Kysyimme linkseillä aina hyvin viihtyneeltä Iloselta, miten The Openiin valmistaudutaan.
Mikko Ilonen, miten golf muuttuu, kun kisa on The Open ja alustana peribrittiläinen links-kenttä?
Heti tulee mieleen yksi juttu, jenki alkaa sekoilemaan mailojen kanssa! Väkisin pitää saada bägiin driving iron tai vastaava. Ja sitten aletaan pelaaman wedgejen kanssa bouncella.
Kun kysymys on Openista, niin mukana on paljon pelaajia, jotka eivät pelaa tourilla eikä heillä siksi ole merkkien mailapalvelua käytettävänään. He ovat paikallisten apujen varassa ja silloin se välinesäätö on harvoin hyvä juttu.
Eikö välineisiin siis ole syytä tehdä muutoksia?
Siihen ei ole tarvetta. Käytännössä linkseillä ollaan tavallaan helpommilla alustoilla, kun voit luottaa siihen, että maa pitää, kun vain lyöt oikein ja osut palloon. Jos sitten vaihdetaan vaikka wedgen grindia ja bouncea, niin oikeastaan koko maila muuttuu. Ainakaan viime tipassa ei kannata muuttaa mitään, jos on aikaa ja mahdollisuus sopeutua olosuhteisiin vaikka pari viikkoa, niin sitten tilanne voi olla toinen.
Tässä suhteessa Scottish Open on testikisa monelle, mutta yhtä lailla moni tulee Openiin kiertueiden ulkopuolelta. Sitä kamasäätöä näkee toki joka viikko, mutta harvoin se on hyvä juttu.
Miten sitten rautojen ja puiden kohdalla, haetaanko matalampaa lentokaarta tai vastaavaa?
Niin kauan kun on lyönti hallussa ja osaat lyödä palloa koko ajan vähän tuulta vasten, niin ei tarvitse muuttaa mitään. Jos on pelkkä slaissi bägissä, tilanne on toinen. Sitten aletaan säätää draivia matalammaksi ja ehkä vähän yritetään muuttaa lyöntiä. Mutta se johtaa usein siihen, että svingi on kisan jälkeen useamman viikon ajan hukassa.
Harjoitellaanko links-kisan alla eri tavoin tai painotetaanko niitä asioita, jotka links-kentällä korostuvat?
Itse käytin aina lähipelialueella paljon aikaa. Chippailin ja pitchailin, sillä siinä pääsee lyömään erilaisia lyöntejä ja kääntämään palloa. Tuuli on aina samalla tavalla pelissä siinäkin, ja paikkaa vaihtamalla tuulen saa tulemaan eri suunnasta. Rangella voi olla sama tuuli neljä treenipäivää, eikä se tietenkään ole kovin hyvä.
Treenatessa pitää hakea tuntuma mailan pohjaan, ja löytää kunnollinen osuma palloon, se on ihan olennaista ja se välittyy pidempiinkin lyönteihin.
Muuttuuko pelistrategia likseillä normiasetuksista?
Perusoletus on se, että kun seisoo tiillä, niin usein näkyy poteroita. Ne pitää välttää. Usein varmin tapa on lyödä reilusti yli, tai sitten jättää lyönti reilusti lyhyeksi. Bunkkereiden sektorin ei pitäis olla pelialuetta ollenkaan, eikä bunkkereiden väliin juuri koskaan pitäisi lyödä palloa.
Paras neuvo, jonka itse linkseille joskus sain on, että ei pidä antaa mitään mahdollisuutta siihen, että pallo päätyy bunkkeriin.
Usein väylä vähän kääntyy bunkkereiden jälkeen. Pelikulmien suhteen ei ole useinkaan kovin paha, jos lyönti menee vähän pitkäksi siitä käännöksestä. Sieltä on yleensä ihan hyvä kulma tulla lipulle.
Miksi sinä viihdyit niin hyvin links-kentillä?
Siellä on hyvä tunnelma. Brittiläinen golfyleisöä on asiantuntevaa ja arvostavaa, ehkä se on isoin juttu. Kävin jo junnunaikana pelaamassa ja harjoittelemassa linkseillä, ja ne olivat mitä hauskimpia harjoituspaikkoja. Niistä jäi hyvä fiilis.
Kenttä saattaa olla melko tylsäkin tuulettomalla kelillä, mutta joka päivä on eri keli ja siitä tuleekin aika nopeasti mielenkiintoista. Linksillä ei myöskään ole yhtä tapaa pelata, vaan aina on joku vaihtoehto. Ei vain niin, että lyönnin pitäisi olla ihan tikissä, että voi menestyä. Siellä voi vähän taiteilla, ja se on enemmän sellaista pelaamista, eikä mekaanista suorittamista.
Mikko Ilonen selostaa The Openin yhdessä Antti Vaalaksen kanssa Viaplaylle. Torstaina lähetys ensimmäisestä kierroksesta alkaa kello 16.00.
Lue seuraavaksi: Jo jatkopaikka The Openissa on onnistuminen – Suomalaisten tilastoissa yksi on ylitse muiden
Minua on aina ihmetyttänyt jenkkigolfareiden hyvä menestys The Open-linkseillä. Vuoden 2000 jälkeen on USA:lainen pelaaja ollut mestari 12 kertaa, kun Brittein saarten edustaja on ollut voittajana vain 6 kertaa (Irlanti 3, Pohjois-Irlanti 2 ja Skotlanti 1). Muut voittajat ovat tulleet Etelä-Afrikasta, Ruotsista, Italiasta ja Australiasta. Britteinsaarelaisten osuus voittajista on siis 25%, mikä on hyvä sekin ja kertoo jonkinlaisesta linkstottumuksesta, mutta Jenkkien 50%:ssa on kyllä yliedustuksen makua. Sellainen johtopäätös voitanee tehdä, että pelimiehet pärjäävät kentällä kuin kentällä.
Onko jenkkien 50 % voitoista yliedustuksen makua, jos samalla aikajaksolla käydyistä muista 75 majoreista 48 on mennyt jenkeille, eli 64 %? Jenkithän pärjäävät siis tavallista huonommin briteissä, kuten odottaa saattaa.
Kaikki muut kolme Majoria pelataan USA:ssa Jenkeille tutuilla kentillä. Heidän hyvä menestyksensä The Openeissa tarkoittaa mielestäni sitä, etteivät linksit aiheuta ylimääräistä vastusta niihin vähemmän tottuneille ammattilaisille. Voittotilastoja tarkasteltaessa pitää ottaa huomioon myös kansallisuuksien osuus osanottajajoukossa. Sitä en ole selvittänyt, mutta tuskin Jenkkien osuus The Openeissa on yhtä suuri kuin esim. US-Openissa ja PGA-openissa.