26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World Golf Championships

WGC:ssä komea kaksintaistelu – McIlroylle jo vuoden neljäs voitto

Tiukasti kohti maailmanlistan ykköspaikkaa matkalla oleva Rory McIlroy pudotti "uusintapeikon" harteiltaan. Kuva: Getty Images

Rory McIlroylla on koossa nyt kaikkiaan kolme ykköstilaa neljä erillistä kilpailua käsittävässä WGC-sarjassa.

Rory McIlroy otti sunnuntaina Shanghaissa uransa kolmannen WGC-sarjan turnausvoiton päihitettyään seurassaan kilpailun alusta saakka pelanneen Xander Schauffelen ensimmäisellä uusintareiällä. Kaksikko oli päätynyt 72 reiän kilpailussa tasatulokseen 269 (-19).

McIlroy lähti HSBC Champions -turnauksen neljännelle kierrokselle lyönnin johtoasemasta. Eroa oli 18. reiän lyöntipaikalla samainen yksi lyönti, mutta ykköshaastajana tiillä seisoi Louis Oosthuizenin sijaan kisan voittoa puolustanut Schauffele.

McIlroyn avaus välttyi niukasti loiskahtamasta oikealle veteen, ja hyvältä paikalta peliä väylältä jatkanut Schauffele nousi hetken kuluttua birdiellään tasoihin. Uusinnassa osat vaihtuivat, kun McIlroy pommitti pitkän draivin unelmapaikalle Schauffelen avauksen jäätyä vasemmalle karheikkoon.

Schauffele sai tilaisuuden nousta vielä tasoihin, mutta noin nelimetrinen birdie-putti oli yhdysvaltalaiselle liikaa.

McIlroy otti Shanghaissa vasta ensimmäisen playoff-voittonsa viidennellä yrityksellään European Tourin ohjelmaan kuuluvissa kilpailuissa.  Edellisessä uusinnassa McIlroyn seurassa oli myös Kalle Samooja heidän jouduttua taipumaan alkusyksyllä käydyssä European Mastersissa Ruotsin Sebastian Söderbergille.

Reilut 1,7 miljoonaa dollaria palkintorahaa tienanneen McIlroyn ainoa playoff-voitto oli tullut ennen tätä viikonvaihdetta PGA Tourin vuoden 2016 finaaliturnauksessa Tour Championshipissä.

Voitto oli pohjoisirlantilaiselle kuluvan vuoden neljäs. Edellisen kerran neljään voittoon hän ylsi neljä vuotta sitten. Parhaimmillaan McIlroy on voittanut saman vuoden aikana viisi turnausta, vuonna 2012. Tänä vuonna on kuitenkin nähty parasta McIlroyta sitten vuoden 2014, jolloin hän saavutti kaksi edellistä major-voittoaan. 30-vuotias pelaaja on voittojensa ohella tilastoinut vuonna 2019 hulppeat 14 muuta top 10 -sijoitusta.

WGC-sarjassa kolmeen eri kilpailun voittoon ennen McIlroyta ovat pystyneet vain Dustin Johnson ja Tiger Woods, jotka eivät olleet mukana Shanghaissa. Johnson on ainoana pelaajana voittanut kaikki WGC-turnaukset vähintään kertaalleen. WGC-voittotilastossa Woods on puolestaan ylhäisessä yksinäisyydessä 18 ykköstilallaan.

McIlroy otti Sheshan International Golf Clubin kentällä pelatun kilpailun voiton myötä pitkän askeleen kohti maailmanlistan ykköspaikkaa, jota pitää yhä hallussaan niin ikään Shanghain kisan sivuuttanut Brooks Koepka.

McIlroy pelaa tämän vuoden puolella vielä Euroopan kiertueen finaaliturnauksen Dubaissa, jonka jälkeen on edessä parin kuukauden tauko pääkiertueiden virallisista kilpailuista.

Kahdella birdiellä sunnuntaina aloittanut Louis Oosthuizen (-17) putosi McIlroyn ja Schauffelen kyydistä kierroksen puolivälissä tulleiden kahden bogin myötä. Eteläafrikkalaisen käteen jäi kuitenkin kauden toinen top 3 -sijoitus.

Kisan suurin yllättäjä, Itävallan nuori Matthias Schwab (-15) jakoi neljännen sijan kisan valopilkkuihin kuuluneen Ranskan Victor Perezin ja Meksikon Abraham Ancerin kanssa.

HSBS Champions -kilpailun ainoa pohjoismaalainen, Ruotsin Henrik Stenson (-8) pelasi kilpailussa neljä 70 lyönnin kierrosta ja oli 20:s.

Korjattu 3.11. klo 14,43 McIlroyn, Johnsonin ja Woodsin WGC-voittoja käsittelevä kohta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)