Joka toinen vuosi pelattava Ryder Cup on tullut tutuksi nyky sukupolvelle Euroopan ja USA:n välisenä joukkueturnauksena. USA on ollut aina turnauksen toinen osapuoli, mutta ennen vuotta 1979 sitä vastaan ei pelannut suinkaan Euroopan joukkue.
Ryder Cupin historia juontaa juurensa aina vuoteen 1927, jolloin maineikas joukkueturnaus pelattiin ensimmäisen kerran Massachusettsissa, Yhdysvalloissa. Samuel Ryderin lahjoittama pokaali jäi tuolloin kahdeksi vuodeksi USA:n joukkueen haltuun, kun vastassa ollut Iso-Britannian joukkue kärsi murskatappion pistein 9½-2½.
Iso-Britannia oli USA:n säännöllinen Ryder Cup -vastustaja aina vuoteen 1973 saakka, jolloin se sai vahvistusta Irlannista. Syytä muutokseen tuki USA:n yksitoikkoiseksi käynyt ylivoima: jenkit olivat hävinneet Iso-Britannialle tuohon saakka ainoastaan kolme Ryder Cupia, mutta voittaneet seitsemän edellistä putkeen.
Kun Irlannillakaan vahvistettu Iso-Britannia ei saanut kuuden vuoden aikana tappion kelkkaa kääntymään, otettiin käyttöön hieman järeämmät keinot. Turnauksen jatkuvuuden turvaamiseksi lisävoimaa haettiin manner-Euroopasta, ja näin USA kohtasi Länsi-Virginiassa ensimmäisen kerran Euroopan joukkueen vuonna 1979.
Tämäkään ei näyttänyt aluksi tehoavan. USA pyöritteli Eurooppaa kolmesti peräkkäin, kunnes TonyJacklinin joukot onnistuivat vihdoinkin murtamaan vastustajansa vuonna 1985 Belfryssä. Yhdysvallat oli hävinnyt edellisen kerran Ryder Cupin Iso-Britannialle 28 vuotta aikaisemmin.
Belfryn 25 vuoden takaiset tapahtumat muuttivat joukkueiden voimasuhteita radikaalisti. Sitten vuoden 1985 Eurooppa on voittanut Ryder Cupin kahdeksan kertaa, USA:n neljää voittoa vastaan.
Muutoksen suurimpana syynä voidaan luonnollisesti pitää golfin kehittymistä Euroopassa. Nykyään voi lähes mistä tahansa Länsi-Euroopan alueelta tulla pelaaja, joka voi voittaa minkä tahansa kilpailun. Golfkulttuuri on vahvistunut vanhalla mantereella, ja Euroopan Ryder Cup -joukkueisiin on tarjolla yhä kovempia ja kovempia pelaajia.
Vahva Iso-Britannia
Mutta isoin harppauksin eteenpäin on mennyt myös Brittein saarten kilpagolfin taso. Englantilaisia ja muita saarivaltakuntaan kuuluvien maiden pelaajia tunkeutuu kohti maailman top-satasta sillä vauhdilla, että Iso-Britanniasta saisi Yhdysvaltoja vastaan Ryder Cup -mielessä varsin iskukykyisen joukkueen. Ongelmia voisi tulla lähinnä siinä, että monia varteenotettavia pelaajia olisi jätettävä 12-miehisen joukkueen ulkopuolelle.
Joukkueen luonnolliset valinnat olisivat Celtic Manorissa pelaavat Lee Westwood, Rory McIlroy, Graeme McDowell, Ian Poulter, Ross Fisher sekä Luke Donald. Seuraavat viisi sijaa voisivat mennä puhtaasti maailmanlistan järjestystä katsoen Paul Caseylle, Justin Roselle, Rhys Daviesille, OliverWilsonille ja Simon Dysonille. Viimeinen paikka voisi aiheuttaa hieman enemmän keskustelua, mutta siitä kävisivät kamppailua lähinnä Simon Khan, Chris Wood, Martin Laird, Stephen Gallacher, Ross McGowan sekä kenties sittenkin joukkueeseen ratkaisevaa kokemusta tuova Darren Clarke.
Takataskuun, spekulaatioden ulkopuolelle jäisivät vielä korkoa kasvamaan sellaiset tulevien aikojen kärkinimet kuten David Horsey, Danny Willett ja James Morrisson.
Ei epäilystäkään, etteikö tuollaisella sikermällä ja reservillä olisi aihetta lähteä USA:n kaatoon. Uskaltaisin veikata ainakin kotikentällä selvää voittoa Iso-Britannialle. Jospa ajan saatossa Euroopan hallinta kääntyy sen verran yksipuoliseksi, että onkin vastavuoroisesti palattava takaisin vuoden 1971 aikaisiin vastustajiin…
Marko Kuivasaari
