Kalle Samoojan kova alkurynnistys kääntyi puolustusvoitoksi - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Masters

Kalle Samoojan kova alkurynnistys kääntyi puolustusvoitoksi

Getty Images

Kalle Samooja kamppailee uransa ensimmäisessä majorissaan tosissaan jatkopaikasta perjantaina.

Hyvä voi tarkoittaa golfkilpailussa eri asioita. Kun kenttä on helppo ja antaa paljon mahdollisuuksia birdieihin, se voi tarkoittaa 64 lyönnin kierrosta, kuten Kalle Samoojan kohdalla Tenerife Openin avauskierroksella muutama viikko sitten.

Tai sitten hyvä voi tarkoittaa 74 lyönnin kierrosta, kun se tehdään uran ensimmäisessä major-kilpailussa, Kiawah Islandin murhaavan vaativalla Ocean Coursella, joka on paperilla lähes kilometrin pidempi kuin Tenerife Openin kisakenttä Costa Adeje.

Samoojan major-avausta, 74 (+2) voi pitää melko onnistuneena. Hän jakaa ensimmäisen kierroksen jälkeen kisassa sijaa 62, joten haaveet jatkopaikan suhteen ovat edelleen hengissä. Parempaakin oli silti tarjolla, sillä Samooja oli kierrostaan neljän reiän jälkeen jo kaksi alle parin. Sen jälkeen alkoi kuitenkin puolustustaistelu.

Tiiltä 10 kilpailunsa käynnistänyt Samooja lähti liikkeelle varmalla parilla, mutta teki kilpailun ensimmäisen birdiensä jo toisella reiällään (kentän 12.). Toistakaan birkkua ei jouduttu odottamaan kauaa, vaan Samooja naulasi sen jo kierroksensa neljännellä reiällä.

Seitsemännellä reiällä Samoojan avaus karkasi pahasti oikealle. Hän joutui nostamaan pallonsa noin 50 metriä lähes sivusuuntaan takaisin väylälle, eikä lopulta enää pystynyt pelastamaan paria tällä pitkällä par-viitosella.

”Painoin avauksen kirjaimellisesti rannalle kaislikkoon, josta pääsin onneksi takaisin väylälle”, hän kertoi.

Kierroksen toinen bogey syntyi kentän päätösväylällä, joka on todella pitkä, 462 metrinen par-nelonen. Jälkimmäisen yhdeksikkönsä aikana Samooja teki vielä bogit rei’ille 4 ja 5.

”Takaysillä en saanut oikein paikkoja käytettyä. Siinä huono griinityöskentely näkyi. Tuulikin näytti vähän tyyntyvän lopussa.”

Samoojan avauspeli oli torstaina erittäin hyvää. Avausten keskipituus oli 276 metriä ja väyläosumaprosenttikin erinomainen 71,43%. Myötuuleen lyödyt draivit etenivät pitkälti yli 300 metriä, mutta vastatuuleen sivalletut draivit jäivät huippupelaajille poikkeuksellisesti alle 250 metrin. Rautapeli ei kuitenkaan ollut samalla tasolla ja Samooja missasi joka kolmannen viheriön. Myös puttipeliin jäi parannettavaa.

”En nyt kauhean pettynyt ole tulokseen, mutta en liiemmin iloinenkaan. Pelasin ihan stediä peliä, mutta lähipeli ja griinityöskentely vähän sakkasivat. Palloa löin ihan ok”, Samooja niputti.

Kierrosta sopii pitää myös melkoisena kestävyysurheilusuorituksena, sillä se kesti pitkälti yli viisi ja puoli tuntia.

Kisan haastavuudesta kertoo se, että parin alittavia kierrostuloksia on nähty vasta kymmenkunta. Johtotulos on kolme alle. Kierroksensa jo päättäneistä pelaajista siihen ylsivät Norjan Viktor Hovland ja PGA Championshipin vuonna 2011 voittanut Keegan Bradley, Samoojan kanssa samassa ryhmässä pelannut Aaron Wise sekä tuplabogilla kilpailunsa käynnistänyt Brooks Koepka. Ennen kilpailun alkua oli pitkään epäselvää, pystyykö polvivaivoista kärsivä Koepka ylipäänsä pelaamaan, mutta viivalla mies on ja kovavireisenä.

Ocean Course tuotti pahoja hankaluuksia nimimiehillekin. Suosikeista niin Justin Thomas kuin Rory McIlroy tekivät tuloksen 75 (+3). Masters-voittaja Danny Willet ja Ruotsin ykköspelaaja Alex Noren jäivät tulokseen 77 (+5). Kaikkein pahimmissa hankaluuksissa oli PGA Championshipin 30 vuotta sitten vuonna 1991 voittanut John Daly, joka teki tuloksen 85 (+13).

Sami Välimäki teki tuloksen 78 (+6).

Perjantaina Välimäki käynnistää kierroksensa kello 14.11 Suomen aikaa ja Samooja kello 21.42 Suomen aikaa.

Juttu pävitetty pe klo 8.04: Välimäen kierrostulos.

Lue seuraavaksi: PGA Championshipin kisakenttä Ocean Course on raaka testi maailmanhuipuillekin

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)