Monelta pidempäänkin kilpagolfia seuranneelta ehti jo unohtua, miksi Tiger Woodsin paluu huipulle on niin ihmeellinen ja lajille merkittävä asia.
Juttu on julkaistu Golflehden numerossa 1/2019. Tästä linkistä voit lukea sen myös Golflehden digitaalisesta versiosta.
Kuva oli pysäyttävä. Suu oli ilmeetön, parta rehotti kuin rikollisella ja tukka sojotti pystyssä. Painavien luomien alta kauas kameran taakse katsovat silmät näyttivät kuuluvan jollekin toiselle kuin miehelle, jota kerran pidettiin oman alansa vaikutusvaltaisimpana ihmisenä maailmassa. Nyt hänen välinpitämätön olemuksensa näytti antaneen periksi elämälle.
Kuva levisi välittömästi tiedotusvälineisiin ympäri maailman. Siitä tuli symboli palvotun idolin alamäelle, joka oli alkanut rytisten vajaat yhdeksän vuotta aikaisemmin. Kuvan välittämä viesti oli selvä: mies, joka kerran oli huippugolfin suvereeni hallitsija, oli mennyttä.
Mutta mies pidätyskuvassa oli Tiger Woods.
Se, kenestä todella oli kysymys, oli ehtinyt monelta jo unohtua. Ainakin lukuisat vastoinkäymiset olivat himmentäneet Woodsin kerran häikäisseen auran.
Oli vuosi 1996, kun golfaava maailma ensimmäistä kertaa kuuli sensaatiosta nimeltä Tiger Woods. Yhdysvalloissa hänestä jo tiedettiin. Nuorukaisella oli takanaan häikäisevä amatööriura.
Tiger Woods oli voittanut maailman tasokkaimpana amatööriturnauksena pidetyn U.S. Amateurin kolmesti peräkkäin vuosina 1994–1996. Hänestä tuli ensimmäinen kolmeen voittoon yltänyt pelaaja sitten amatöörigolfin kauas taakse jääneiden kulta-aikojen. Viimeksi kolmeen U.S. Amateurin voittoon oli yltänyt legendaarinen Bobby Jones lähes 70 vuotta aiemmin. Kolmeen perättäiseen voittoon ei ollut pystynyt kukaan muu.
Ammattilaisgolfin näkökulmasta Woods ei ollut saavuttanut vielä mitään. Se muuttuisi pian.
Tätä ennen Tiger Woods oli vienyt kolmesti peräkkäin nimiinsä Yhdysvaltain avoimen juniorimestaruuden. Hän on yhä ainoa pelaaja, joka on voittanut Yhdysvaltain amatöörimestaruuden sekä junioreissa että yleisessä sarjassa – molemmat kolmesti.
Nyt Woods oli juuri siirtynyt ammattilaiseksi. Hän oli tehnyt golfin siihen asti rahakkaimman sponsorisopimuksen Niken kanssa, eikä häneen kohdistuneita ennakko-odotuksia peitelty, kun kohua herättänyt mainoskampanja käynnistettiin Woodsin ensimmäisen ammattilaiskilpailun alla.
”Hello, World”, ”Tervehdys, maailma”, mainoksessa toistettiin ujostelematta.
Sitten ruudulle ilmestyivät painostavan taustamusiikin jylistessä seuraavat lauseet: ”Olen kuullut, etten olisi valmis kohtaamaan teitä. Oletteko te valmiit kohtaamaan minut?”
Kyse ei ollut pelkästään Woodsin ilmiömäisistä otteista amatöörikentillä. Kyse oli paljolti myös ihonväristä.
”Yhdysvalloissa on yhä kenttiä, joille en ihovärini vuoksi pääse pelaamaan”, teksti jatkui.
Sitten 80-luvun alun ja kaksitoista PGA Tourin osakilpailua voittaneen Calvin Peeten huippugolfin maailmassa ei ollut nähty menestyvää tummaihoista pelaajaa.
Minuutin pituinen, nykyisin jo teknisesti kömpelöltä näyttävä sisältö vangitsi – ja se toimi. Hello World -mainoksen tavoittavuus 18–29-vuotiaiden yhdysvaltalaisten keskuudessa oli ennennäkemättömät 48 prosenttia, ja mainos sai Emmy-ehdokkuuden.
Mutta paljon oli heitäkin, jotka kokivat mainoksen pöyhkeilevänä, jopa röyhkeänä. Vertaa vailla olevasta amatööriurastaan huolimatta Woods oli vasta siirtynyt ammattilaiseksi. Hän oli vasta siirtymässä kentille, joilta varsinaiset otsikot kirjoitettiin. Huippulupauksia oli ennenkin tullut ja mennyt. Ammattilaisgolfin näkökulmasta Woods ei ollut saavuttanut vielä mitään.
Se muuttuisi pian.
Ammattilaisdebyytissään, syyskuussa vuonna 1996 pelatussa Greater Milwaukee Openissa, Woods läpäisi cutin, mutta sijoitus oli vaatimattomasti 60:s. Viikkoa myöhemmin hän kipusi Canadian Openissa jo yhdenneksitoista. Seuraavassa kilpailussaan hän oli viides, sitten jo kolmas. Tähänastisen uransa 80 PGA Tour -voitosta ensimmäisen hän otti ammattilaisuransa viidennessä osakilpailussa Las Vegasissa. Kaksi viikkoa myöhemmin voittoja oli kasassa jo kaksi.
Vain kahdeksan osakilpailua debyyttikaudellaan pelannut Woods valittiin itseoikeutetusti kiertueen vuoden tulokkaaksi. Sports Illustrated -lehti rohkeni nimetä hänet jo vuoden urheilijaksi, mikä olisi ollut pelkkien urheilusuoritusten valossa liioittelua. Mutta Tiger Woodsista oli rakentumassa urheilevan maailman suurin ilmiö.
Woodsin nimi oli koko golfaavan maailman huulilla, mutta paljon suurempaa oli vielä tulossa.
U.S. Openin hän voitti murskaavasti viidentoista lyönnin erolla. Suoritusta pidetään yhä golfhistorian ylivoimaisimpana esityksenä.
Huhtikuussa 1997 Woods osallistui ensimmäistä kertaa ammattilaisena golfin major-turnaukseen, taianomaiseen Mastersiin. Häneen kohdistuneet odotukset olivat katossa, mutta ensimmäisen yhdeksän reiän jälkeen näytti huonolta: Woods oli avauskierrostaan jo neljä yli parin.
Sitten alkoi tapahtua.
40 lyöntiä vaatineen ulosmenon jälkeen Woods iski sisääntulossa neljän birdien ja eaglen voimalla tuloksen 30 ja kipusi 70 lyönnin kierroksellaan neljänneksi. Toisella ja kolmannella kierroksella Woods pelasi molempien päivien parhaat tulokset, 66 ja 65, ja johti kisaa ennen viimeistä kierrosta peräti yhdeksän lyönnin erolla.
Päätöskierros oli pelkkä muodollisuus. Woodsin 72 reiän yhteistulos 270 (-18) rikkoi Jack Nicklausin 32 vuotta vanhan ja Raymond Floydin myöhemmin sivuaman Mastersin ennätyksen yhdellä lyönnillä.
Woodsista tuli 21-vuotiaana kilpailun historian nuorin voittaja. Ammattilaisuransa ensimmäisen major-turnauksen hän oli voittanut niin ikään vanhan ennätyksen murskaten – kahdentoista lyönnin erolla seuraavaan.
Golf oli astunut Tiger Woodsin aikakauteen.
Woods voitti heti ensimmäisellä kokonaisella ammattilaiskaudellaan, vuonna 1997, PGA Tourin rahakuninkuuden. Kesäkuun 15. päivänä 1997 hän nousi ensimmäistä kertaa miesten maailmanlistan ykköseksi – vain kymmenen kuukautta ammattilaiseksi siirtymisensä jälkeen. Sitten sensaatio nimeltä David Duval astui hetkeksi tielle.
Kaudella 1999 Woods voitti peräti kahdeksan PGA Tourin osakilpailua, joukossa PGA Championship, Woodsin uran toinen major-voitto.
Sekin oli vasta alkusoittoa.
Kaudella 2000 Tiger Woods pelasi yhteensä 20 PGA Tourin osakilpailua voittaen niistä yhdeksän.
U.S. Openin hän voitti murskaavasti viidentoista lyönnin erolla. Suoritusta pidetään yhä golfhistorian ylivoimaisimpana esityksenä.
Seuraavan majorin, golfin kehdossa St Andrews’ssa pelatun The Open Championshipin, hän vei nimiinsä jälleen suvereenisti, kahdeksan lyönnin erolla seuraavaan. Samalla hänestä tuli 24-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin pelaaja, joka on kyennyt voittamaan kaikki major-turnaukset.
Tiger vetäytyi kilpakentiltä yli kahdeksi kuukaudeksi. Palattuaan takaisin, hän päätti kauden 2006 kuuteen perättäiseen voittoon PGA Tourilla.
Kauden viimeisen majorin, PGA Championshipin, Woods voitti myös. Nykyisten major-turnausten aikakaudella kolmeen major-voittoon saman vuoden aikana oli yltänyt vain Ben Hogan, vuonna 1953.
Kun Woods vei nimiinsä vielä seuraavankin pelatun major-turnauksen, vuoden 2001 Mastersin, hän piti ensimmäisenä ja yhä ainoana pelaajana hallussaan kaikkien nykyisten majoreiden voittopokaaleja.
Tiger Woods oli häikäisevän uransa huipulla.
Woodsin ylivoima oli muutakin kuin tilastoja ja ennätyksiä. Hän oli tuonut miesten huippugolfiin fyysisyyden, jollaista ei ollut ennen koettu. Poikkeuksellisen pitkälyöntisiä pelaajia oli kiertueilla toki ennenkin nähty, mutta Woods osoitti, että palloa voi lyödä sekä pitkälle että tarkasti. Myös hänen lähipelinsä osoittautui ilmiömäiseksi. Mitä kovemmaksi paine nousi, sitä varmemmin Woods näytti laittavan puttinsa sisään.
Kun fyysisyys vielä yhdistyi ennennäkemättömään pelirohkeuteen, joka oli kuin paranneltu versio Seve Ballesterosin poikamaisesta yltiöpäisyydestä, sekä Woodsia ympäröivään ihmeelliseen auraan ja karismaan, jota muut pelaajat kilpailusta toiseen säikkyivät, jälki oli hurjaa. Tiger Woods vaikutti niin voittamattomalta kuin se golfin kaltaisessa, arvaamattomassa ja joskus sattumanvaraisessa ja herkässä pelissä oli mahdollista.
Woodsin henkisestä ylivoimasta kertoo kenties parhaiten hänen tilastonsa kilpailujen voittouusinnoissa. Woods on pelannut urallaan PGA Tourilla ja European Tourilla yhteensä 15 uusintaa voittaen niistä yhtä lukuun ottamatta kaikki.
Fyysisen pelitavan jäljet alkoivat kuitenkin hiljalleen näkyä. Ensimmäinen polvileikkaus Tiger Woodsille tehtiin joulukuussa 2002. Kausilla 2003 ja 2004 hän jäi kokonaan ilman major-voittoa. Syyskuussa 2004 Woods menetti maailmanlistan ykköspaikkansa uransa parhaita vuosia pelanneelle Vijay Singhille. Woods oli ehtinyt olla listaykkösenä yhtäjaksoisesti yli viisi vuotta.
Taantuma oli kuitenkin kestoltaan lyhyt. Vuonna 2005 alkoi seuraava Tiger Woodsin dominoinnin jakso. Kaudella 2005 Woods vei nimiinsä Mastersin ja The Open Championshipin, kaksi WGC-turnausta ja kaksi muuta kisaa. Maailmanlistalla hän nousi takaisin ykköseksi.
Toukokuussa 2006 Woods koki siihenastisen elämänsä suurimman takaiskun. Hänet golfin pariin saattanut, pitkään valmentanut ja läpi koko komean uran rinnalla kävellyt Earl-isä menehtyi 74 vuoden iässä. Tiger vetäytyi kilpakentiltä yli kahdeksi kuukaudeksi. Palattuaan takaisin, hän päätti kauden 2006 kuuteen perättäiseen voittoon PGA Tourilla.
Elokuusta 2007 alkaen Woods oli kymmenen kuukauden ajan lähes voittamaton, vaikka hänen vasen polvensa operoitiin jakson aikana kahdesti. Hän pelasi PGA Tourilla yhteensä yksitoista kilpailua voittaen niistä kahdeksan. Kolmessa muussa kilpailussa hän oli kahdesti kakkonen ja kerran viides.
Sitten lento katkesi kuin seinään.
Yksittäinen sivusuhde paljastui pian laajaksi uskottomuusskandaaliksi. Woods oli kutonut ympärilleen varsinaisen verkoston.
Woods on itse todennut vuoden 2008 U.S. Openin olleen hänen kaikkien aikojen kilpailunsa. Woods taisteli läpi kisan kivuliaana vihoitelleen vasemman polvensa kanssa ontuen suosikkikenttiinsä kuuluvalla Torrey Pinesilla viisi kierrosta lähes yksijalkaisena. Lopulta hän onnistui kukistamaan elämänsä kilpailun pelanneen Rocco Mediaten 18-reikäisen uusinnan jälkeen.
Major-voitto oli Woodsin uran neljästoista. Hän oli nyt voittanut jokaisen major-turnauksen urallaan vähintään kolmesti. Kahdeksan päivää U.S. Openin jälkeen Woods polvi operoitiin, ja hän oli poissa kilpakentiltä koko loppukauden.
Palattuaan kentille maaliskuussa 2009 Woods pelasi jälleen huippukauden voittaen kuusi osakilpailua sekä PGA Tourin rahalistan – jo yhdeksättä kertaa kolmentoista kokonaisen ammattilaiskautensa aikana.
Marraskuussa 2009 maailman kenties tunnetuimman mutta yksityisyyttään tarkasti varjelleen urheilijan kulissit romahtivat.
Sensaatiolehti National Enquirer kertoi ensin Woodsin olleen avioliiton ulkopuolisessa suhteessa yökerhon pitäjä Rachel Uchitelin kanssa. Kaksi päivää jutun julkaisemisen jälkeen maailmalle levisivät uutiset, joissa kerrottiin Woodsin ajaneen kotinsa lähistöllä autolla päin puuta ja palopostia ja loukanneen itsensä lievästi. Kolarissa oli kuitenkin ollut mitä ilmeisemmin kyse riitelystä aviopuoliso Elin Nordegrenin kanssa.
Yksittäinen sivusuhde paljastui pian laajaksi uskottomuusskandaaliksi. Woods oli kutonut ympärilleen varsinaisen verkoston. Lähiviikkojen aikana toistakymmentä naista ilmoitti olleensa Woodsin kanssa tämän avioliiton ulkopuolisessa suhteessa. Woods taipui myöntämään uskottomuutensa ja vetäytyi määrittelemättömäksi ajaksi kilpakentiltä.
Tiger Woods -niminen brändi oli saanut niin ison kolauksen, että useat Woodsin sponsoreista sanoivat sopimuksensa irti. Niin teki myös Woodsia vuodesta 2003 lähtien valmentanut Hank Haney.
Woodsin ja Elin Nordgrenin avioliitollakaan ei ollut enää skandaalin jälkeen tulevaisuutta. Vajaat kuusi vuotta kestänyt liitto päättyi eroon elokuussa 2010.
Seuraavana vuonna oli Woodsin pitkäaikaisen caddien, Steve Williamsin, vuoro lähteä, tällä kertaa Woodsin irtisanomana. Williams oli toiminut Woodsin aisaparina vuodesta 1999 lähtien. Vuoden 1997 Mastersia lukuun ottamatta hän oli ollut Woodsin caddienä tämän kaikissa major-voitossa.
Tiger Woods oli silmin nähden hukassa. Hän taisteli kyllä PGA Tourilla kärkisijoista, mutta voittokantaan hän palasi vasta vuoden 2012 Arnold Palmer Invitationalissa, kahden ja puolen vuoden voitottoman jakson jälkeen. Myöhemmin kaudella hän ohitti uransa 74. voitollaan Jack Nicklausin PGA Tourin voittotilastossa.
Alkuvuonna 2013 Woods oli voittanut maaliskuuhun mennessä jo kolme kilpailua ja noussut takaisin maailmanlistan kärkeen. Kausi 2013 oli Woodsin suurista vuosista viimeisin. Viidestoista major-voitto antoi yhä odottaa itseään, mutta hän voitti uransa 17:nnen ja 18:nnen WGC-kilpailunsa – tilasto, jossa Woods on täysin omassa luokassaan. WGC-voittojen määrässä kakkosena olevalla Dustin Johnsonilla on koossa viisi ykköstilaa ja Phil Mickelsonilla ja Geoff Ogilvylla kolme.
Huippuvuosilta tuttu uho ja aggressiivisuus ovat poissa. Tuuletuksesta, kasvoista ja kehonkielestä, loistaa helpotus.
Woodsin toistaiseksi viimeisin jakso maailmanlistan ykköspelaajana kesti 60 viikkoa, toukokuuhun 2014 asti. Jatkuvat selkäongelmat maaliskuussa 2014 veivät Woodsin selkäleikkaukseen. Masters jäi häneltä väliin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1994.
Woods pelasi loppukaudella enää neljä kilpailua, ja kauden parhaaksi suoritukseksi jää WGC:n Cadillac Championshipin 25:s sija. Yhteistyö valmentaja Sean Foleyn kanssa tuli päätökseen.
Selkäongelmat jatkuivat leikkauksesta huolimatta kaudella 2015. Woods putosi jatkosta kolmessa majorissa peräkkäin. Syyskuussa tehdyn uuden selkäoperaation jälkeen hän ilmoitti vetäytyvänsä kilpakentiltä määräämättömäksi ajaksi.
Kausilla 2016 ja 2017 Woods ei pelannut PGA Tourilla ensimmäistäkään osakilpailua. Hänen satunnaiset viestinsä toipumisesta olivat varovaisen optimistisia, mutta niidenkin sävy muuttui hiljalleen. Keväällä 2017 Woodsin hermokivut yltyivät niin suuriksi, että hän päätyi menemään lannerangan anteriooriseen luudutusleikkaukseen, jossa kaksi nikamaa ruuvataan ja liimataan toisiinsa kiinni. Kyseessä oli operaatio, jonka ajateltiin laittavan Woodsin uralle viimeisen pisteen.
Muutamaa viikkoa myöhemmin Tiger Woodsin vuosikausien kujanjuoksu päätyi umpikujaan pidätyskuvien levitessä ympäri maailman. Juuri syvemmälle ei ollut enää mahdollista vajota. Woods myönsi ensimmäistä kertaa itse, että hänen uransa huippugolfissa saattoi olla ohitse.
Häpeällisestä välikohtauksesta toivuttuaan Woods päätti kuitenkin vielä yrittää. Luudutusleikkaus oli tehnyt tehtävänsä – sietämättömän kivut olivat pitkälti kadonneet.
Maailmanlistalla sijalle 1199 vajonnut Woods palasi kentille joulukuussa 2017, omassa Hero World Challenge -kilpailussaan. Hän pelasi hyvän kisan ja sijoittui yhdeksänneksi.
Maaliskuussa 2018 hän oli hämmästyttävästi jo lähellä voittaa PGA Tourin Valspar Championshipin sijoittuen lopulta kakkoseksi. Viikkoa myöhemmin hän oli Arnold Palmerin nimikkokisassa viides.
Jokin Woodsin olemuksessa oli muuttunut. Hän oli taistellut tiensä lähes ylitsepääsemättömien vaikeuksien jälkeen takaisin tilanteeseen, jossa hän saattoi uskottavasti kilpailla huippugolfin kirkkaimmissa valoissa. Hän ei kuitenkaan näyttänyt enää kantavan menestymisen pakon raskasta taakkaa.
Tiger Woods nautti silmin nähden pelaamisesta.
Mutta mestarin rahkeet riittivät muuhunkin kuin pelkkään mukanaoloon. Skotlannin Carnoustiessa pelatussa The Open Championshipissä oltiin viimeisen sisääntulon alkaessa tilanteessa, jossa Tiger Woods johti yksinään major-turnausta. Golfmaailma kohisi, mutta Woods putosi lopulta kuudenneksi.
Vielä lähempänä oltiin kauden viimeisessä majorissa, PGA Championshipissä. Woods pelasi sunnuntaina koko häikäisevän uransa parhaan päätöskierroksen major-turnauksissa. 64 lyönnin kierros nosti hänet kisan kakkoseksi, mutta uransa kolmannen major-voiton ottanut Brooks Koepka jäi vielä kahden lyönnin turvin edelle.
Griinin ympärille on kerääntynyt valtava yleisömeri, jonka pauhun voi aistia kotikatsomoihin asti. Golfaava maailma on mennyt innosta suunniltaan. Television katsojaluvut ovat pilvissä.
Tiger Woodsin paino lepää oikean jalan varassa vasemman kengän kärjen koskettaessa maahan. Hän pudottaa muutaman sentin päässä reiästä olevan pallon reikään ja napauttaa sitten putterinsa pohjalla terävästi griinin pintaan. Woods on juuri voittanut PGA Tourin kauden päätösosakilpailun, The Tour Championshipin. Hän on palannut voittokantaan yli viiden vuoden tauon jälkeen ja on vähällä voittaa samalla PGA Tourin kausirankingin FedEx Cupin. Vain Justin Rosen onnekas pomppu viimeisen reiän lähestymisessä vie Woodsilta rahakuninkuuden.
Woodsin kädet nousevat ilmaan. Huippuvuosilta tuttu uho ja aggressiivisuus ovat poissa. Tuuletuksesta, kasvoista ja kehonkielestä, loistaa helpotus. Ne kertovat pitkästä ja kivisestä, vastoinkäymisiä täynnä olleesta tiestä, jonka läpi Woods on viimein kulkenut.
Kauden päätösosakilpailun voitto lataa valtavat odotukset kauteen 2019, ja edessä oleviin majoreihin. Sam Sneadin 82 PGA Tour -voittoon on matkaa enää kaksi ykköstilaa. Jack Nicklausin 18 major-voiton ennätys on vielä neljä voiton päässä – sekään ei ole enää mahdotonta.
43-vuotias Tiger Woods on selättänyt siiviliskandaalit ja selkäongelmat. Nyt kyse on pitkälti taistelusta aikaa vastaan. Jos Woods pysyy kunnossa ja elämä raiteilla, vuosia huipulla on vielä jäljellä.
Mutta jossain kohtaa raja tulee vastaan. Tiger Woodsin tapauksessa sitä ei vain kannata yrittää etukäteen piirtää mihinkään.
Lue seuraavaksi: Tiger Woodsin paluusta tulossa elokuva – katso ”Return of the Roar” -dokumentin traileri
