26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Massonin johto kestää Carnoustiessa

Caroline Masson on piiskannut palloa Carnouistiessa tyylikkäästi. © Getty Images

Vaikka Caroline Masson (68-65-68) lopetti kolmannen kierroksensa bogiin, johtaa hän naisten British Openia kahdella lyönnillä ennen Yani Tsengiä. Vielä suhteellisen tuntemattoman Massonin 54 reiän tulos -15 on Carnoustien tasoisella kentällä poikkeuksellisen kova.

Saksalaisen ”hurjastelun” taustalla ovat jossain määrin lyhennetty kenttä sekä Carnoustien seudulla vallitsevat leppoisat sääolosuhteet: linksillä yleensä navakasti puhaltavat tuulet ovat toistaiseksi olleet säyseitä. Tämä ei kuitenkaan himmennä Gladbeckistä kotoisin olevan pelaajan esityksen arvoa.

Masson, 22, siirtyi kisan johtoon kahden kierroksen jälkeen pelattuaan perjantaina tuloksen 65. Moni epäili hänen kanttinsa kestävyyttä tiukassa paikassa, mutta ensimmäisen ja viimeisen reiän bogien väliin mahtui lauantaina kuusi birdietä. Kolmannen kierroksen tulos 68 oli Massonin kuitti muille siitä, että hän on tosissaan.

Masson saa päätöskierroksen johtopalloon mahdollisimman kovaa seuraa: kisan voittoa puolustava Tseng voitti kesäkuussa nuoresta iästään huolimatta jo uransa neljännen (LPGA Championship) major-turnauksen. Maailmanlistan ykkönen on Massonin tavoin 22-vuotias.

Niin ikään naisten British Openin voittajiin lukeutuva Catriona Matthew sekä Inbee Park jakavat Carnoustiessa kolmatta sijaa, mutta heidän eronsa Massoniin on venähtänyt jo kuuteen lyöntiin.

Na Yeon Choi (-8) on viidentenä, Brittany Langin, Se Ri Pakin ja parhaan pohjoismaalaisen Sophie Gustafssonin jakaessa kuudetta sijaa tilanteessa -7.

Women’s British Openissa ainoana mukana ollut suomalainen Minea Blomqvist (75-74) ei selviytynyt mukaan ratkaisukierroksille.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje