Hiljattain ammattilaiseksi siirtynyt Sanna Nuutinen (+1) näytti todellista potentiaaliaan naisten haastajakiertueen kisan toisena päivänä. Hän iski Turkin Belekissä meneillään olevassa Mineks & Regnum Classic –turnauksessa tuloksen 69, mikä alittaa National Golf Clubin kentän parin neljällä lyönnillä.
Nuutinen ei mahtunut perjantaina 20:n joukkoon, mutta nousi kisan puolivälissä jakamaan kolmatta sijaa. 23-vuotiaan helsinkiläisen 36 reiän birdiesaldo osoittaa jo kuutta, näistä viisi tuli toisella kierroksella. Päivän ainoa bogi osui ulosmenon loppupuolelle.
Toinen Turkin kisassa oleva suomalainen, Annika Nykänen (+15), on putosi finaalikierrokselta kahden lyönnin erolla.
Kilpailun johdossa jatkaa Caroline Rominger (-3), jota viime viikonvaihteessa Vihdissä voittanut EmmaWestin jahtaa lyönnin päässä. Lina Boqvist ja Vani Kapoor tekevät Nuutiselle seuraa kokonaistilanteessa yksi yli.
Marko Kuivasaari