7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World Golf Championships

Olisiko nyt Fowlerin vuoro?

Rickie Fowlerilla on viikonloppuna edessään suuri mahdollisuus. © Getty Images

Rickie Fowler (-8) teki perjantaina kahdeksan birdietä ja yhden eaglen ollakseen jälleen kerran vahva ehdokas voittajaksi ensimmäistä kertaa ammattilaisurallaan. Kärjessä tunnelma on tiivis, sillä Fowlerin kanssa samassa tuloksessa ovat myös Ryan Moore, Keegan Bradley sekä avauskierroksen sankari Adam Scott.

Olosuhteet suosivat hyviä tuloksia toisellakin kierroksella ja se näkyi tulostaululla. Tiger Woods ei kuitenkaan vastoin ennakko-odotuksia saanut perjantaina juonen päästä kiinni, vaikka Bridgestone Invitationalin ensimmäinen kierros oli antanut toisenlaista osviittaa.

Woods sortui vaisuun puttipeliin, missaten mm. yhden puolimetrisen. Kun hän ei pystynyt paikkaamaan puteillaan lähipelissään tulleita virheitä, jäi tulokseksi 71 lyöntiä. Matkaa kärkeen on vain seitsemän lyöntiä, mutta Woodsin edellä tulosluettelossa on 35 pelaajaa.

”Tänään ei ollut hyvä päivä”, Woods totesi kierroksensa jälkeen lakonisesti.

Myöskään Scott ei yltänyt yhtä lennokkaaseen peliin kuin avauskierroksella. Lyönnit olivat edelleen hienoja, mutta puteista puuttui Woodsin tavoin tehokkuus. Tulos 70 ei ole silti koskaan huono Firestone Country Clubin kentällä – missään olosuhteissa.

”Siitä on kauan kun olin edellisen kerran pelannut tuloksen 62, joten mahdoinko liikaa epäillä toista perättäistä onnistumista”? Scott asetteli kysymyksen itselleen. ”Enpä usko. Firestone on vaativa kenttä – jos olet hieman sivussa, niin kenttä näpäyttää sinua välittömästi.”

Värikäs esitys – värikäs pelaaja

Fowlerin ympärillä riitti kuhinaa perjantaina. Hän teki toisella kierroksella vain viisi paria, muuten yleisö saattoi vain jännittää, mikä tulee olemaan reiän tulos. Nuorukaisen kierrokseen sisältyi mm. kolmen birdien suora ja eaglen arvoisesti sadasta metristä sisään lyöty lähestyminen kolmosella.

”Tänään tapahtui paljon hyviä juttuja. Onnistumiset pönkittävät itseluottamusta viikonloppua ajatellen”, Fowler sanoi iloisena.

Iloinen oli myös LPGA Hall of Fameen kuuluvan Pat Bradleyn veljenpoika Keegan Bradley. Vaikka iso osa yleisöstä haihtui paikalta Woodsin kierroksen jälkeen, riitti lehtereillä hänenkin birdieilleen kohinaa ja raikuvia aplodeja.

Keegan

Keegan Bradley toteuttaa unelmiaan Ohiossa. &copy Getty Images

”Luke Donald pelasi ihan takanani ja Phil Mickelson hieman kauempana. Olen varmasti 2-vuotiaasta lähtien haaveillut jostain tällaisesta. Tunnetta on vaikea kuvailla, en pysty juuri nyt ilmaisemaan kuinka hauskaa minulla on tuolla kentällä”, Bradley hehkutti.

Viidettä sijaa Ohiossa jakavat Martin Laird, Jason Day sekä Robert Karlsson. He ovat lyönnin päässä kärjestä. Hyvää ruotsalaispanosta täydentää Brandt Snedekerin kanssa kahdeksatta sijaa jakava Fredrik Jacobson. Tämä kaksikko on 36 reiän jälkeen tilanteessa -6.

Viikonlopusta on tulossa äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä kaikkiaan 20 pelajaa mahtuu neljän lyönnin sisälle. Tästä isommasta joukosta löytyvät mm. Rory McIlroy, Steve Stricker, Nick Watney sekä RyoIshikawa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Akke says:

    Rickie hyvä veikkaus. Pärjäsi hyvin myös Openin myrskyssä, ja sitä on odotettavissa Akroniin täksi päiväksi. Oma veikkaukseni on aussipelaaja Jason Day, joka pelasi eilen tasaisen varmasti ja on pärjännyt viime majoreissa hyvin. Ruotsin panos vahva- olisiko Karlsson tai Jakobson sunnuntaina voittaja? Holywoodin mies R Mac missasi useita alle 10-metrisiä birkkuputteja – tämän tason kisoja ei voiteta huonolla puttipelillä. Eikä Rory viihdy myrskyssä.