Masters-paikan sinetöinyt ”Postimies” otti kolmannen pystinsä, vaikka helppo voittoputti myllersi mieltä - Golfpiste.com

15.10.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][6]
KilpailuaSuomalaista

15.10.–22.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][6]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Masters-paikan sinetöinyt ”Postimies” otti kolmannen pystinsä, vaikka helppo voittoputti myllersi mieltä

J.T. Poston palasi yli kahden vuoden tauon jälkeen voittojen tielle. Kuva: Getty Images

Las Vegasissa karsiutunut Sami Välimäki pelaa tällä viikolla vuoden viimeisen kilpailunsa.

Johdossa pelaaminen ei välttämättä ole aina niin hauskaa kuin saattaisi kuvitella. Ei vaikka eroa muihin olisi vähän enemmänkin. J.T. Poston (-22) johti PGA Tourin syyssarjan kilpailua neljällä lyönnillä, kun kolme reikää oli pelaamatta. Silti hän tunsi olonsa epävarmaksi.

”Koko päivä oli yhtä taistelua. Turvallisen kaltaisesta johdosta huolimatta ei tuntunut siltä, että etumatkaa olisi riittävästi. Doug Ghim pelasi loistavasti ja itse lähinnä tökin ympäriinsä”, Poston sanoi.

Postonin epävarmuus alkoi paistaa, kun hän laittoi TPC Summerlin -kentän 16. reiällä noin 1,5-metrisen birdie-putin ohi ja missasi heti seuraavalla hieman yli metrin pituisen par-puttinsa.

Tuloksen 65 pelannut Ghim oli hivuttautunut lyönnin päähän, kun ”Postimies” tähtäili yhtäkkiä paljon pidemmältä tuntunutta metristä voittoputtiaan.

”Sanoin itselleni: ’Unohda ne kaksi edellistä. Olet upottanut miljoona samanlaista, joten hoida tämäkin’”

Par-putti ei lopulta tuottanut Postonille ongelmia, ja hän juhli Las Vegasissa kolmatta voittoaan PGA Tourilla. Päivä ei ollut hänen osaltaan pelkkää tökkimistä, sillä päätöskierros sujui 67 lyönnillä.

Vajaat 1,3 miljoonaa dollaria palkintorahaa tienannut Poston nousi maailmanlistalla top 50:een ja varmisti voitollaan kolmannen peräkkäisen pääsynsä kevään Masters Tournamentiin. Poston sijoittui varsinaisella kaudella FedEx Cupin pisteissä 50 parhaan joukkoon, joka avaa hänelle pääsyn ensi kaudella kiertueen kaikkiin Signature-kilpailuihin.

Voitto oli Postonin, 31, kolmas PGA Tourilla. Kaksi edellistä tulivat vuonna 2019 Pohjois-Carolinassa ja vuonna 2022 Illinoisissa. Kaikissa voittokilpailuissaan Poston on pelannut pelkkiä kuutosella alkavia tuloksia ja kaikkien lopputulokset ovat alittaneet parin yli 20 lyönnillä.

Välimäki päättää kautensa Japanissa

Matti Schmid (-19) sijoittui Shriners Children’s Openissa parhaana eurooppalaisena kolmanneksi. Saksalainen oli FedEx Cupin pisteissä sijalla 125, kun hän aloitti kisaputkensa lokakuussa. Viime viikolla tuli Utahissa viides sija, ja hyvät esitykset ovat nostaneet Schmidin pistetilastossa jo 77:nneksi.

Sami Välimäki koki Nevadan turnauksessa toisen peräkkäisen karsiutumisen. Pisteissä sijalle pudonnut 114 oleva suomalainen on mukana tällä viikolla Japanissa käytävässä 78 pelaajan Zozo Championshipissä, jossa ei ole cutia. Tämän jälkeen PGA Tourin syyssarjassa pelataan vielä kolme kilpailua, joihin Välimäki ei ole osallistumassa.

FedEx Cup Fall -listan 125 parasta ansaitsee täyden kortin PGA Tourille seuraavalle kaudelle.

Lue seuraavaksi: Välimäki jäi toisen kerran peräkkäin nollakerhoon – ensi viikon kisassa riittää panosta

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje