26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Minea Blomqvist käynnistää kisakautensa Illinoisissa

Minea Blomqvist aloittaa kesäkuussa jo viidennen kautensa LPGA Tourilla.

Maaliskuun viimeisenä päivänä esikoispoikansa Elmeri Aku Mikael Kakon keisarinleikkauksella synnyttänyt Minni Blomqvist osallistuu kesäkuun kymmenentenä päivänä Illinoisissa käynnistyvään LPGA Tourin kisaan..

Alun perin Blomqvist suunnitteli pelaavansa ensimmäisen kisansa vasta kesäkuun toisella puoliskolla.

-Ensimmäiset viikot Elmerin kanssa ovat sujuneet mainiosti ja harjoittelukin on käynnistynyt mainiosti. Mieli on iloinen ja pienen tauon jälkeen tekeminen tuntuu todella mielekkäältä. Niinpä päätin Timo Rauhalan kanssa keskusteltuani lähteä kahteen kesäkuussa pelattavaan kilpailuun, Minea kertoi tiistaina.

LPGA State Farm Classic pelataan kesäkuun 10-13.päivinä Springfieldissa Illinoissa, Shoprite LPGA Classic viikkoa myöhemmin New Jerseyssa.

-Tavoite alkavalla kaudella on ensisijaisesti valmistautua hyvin vuoteen 2011. Toki teen parhaani ja tähtään menestykseen, mielessä ovat myös British Open johon joudun karsimaan sekä yhtenä kauden päätavoitteista ehdottomasti Finnair Masters Talissa, Blomqvist jatkoi.

Tiistaina iltapäivällä perhe Kakko suuntasi Belgiaan jossa pelataan Challenge Tourin kisa.

-Seuraavalla viikolla treenit taas jatkuvat, USA:n matkaan siis jo vajaan kahden viikon päästä. Ja pidän kovasti peukkuja sille, että Mikko pärjäisi US Openissa. Se, että suomalainen miespelaaja pääsee tuohon kisaan karsintojen kautta on kyllä todella upea asia jolla on monenlaisia positiivisia vaikutuksia, Blomqvist hehkutti lopuksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje