26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World Golf Championships

Jon Rahmilta nimikirjoituksen pyytänyt Henrik Stenson palaa kustannuspaikalle

Hän on täällä taas. Henrik Stenson pelaa tämänviikkoisessa Memphisin WGC-kilpailussa. Kuva: Getty Images

Kesän kaikki turnaukset sivuuttanut Stenson on menettänyt parhaan pohjoismaalaisen statuksen maailmanlistalla pitkän taukonsa aikana.

Pohjoismaiden ainoan miesten major-voittajan Henrik Stensonin kilpailutauko päättyy torstaina Memphisissä käynnistyvässä World Golf Championships -sarjan turnauksessa. Hänen edellinen starttinsa on peräisin vajaat viisi kuukautta sitten pelatusta Arnold Palmer Invitationalista, jossa ruotsalaisen tie nousi pystyyn kahden kierroksen jälkeen.

Stensonin alkuvuoden otteet eivät olleet mairittelevia ennen pandemian keskeyttämää kautta. Hän on tilastoinut tänä vuonna neljä kilpailua, joista edellä mainitun PGA Tourin kisan ohella kaksi kuuluu European Tourin ja yksi Asian Tourin ohjelmaan. Paras sijoitus on SMBC Singapore Openin 23. tila.

Pitkän kesäloman viettänyt Stenson, 44, on joutunut samalla toteamaan, että tuplasti nuorempi Norjan Viktor Hovland keikkuu nyt hänen edellään maailmanlistalla parhaana pohjoismaalaisena sijalla 31.

Stenson pysytteli maailmanlistan kärkikymmenikössä yhtäjaksoisesti elokuusta 2013 tammikuuhun 2018 saakka. Tämän jälkeen otteet ovat olleet laskusuuntaisia, vaikka hän vuosina 2018–2019 yhteensä 13 top 10 -sijoitusta haalikin. Göteborgilaistaustainen pelaaja putosi OWGR-listalla vuoden 2019 PGA Championshipin jälkeen sijalle 44, mutta on tuoreimmassa rankkauksessa kymmenen pykälää korkeammalla.

Voitto heltisi viime joulukuussa Tiger Woodsin kutsukilpailussa, mutta edellisestä varsinaisesta pääkiertueturnauksen voitosta on kulunut pian kolme vuotta. Stenson kuuluu tukevasti huippugolfin konkariosastolle, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että voittohanat olisivat hänen osaltaan jo sulkeutuneet.

”Iceman” on voittanut kolme kilpailua täytettyään 40 vuotta, mutta PGA Tourin tilastoista löytyy neljä pelaajaa, jotka ovat saavuttaneet kaksinumeroisen määrän voittoja yli nelikymppisenä. Tämän tilaston suvereeni ykkönen on Vijay Singh peräti 22 voitollaan. European Tourilla Miguel Angel Jimenez on napannut 21 voitostaan 2/3 yli 40-vuotiaana.

Jon Rahm antaa Henrik Stensonille nimikirjoituksen Memphisissä. Kuva: Getty Images

Kenties Stenson on koettanut herätellä kesävapaillaan kaipaamaansa taisteluilmettä, jota hän tulee myös menestyäkseen tarvitsemaan viikonvaihteen WGC-FedEx St. Jude Invitational -kilpailussa. Memphisissä on ensimmäisen kerran tänä vuonna koolla major-tasoinen pelaajajoukko, jonka keulahahmona on toissa viikolla maailmanlistan ykköseksi kiivennyt Jon Rahm.

European Tour välitti toista viikkoa sitten espanjalaisen voittaman Memorial Tournamentin jälkeen Twitterissä kuvan, missä Stenson laittaa tuolloin 13-vuotiaan Rahmin valkoisen paidan rinnukseen nimikirjoituksensa ET:n finaalikisassa Valderramassa vuonna 2008. Hetkeä myöhemmin Stenson onnitteli Rahmia Twitterissä Jack Nicklausin isännöimän kilpailun voitosta, ja kysyi ”Rahmbolta” leikkisästi, voisiko tämä vuorostaan laittaa nimikirjoituksensa hänen paitaansa Memphisin WGC-kilpailussa.

Neljä vuotta sitten amatöörikentät jättänyt Rahm, 23, on voittanut pääkiertueilla kymmenen turnausta, vuodesta 1998 ammattilaisena pelanneella Stensonilla voittoja on kuusi kappaletta enemmän.

TPC Southwind -kentällä pelattavaan viikonvaihteen turnaukseen osallistuu mainitun kaksikon ohella myös 18 muuta eurooppalaista. Kilpailussa on kaikkiaan mukana 78 pelaajaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje