Scottie Scheffler horjui muttei kaatunut – sunnuntaista luvassa hurja taistelu - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Masters

Scottie Scheffler horjui muttei kaatunut – sunnuntaista luvassa hurja taistelu

Scottie Scheffler tuuletti 18. reiän birdieä, joka nosti hänet kilpailun kärkeen. Kuva: Getty Images.

Harvoin Masterissa on ollut niin selkeää suosikkia kuin tänä vuonna. Scottie Scheffler on vastannut huutoon, mutta todellinen testeri on sunnuntain takaysi.

88. Masters Tournamentin tilanne on kolmen kierroksen jälkeen se, mitä vedonlyöntitoimistot ennakoivat: kisaa johtaa maailmanlistan ykkönen, Yhdysvaltojen Scottie Scheffler. Helppoa ei maailmanykkösellä kuitenkaan lauantaina ollut, mutta erittäin värikkään eaglen, viisi birdie, kolme bogia ja yhden tuplan sisältänyt kierros sujui lopulta 71 (-1) lyönnillä.

Yhteistulos -7 on lyönnin parempi kuin maanmies Collin Morikawan (-6), joka pelasi yhden lauantain parhaista kierroksista (69/-3) aloitettuaan urakkansa huimalla kolmen birdien putkella. Morikawa teki rohkean ja epätavallisen liikkeen ensimmäisen kierroksen jälkeen vaihtamalla putterinsa toiseen. Ilmeisesti peliliike kannatti, ja nyt 27-vuotias jenkki jahtaa toden teolla uransa kolmatta major-voittoa.

”Se tuntuu tutulta ja on kiva saada se taas bägiin. Pari missiä tänään, mutta olo on luottavainen. Se on isoin juttu, että olo on huomenna luottavainen”, Morikawa sanoi.

”Olen todella innoissani huomisesta. Minun on pystyttävä käyttämään sitä hyödykseni ja vain lyötävä hyviä lyöntejä parhaan kykyni mukaan, takkia ei parane ajatella”, hän sanoi.

Morikawan kausi on sujunut heikosti, ja hänen nousuaan mukaan kärkikarkeloihin Mastersissa, jossa hänen toistaiseksi paras tuloksensa on vuoden 2022 viides sija, voi pitää yllätyksenä.

Collin Morikawa on löytänyt hurjan vireen Mastersiin, vaikka peli ei muuten ole kulkenut. Kuva: Getty Images

Kolmantena on niin ikään yhdysvaltalainen Max Homa (-5). Kentän ulkopuolella värikäs ja humoristinen Homa oli kentällä tasaisen varma nakutellen lauantaina 17 paria ja yhden bogin.

Homan peli oli etenkin lähestymisten osalta lauantaina todella hyvää. Paremmalla puttipelillä hänellä on erinomaiset mahdollisuudet sovitella harteilleen vihreää takkia sunnuntaina.

”Tunnen kiitollisuutta ja arvostusta sitä kohtaan, että saan olla tässä mukana. Olen onnellinen, että pääsen jahtiin huomenna. Muistutan itseäni siitä, että olen (jahti)koira, ja olen valmis tähän hetkeen”, hän sanoi.

Neljäntenä sijalla on kisan parhaana eurooppalaisena vasta ensimmäistä majoriaan pelaava Ruotsin Ludvig Åberg (-4). 24-vuotias ruotsalainen ei näytä hermoilevan missään tilanteessa, mutta todellinen testeri hänellekin on luvassa sunnuntaina viimeistään takaysillä.

Åbergista lyönnin päässä on lauantaina rutosti asemiaan menettänyt Bryson DeChambeau, jonka kierros vaati lauantaina 75 (+3) lyöntiä. Koko takaysi oli melkoista vuoristorataa, joka huipentui 15. reiän sekoiluun. DeChambeau löi lähestymisensä villisti oikealle katsomorakenteiden reunamille. Sieltä hän duffasi wedgensä griinin viereiseen lammikkoon. Lopulta tuloksena oli tuplabogey.

Neljän lyönnin ero kärkeen ei kuitenkaan ole täysin mahdoton kiinni kirittävä.

Olosuhteet olivat merkittävästi helpommat kuin kahtena ensimmäisenä päivänä. Olennaisin ero oli se, että väylät olivat kovettuneet sateen jäljiltä ja pallo juoksi avausten jälkeen huomattavasti pidemmälle kuin kahtena ensimmäisenä kisapäivänä.

Tämä näkyi myös avausten pituuksissa. Hyvänä esimerkkinä käy Rory McIlroyn hirmuniitti kakkosväylällä, jossa hän piiskasi kuulansa 347 metrin päähän tiipaikasta. Siihen McIlroyn suuret maineteot kuitenkin jäivät. Pohjoisirlantilaisen kierros sujui lopulta 71 (-1) lyönnillä. Tulos oli hyvä, mutta jaetulta 21. sijalta tuloksesta +3 takaa-ajoon lähtevä McIlroy joutuu siirtämään vihreän takin metsästystä jälleen vuodella eteenpäin.

Silmiinpistävin ja tulokseen eniten vaikuttanut ero oli kuitenkin viheriöiden nopeus. Augustan griinit olivat lauantaina sitä, mitä on totuttu Mastersissa näkemään – eli todella nopeita ja pinnaltaan napakoita. Tämä aiheutti pelaajille vaikeuksia niin puttaamisessa, lähestymisissä kuin lähipelissäkin ja välillä olosuhteet vaikuttivat jopa hieman epäreiluilta ja griinit liioitellun liukkailta. Oman osansa sai Scheffler, joka suhmuroi korttiinsa kolmen putin tuplabogin lähestymislyönnin karattua pitkäksi 10. reiällä.

Mitään tulosjuhlaa lauantaista ei siis tullut. Päivän parhaan kierroksen, 68 (-4), pelasi Kris Kirk, joka jakaa kilpailussa 16. sijaa.

Tiger Woodsin peli hajosi lauantaina. Kierrostulos oli päivän heikoin. Kuva: Getty Images

Tiger Woodsin peli hajosi lauantaina. Ensimmäisillä kierroksilla erinomaisesti toiminut avauspeli alkoi tökkiä, lähestymislyönnit eivät löytäneet perille, lähipeli ei ollut erityisen terävää ja putteja meni ohi lyhyiltäkin matkoilta.

Tigerin kehonkielestä alkoi heijastua turhautumista jo kierroksen alkupuolella, eikä hän välittänyt sitä sen pahemmin peitellä, kun kierros alkoi luisua näpeistä. Etuysi vaati 42 lyöntiä, ja vaikka hän sen jälkeen sai paketin hetkeksi kasaan, ei suunta enää muuttunut. Lopputulos oli 82 lyöntiä, kymmenen lyöntiä enemmän kuin perjantaina, jonka myötä hän tippui jakamaan sijaa 52.

Scheffler johti Mastersia kolmannen kierroksen jälkeen myös vuonna 2022. Tuolloin 71 lyönnin kierros riitti sunnuntaina voittoon. Voi olla, että nyt vaaditaan enemmän, mutta lähtökohdat ovat hyvät. Kaiken hälyn ja mediamyllytyksen keskellä maanläheinen Scheffler rakentaa voiton reseptiä tavanomaisuuden varaan.

Koska perheenlisäystä odottava vaimo Meredith ei päässyt mukaan kisareissulle, vuokrasi Scheffler itselleen asunnon Augustasta ystävänsä Sam Burnsin kanssa. Burns kuitenkin lähti kotimatkalle karsiuduttuaan jatkokierroksilta. Hetken asiaa pohdittuaan Scheffler ratkaisi asian pirauttamalla kavereilleen.

”En halunnut olla yksin, joten rekrytoin muutaman ystävän. Minulla on siis muutama läheinen kaveri seurana. He tulivat tänä aamuna, tekivät aamupalaa ja sen jälkeen vaan hengailimme kunnes lähdin kentälle. Sitä on luvassa huomennakin”, Scheffler sanoi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)