiä. Paikka Memphisin kilpailuun aukeaa, jos on kuulunut edellisen Presidents Cupin tai Ryder Cupin pelaavaan kokoonpanoon tai jos on voittanut riittävästi maailmanlistan pisteitä tarjoavan kilpailun viimeistään edellisenä vuonna.

Muitakin takaportteja on tarjolla Sunshine Tourin, Asian Tourin tai Australian kiertueen määrätyissä kilpailuissa. Sabbatini ei kuitenkaan täytä yhtään WGC-FedEx St. Jude Invitational -turnauksen pääsykriteeriä.

Pronssia Tokion olympiaturnauksen uusinnassa voittaneen C.T. Panin maailmanlistasijoitus on Sabbatinia alhaisempi, mutta hänelle paikka Memphisin kilpailuun olisi auennut Presidents Cup -kriteerin kautta. Taiwanilainen kuitenkin päätti jättää tämänviikkoisen huipputurnauksen väliin.

Memphisissä riittää olympiakävijöitä, joista luonnollisesti suurimman huomion kerää kultaa Kasumigaseki Country Clubilla voittanut USA:n Xander Schauffele. Kattaus TPC Southwind -kentällä pelattavassa turnauksessa on häikäisevä: koolla on muun muassa maailmanlistan kaikki 30 parasta pelaajaa lukuun ottamatta listaykköstä Jon Rahmia, joka on sivussa koronatartunnan vuoksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje