Komulainen on jäämässä noin kahden kuukauden mittaiselle tauolle.
Noora Komulainen (-9) ei pysynyt aivan kärjen tahdissa Australian itärannikolla pelatun LET-kilpailun päätöskierroksella. Hän pelasi Australian WPGA Championshipissä sunnuntaina tuloksen 72 ja saavutti kauden parhaalla esityksellään jaetun viidennen sijan.
Edellispäivänä Sanctuary Cove Golf & Country Clubin kentän ennätyksen tehnyt Komulainen pelasi kirjavan kierroksen. Parien ja neljän birdien ohella hänelle merkittiin kolme bogia ja yksi tuplabogey.
Vaikka enemmänkin olisi ollut otettavissa, hän oli sijoitukseensa kohtalaisen tyytyväinen. Finaalikierroksen peli ei kuitenkaan vastannut odotuksia.
”Harmittaa vähän tämän päivän suoritus. Putti ei ollut niin hyvä kuin aiempina päivinä ja löin muutaman heikomman missin lähestymisissä. Avaukset olivat tosi hyviä koko päivän. Tänään oli vaikea keli, tuuli aika kovaa ja se oli puuskittaista.”
”En tietenkään voi viidenteen sijaan olla kovin pettynyt, vaikka toki harmittaa, etten saanut raavittua parempaa kasaan”, Komulainen sanoi.
Top 10 -sijoitus oli Komulaiselle jo toinen tämän kauden kilpailussa. Reilut 12 000 euroa palkintorahaa tienannut pelaaja kiipesi turnauksista saamillaan pisteillä LET:n kausirankingin 11. sijalle. Hänellä on nyt koossa 16 top 10 -sijoitusta naisten Euroopan kiertueelta.
Chip-in alert! Noora Komulainen holes out on 17 🙌 #AusWPGApic.twitter.com/OymGNrzGwa
— Ladies European Tour (@LETgolf) March 22, 2026
Komulainen on viidennellä varasijalla kiertueen seuraavaan, Yhdysvalloissa pelattavaan kilpailuun. Vaikka viikko toi korkean sijoituksen, hän kertoi, ettei Australiassa ollut paikkoja tarjolla Las Vegasin turnaukseen. Hän on jäämässä nyt pidemmälle tauolle.
”Tulen täältä nyt Suomeen, ja pelaan näillä näkymin vasta toukokuussa Euroopassa. Jätän eteläafrikat väliin. Luultavasti Mauritiuksenkin, mutta sitä en ole vielä päättänyt”, Komulainen sanoi.
Alustavan suunnitelman mukaan Komulaisen seuraava turnaus olisi toukokuun puolivälissä Saksassa pelattava German Masters. Tässä kilpailussa suomalaisista nähdään myös Ursula Wikström ja Sanna Nuutinen.
Australian WPGA Championshipin voitti kilpailun suurin tähti Hannah Green. (-16). Maailmanlistalla seitsemäntenä oleva australialainen jätti toisen sijan jakaneet Saksan Alexandra Försterlingin ja Etelä-Afrikan Casandra Alexanderin neljän lyönnin päähän.
Lue seuraavaksi: Komulainen rynnisti hurjalla kenttäennätyksellä voittotaisteluun: ”En tiennyt yhtään omaa tulosta”


Hyvä Noora.Myös epson tourilta olisi mukava kuulla uutisia,mutta se ei tunnu juttujen tekijöitä kiinnostavan.
Kiitos kommentista. Epson Tourin tämän viikon kilpailusta löytyy uutisia Golfpiste seuraa -palstalta.