26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Jiyai Shin puolustaa voittoa Japanissa

Tarkkuus ennen pituutta. Jiyai Shin kipeytti alaselkänsä yrittäessään muuttaa suoritustaan © Getty Images

Tarkkuus

Naisten LPGA Tourilla on jäljellä enää kolme kisaa. Kolme edellistäkin on pelattu Aasiassa (Korea, Malesia, Taiwan), nyt ohjelmassa on 1970-luvun alusta pelattu perinteinen Japanin kisa Mizuno Classic. Hieman yllättävää on se, että suuri osa USA:n tähdistä on jättänyt kisan väliin. Vähäisen kisamäärän vuoksi tähdet ovat kiertäneet käytännössä kaikki muut USA:n ulkopuolellakin käydyt kisat. Syy poisjääntiin lienee pitkä matka, sillä reilun vikon takaisen Taiwanin kisan jälkeen suuri osa heistä matkasi kotiinsa. Jokatapauksessa tämänvuotinen kisa on osanottajakatraaltaan oletettavasti kaikkien aikojen ”aasialaisin”.

Suosikkeja ovat kisan kahdesti (2008&2010) voittanut Jiyai Shin, Mika Miyazato ja USA: Stacy Lewis. Eurooppalaisista mielenkiintoisimmat pelaajat 78 pelaajan fieldissä ovat urallaan nousukiidossa porhaltavat Azahara Munoz sekä Cristel Boeljon.

Jiyai Shin on jäänyt kuluvalla kaudella muiden tähtien jalkoihin, suurella kohinalla maailmanlistan ykköseksi noussut korealainen on pudonnut kuudenneksi ja jäänyt ilman voittoja. Paras sijoitus on toinen.

”Olen kärsinyt loukkkaantumisista. Yritin saada lyönteihini lisää pituutta. Muutin fysiikkaharjoitteluani, valmentajani ja caddieni vaihtuivat. Menin hieman sekaisin ja peli yskähteli. Vaikka sain pituutta, tarkkuus kärsi liian paljon. Ja se on ollut vahvuuteni. Nyt yritän tasapainotella näiden kahden asian välillä”, Shin kertoi kisan lehdistötilaisuudessa.

Azahara

Kauden 2011 aikana hänen tulonsa LPGA Tourilla ovat jääneet alle 700.000 dollarin. Vertailun vuoksi sama neito voitti jo vuonna 2008 ennen Tourin täysjäseneksi liittymistään British Openin, Mizuno Classicin sekä kauden päättäneen Tour Championshipin josta hän kuittasi miljoonaa dollaria.

Japanista Shin tavoittelee uransa yhdeksättä LPGA Tourin voittoa. Hän ei osallistu kauden kahteen viimeiseen kisaan, joista toinen on Lorena Ochoan kutsukilpailu Meksikossa.

”Seuraavalla viikolla on kuolleen äitini muistojuhla Koreassa. Haluan luonnollisesti olla siellä paikalla. Tavoittelen voittoa Japanissa ja sen jälken aloitan jo valmistautumisen kautta 2012 varten”, Shin kertoi suunnitelmistaan.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje