16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World Golf Championships

Rory McIlroy sai vihdoin tutun aseensa kuntoon – enää tökkii putti- ja lähipeli  

Rory McIlroy on ottanut oman paikkansa kilpailun draivitilaston kärjessä. Kuva: Getty Images

McIlroy on ollut Memphisissä paras draivaaja, mutta sillä ei pelkästään juhlita WGC-tason turnauksissa.

Viimeiset kymmenen vuotta lajin parhaana draivaajana pidetty Rory McIlroy ajautui taannoin harharetkelle, joka näytti sekoittaneen hänen vahvan pelillisen ominaisuutensa pahemman kerran.

Pohjoisrlantilainen myönsi vaikuttuneensa Bryson DeChambeaun pitkistä kanuunoista ja yritti itsekin saada lisää mittaa avauksiinsa. Apinointi osoittautui virheeksi, sillä karkailleet draivit hajottivat kohta koko paketin. McIlroy kutsui Pete Cowenin avukseen ja englantilaisvalmentaja on vähitellen saanut parsittua hänen avauspelinsä kuntoon.

McIlroy on ollut Memphisissä pelattavan World Golf Championships -sarjan turnauksen strokes gained: off the tee -tilaston ykkönen ja myös draivien pituudet (keskiarvo mitatuilla rei’illä 307 metriä) ja tarkkuus (74 prosenttia väylillä) ovat olleet todellista eliittiä.

Muutoksia on tehty välineitä myöden. Hän otti kesäkuun U.S. Openissa käyttöönsä hieman lyhyemmän draiverin ja heinäkuussa lavan nostokulmaa pienennettiin neljännesasteen verran. Hän on myös palannut lyömään fade-kierteen sijaan tuttuja draw-kierteisiä draivejaan.

”Avaaminen tuntuu nyt vapaammalta, enkä purista mailasta niin paljon kuin aikaisemmin. Teen sitä mitä olen tehnyt koko urani: laajan kiertoliikkeen, jonka jälkeen ’roikun’ hetken oikealla puolella ja annan sitten palaa käsivarsillani ja kropallani”, McIlroy kertoi Golf Channelin haastattelussa kolmannen kierroksen jälkeen.

Hän yritti muuttaa avauksiaan tekemällä liikkeestä mekaanisesti tehokkaan, mutta ei saanut enää käsillään mitään aikaan.

”Olen aina ollut käsistäni lahjakas, ja on hyvä turvautua siihen missä on luonnostaan hyvä.”

McIlroy totesi, että hänen piti käydä draiviensa kanssa syvällä ennen kuin asetti itselleen kysymyksen: ”Miksi en tee asioita niin kuin olen tehnyt aina ennenkin?”

Pelkkä laadukas avaaminen ei silti kesää tee. Sijalla 22 oleva McIlroy pelasi WGC-FedEx St. Jude Invitational -kilpailussa toisen peräkkäisen 66 lyönnin kierroksen, mutta matkaa kärkeen on turhan paljon: 12 lyöntiä.

Nyt ongelmana TPC Southwind -kentällä on ollut huono putti- ja lähipeli, sillä hän on menettänyt strokes gained -tilastossa näillä osa-alueilla kuusi lyöntiä muihin pelaajiin nähden.

Paalupaikalla pysyttelee alusta asti johdossa ollut Harris English (-18), jolla on kahden lyönnin etumatka Bryson DeChambeauhun ja Cameron Smithiin. Englannin Ian Poulter (-13) jatkaa parhaana eurooppalaisena jaetulla viidennellä sijalla.

Kilpailun ainoa pohjoismaalainen pelaaja, tällä viikolla ensimmäisen kerran urallaan maailmanlistalla top 10:een noussut Norjan Viktor Hovland (-3) on sijalla T39.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje