26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Ian Poulter ja Lee Westwood Mastersin kärkiparina

Ian Poulter on lauantaina huomion keskipisteenä Augustassa © Getty Images

Onko Augustassa kymmenen vuoden tauon jälkeen eurooppalaisjuhlien aika? Lähtökohta kahdelle viimeiselle kierrokselle on historiallinen kahden englantilaisen johtaessa kisaa kahdella lyönnillä. Mastersista on muodostumassa todellinen isojen tähtien, mutta myös eri maanosien välinen tiukka taisto. Euroopan edustajat Poulter ja Westwood (-8) ovat takaa-ajettavina, Tiger Woodsin (-6) sekä Phil Mickelsonin (6-) odotetaan kirivän kohden kärkeä jo lauantaina. Korean K.J. Choi (-6) ja Y.E.Yang (-5) ovat mahdollisen yllättäjän asemassa, samoin USA:n Anthony Kim (-6) ja Ricky Barnes (-6). Ian Poulter ja Lee Westwood pääsevät pelaamaan kärkiparissa keskenään, Tigerin parina on kahden ensimmäisen päivän tapaan K.J.Choi , Mickelsonilla viimeisin major-voittaja Y.E.Yang. Vaikka kisa on vasta puolivälissään, tuntuu vahvasti siltä, että voittaja löytyy näistä kolmesta ryhmästä täydennettynä Anthony Kimilla. Perjantain tulostaso oli oleellisesti avauspäivää heikompi, vain Poulter ja Westwood alittivat 70 lyönnin rajan, torstaina samaan ylsi 15 pelaajaa. Iltapäivällä pelanneella Westwoodilla oli kaikki mahdollisuudet karata omille teilleen, 14:n ja päätösreiän puihin kolahdelleet avaukset veivät kuitenkin tältä terän. 14:lla vasenta laitaa edennyt britti sekoili myös lähipelissä ja teki tuplan, 18:lla luokaton avaus toi tuloskorttiin bogeyn. Westdwoodin kärkipaikka on monella tavalla kuitenkin oikeutettu, viheriöosumissa hän on listan kärkinimi yhdessä Sören Kjeldsenin kanssa, birdeissä (13) yksinään ykkönen. Poulter ja Westwood ovat viimeisen vuoden upeilla suorituksillaan nousseet tiukasti kärkikymmenikköön World Rankingilla. Mastersiss molemmilla on ollut huomattavasti tahmeampaa. Westwoodin ainoa sijoitus kymmenen joukkoon 10:lla yrityskerralla on kuudes tila viime vuosituhannelta, Poulterin paras puolestaan 13:s , yrityskertoja on viisi. -Kisassa on mahtava tunnelma ja nautin siitä. Voitto veisi minut oletettavasti maailmanlistalla kakkoseksi ja se on tietysti tavoite jota kohden olen menossa, Poulter maalaili. Myöskään Westwood ei aio jarrutella päästessään US OPenin (2008) ja British Openin (2009) jälkeen taas majorin voitosta. -Opin noista kerroista varsin paljon. Tiedän nyt sen, että saatuani peliäni tälle tasolle, kykenen pelaamaan isojen kisojen voitosta Westwood pohti. Selvää on, että yleisön kannustus kohdistuu Woodsiin, Mickelsoniin ja Kimiin, osansa saavat tietty konkarit Watson ja Couples. Englantilaisten korvienväli on kovalla koetuksella jo lauantaina.

Y.E.Yang sekä <a href=Phil Mickelson pelaavat jo kolmannen yhteisen kierroksensa Mastersissa lauantaina © GettyImages" align="right" src="/wp-content/uploads/2010/04/10041008550881.jpg" width="310" height="465">

Y.E.Yang sekä Phil Mickelson pelaavat jo kolmannen yhteisen kierroksensa Mastersissa lauantaina &copy Getty Images

Woodsin ja Mickelsonin tuloskortit ovat yllättävänkin harmaata luettavaa. Vaikka Woods räiskyi avauspäivänä tehden kaksi eaglea, birdejä hänellä on vain kuusi, yhden eaglen tehneellä Mickelsonilla seitsemän. Viikonloppuna kaksikon täytyy saada lähestymisiään sopiviin paikkoihin, pelkällä nimellä ei voitonnälkäistä englantilaisparivaljakkoa tavoiteteta. Tigerin kaikki toisen kierroksen kolme birdietä syntyivät par-viitosilla jotka hän on mestaroinut upeasti kahdeksan alle, paremmin kuin kukaan muu kisassa. Mickelsonilla oli viimeisellä reiällä pitkä birdieputti joka kolahti reiän takareunaan kuitenkaan uppoamatta. Mikäli Mickelsonin tulos olisi ollut lyönnin parempi, hän olisi saanut launtaina parikseen Tigerin. -Tilanne on oikein hyvä. Kaksi lyöntiä kärkeen, kolmas tila ja viikonloppu edessä Mastersissa, Mickelson mietti ottamatta vielä kantaa voittotaistoon. Kaksinkertainen Mastersin voittaja on ollut viimeisen 11 vuoden aikana vain kerran kärkikymmenkön ulkopuolella. Hänen päälleen olisi perusteltua asettaa tässä tilanteessa jopa ykkössuosikin viittaa. Fred Couples ( 66-75) ja Tom Watson ( 67-74) putosivat odotetusti , mutta jakavat upeasti yhdeksättä sijaa. Päivän flopppaaja oli Sandy Lyle (69-86) joka oli kierrrostaan jo kahdeksan reiän jälkeen kymmenen yli. Matkanteko päättyi kauden ensimmäisessä majorissa puoleenväliin suosikeista mm. Padraig Harringtonilla, Vijay Singhilla, Rory McIlroylla ja Henrik Stensonilla. Teemu Tyry

Ian Poulter ja Lee Westwood Mastersin kärkiparina

Fred Couplesin putteri oli tulessa torstaina. Amerikkalainen tarvitsi vain 24 puttia, samoin <a href=Tom Watson. Kokeneet herrat olivat kärkimiehien parhaat puttaajat. © GettyImages" align="center" src="/wp-content/uploads/2010/04/10040907432441.jpg" width="460">

Fred Couplesin putteri oli tulessa torstaina. Amerikkalainen tarvitsi vain 24 puttia, samoin Tom Watson. Kokeneet herrat olivat kärkimiehien parhaat puttaajat. &copy Getty Images

Olisiko tämä U.S. Masters juurikaan paremmin voinut alkaa? Kisaa johtaa tänä vuonna 51-vuotta täyttävä Fred Couples. Vuoden 1992 U.S. Mastersin voittanut Couples pelasi ensimmäisen kierroksensa kuusi alle parin. Couples aloitti kierroksensa mainiosti kahdella birdiellä. Viidennen reiän bogin konkari korjasi muutamaa reikää myöhemmin birdiellä. Takaysi sujui ongelmitta ja Couples tekikin vielä neljä birdietä. Kuusi alle parin antaa amerikkalaiselle yhden lyönnin johtoaseman torstain jälkeen. Kuusi alle parin on myös Couplesin paras tulos Augustassa, ikinä. ”Täällä olen draivannut melkoisen pitkälle, ja vielä kohtalaisen suoraankin, lisäksi olen putannut naurettavan hyvin. Luulen, että osaan yhä pelata ja jos puttaan hyvin, olen yksi kisan tekijöistä. Se on minulle tärkeää”, Couples kertoi. Couples on hallinnut mielin määrin kaudella 2010 Yhdysvaltojen ”kiikkutuolikiertuetta” Champions Touria. Couples on voittanut alkukauden kuudesta kisasta neljä. Turnausten perusteella pelureille jaetaan pisteitä Charles Schwab Cupissa, jota Couples johtaa ylivoimaisesti ennen Bernhard Langeria. Mutta takaisin Augustaan: Toista tilaa ennen Couplesia jakaa muiden ohella tasan kymmenen vuotta vanhempi Tom Watson. Viime vuonnahan Watson oli vääntämässä British Openin voitosta viimeiseen saakka, mutta voitto kirposi amerikkalaisen käsistä 18. reiän bogilla, joka johti neljän reiän uusintaan. Tuolloin Stewart Cink oli kuusi lyöntiä parempi. Vielä Watson ei ole tehnyt U.S. Mastersissa bogiakaan, sillä ensimmäisellä kierroksella hän teki viisi birdietä ja 13 paria. Watson on voittanut urallaan kaiken muun lisäksi kauden ensimmäisen majorin kahdesti. Erikoista on, että amerikkalainen on viimeksi yltänyt viikonlopun kierroksille Augustassa vuonna 2002, viimeinen sijoitus kymmnen parhaan joukkoon on vuoden 1997 neljäs tila. ”Ensimmäisen kierroksen tähtäimeni oli pelata paremmin kuin viimeisen viiden tai kuuden vuoden aikana. Onnistuin siinä, ainakin ensimmäisellä kierroksella”, Watson kertoi. Viikonloppuna herroilla Couples ja Watson on mahdollisuudet murskata ennätyksiä oikein kunnolla. Vanhin U.S. Mastersin voittaja on nimittäin 46-vuotias Jack Nicklaus ja vanhin major-voittaja on Julius Boros, joka voitti 48-vuotiaana PGA Championshipin. Boroksen historiallinen voitto on vuodelta 1966. ”Voittaminen majorissa on kova pala kelle tahansa meidän ikäisistämme, mutta silti vielä pystymme siihen. Freddiella on mahdollisuutensa. Hän draivaa palloa vieläkin ilmassa yli 300 jaardia. Se on viisikymppiselle todella paljon”, Watson mietiskeli. Toista sijaa Watsonin kanssa jakavat korealaiset Y.E. Yang, K.J. Choi ja Lee Westwood sekä Phil Mickelson. Tiger Woods jakaa seitsemättä sijaa. Kierroksensa neljä alle parin pelannut Woods teki kierroksellaan kaksi eaglea, kolme birdietä ja kolme bogia. Epätasainen 68 lyönnin kierros oli Woodsin kaikkien aikojen paras avauskierros U.S. Mastersissa. Woods on pelannut viimeisten vuosien aikana avauskierroksen parhaimmillaa 70 lyönnillä. Näin on tapahtunut neljästi ja kolme kertaa Wodos on sovitellut sunnuntaina ylleen vihreää takkia. ”Tuntui hyvältä päästä taas kierroksen rytmiin kiinni ja hoitaa omaa tonttiaan. Ensimmäisellä tiillä oloni oli täysin normaali. Löin ensimmäisen avaukseni fadella ja kaikki oli niin kuin ennenkin”, Woods fiilisteli kierroksensa jälkeen. Mitä Woodsin pelistä voidaan ensimmäisen kierroksen perusteella sanoa? Woods draivasi pitkälle, pelasi par-5 -reiät niin kuin Woods pelaa: kahdella päälle. Maailmanlistan ykkönen osui kohtalaisesti väyliin ja hyvin griineihin. Putteja kertyi 31. Kolmaskin eagle oli lähellä. Tiikeri vaanii ja soi saavuttaa ja ohittaa viimeisten kolmen kierroksen kuluessa. Aika näyttää. Kentän paras amatööri torstaina oli odotetusti Italian Matteo Manassero. Saapasmaan ja maailman ykkösamatööri Manassero pelasi torstaina kierroksensa yksi alle parin ja jakaa sijaa 21. Viime vuoden mestari Angél Cabrera pelasi kierroksensa yksi yli parin. Edessä on yksi kaikkien aikojen mielenkiintoisimmista U.S. Masterseista. Ilari Ceder

Ian Poulter ja Lee Westwood Mastersin kärkiparina

Louis Oosthuizen ja ensimmäinen ammattilaispokaali Yhdysvalloista. Josko viikonloppuna tulisi jatkoa? © GettyImages

Louis Oosthuizen ja ensimmäinen ammattilaispokaali Yhdysvalloista. Josko viikonloppuna tulisi jatkoa? &copy Getty Images

Eteläafrikkalainen Louis Oosthuizen oli keskiviikkona uhkarohkea. Ensimmäisen voittonsa European Tourilta tällä kaudella ottanut Oosthuizen pelasi Augusta Nationalissa par-3 -kentän yhdeksän reikää kuusi alle parin ja voitti perinteisen avajaiskisan kahdella lyönnillä. Uhkarohkea siinä mielessä, että leikkimielisen avajaiskisan voittaja ei ole koskaan voittanut varsinaista torstaina alkavaa kisaa. Toista sijaa Oosthuizenin jälkeen jakoivat Matteo Manassero, David Duval, K.J. Choi ja Jerry Pate. Nelikko pelasi yhdeksän reikää neljä alle parin. Lyhyillä par-3:lla tehtiin kisan aikana kaksi hole-in-onea. Ässissään onnistuivat Jim Furyk ja Graeme McDowell. McDowell oli myös paras eurooppalainen ammattilaispelaaja ja Manssero paras amatööri. Perinteisestä par-3 -kilpailusta on tullut pelaajille, caddeille ja pelaajien perheille hengähdystauko rankan viikon aikana. Monet pelaajat valitsevatkin caddieikseen perheidensä jäseniä. Avajaiskisassa saa päästellä höyryjään ennen varsinaisen kisan alkua. Tiger Woods ei ollut mukana keskiviikon hyvin perhekeskeisessä kisassa. Viime vuonna poissaoloaan samasta kisasta Woods perusteli päivän putuudelle. Harjoituskierroksen jälkeen vielä yhdeksän reikää ennen ensimmäistä kisapäivää olisi liikaa Woodsille. Ehkä ensi vuonna. Ilari Ceder

Ian Poulter ja Lee Westwood Mastersin kärkiparina

David Duval on löytänyt valmentajansa mukaan vanhan olemuksensa harjoituksissa. © GettyImages

David Duval on löytänyt valmentajansa mukaan vanhan olemuksensa harjoituksissa. &copy Getty Images

David Duvalilla oli kova putki päällä kilpagolfissa 1990-2000 lukujen taitteessa. Vuosina 1998-2001 amerikkalainen sijoittui kymmenen kertaa neljän vuoden aikana kymmenen parhaan joukkoon yhteensä 16 majorissa. Duval voitti vuoden 2001 British Openin ja sijoittui U.S. Mastersissakin tuolla aikajaksolla neljä kertaa peräkkäin kuuden parhaan sakkiin. Olisiko voittoon Augustassa ollut mahdollisuuksia? ”Päästin oikeastaan kaikki voitot karkaamaan”, Duval kertoi tiedotustilaisuudessaan. Vuoden 2001 jälkeen Duval katosi golfin maailmankartalta käytännössä kokonaan. Osayynä olivat terveysongelmat. Viime vuonna Duval nosti itsensä jälleen otsikoihin sijoittumalla U.S. Openissa toiseksi. Ennen kahta viimeistä reikää entinen maailmanlistan kärkimies jakoi johtopaikkaa. Bogi toiseksi viimeisellä reiällä vei voittomahdollisuudet Duvalin käsistä. Lukuunottamatta väläytystään kesäkuisessa U.S. Openissa Duval pelasi omallakin mittapuullaan huonon kauden tulosten valossa. Hän pääsi vain viidesti PGA Tourin muissa kilpailuissa jatkoon, mahdollisuuksia oli kuitenkin 21. Edellisillä kausilla jatkoonpääsyjä kertyi enenmmän, fakta, joka entisestään lisää ihmetystä U.S. Openin kakkostilaa kohtaan. Vaikka Duval nettosi U.S. Openista reilut 500 000 dollaria, ei suoraa pelipaikkaa PGA Tourille herunut rahalistan perusteella. Amerikkalainen haki vauhtia karsinnoista, mutta epäonnistui. Kaudella 2010 Duval on netonnut PGA Tourilta lähes yhtä paljon kuin koko viime kaudelta. Syy löytyy AT&T Pebble Beach National Pro-Amista, jossa Duval sijoittui toiseksi. Duval roikkuu tämän kauden kutsukorttien varassa. Paikka U.S. Mastersiin aukesi kesäkuussa tulleen U.S. Openin kakkostilan kylkiäisinä. Duvalille kyse ei kuitenkaan ole mistä tahansa kylkiäisestä, vaan harvinaisesta herkusta. Hän ei nimittäin ole osallistunut viimeiseen kolmeen U.S. Mastersiin laisinkaan. Vuoden 2001 jälkeen Duval on ollut mukana neljästi, mutta karsiutunut joka kerta. Josko tämä viikko toisi muutoksen? David Duval otti vanhan yliopistoaikaisen valmentajansa takaisin vuoden 2004 U.S. Mastersin yhteydessä. Uusvanha valmentaja Puggy Blackmon on ollut näkevinään vanhaa David Duvalia harjoituksissa. ”Kaikki näyttää hyvältä: pituuskontrolli, draivaaminen, pallon lentokaari. Tuntuu kuin David sytyttäisi valot päälle isoissa kisoissa” valmentaja pohdiskeli masters.com -sivuston haastattelussa. Saako David Duval valonsa päälle torstaina alkavassa kauden ensimmäisessä majorissa? Sitä emme tiedä, eikä ole varmaa, tietääkö Duval vielä itsekään. Bill Haas perheensä viides edustaja Mastersissa

Isä-Haas riensi onnittelemaan poikaansa ensimmäisestä voitosta PGA Tourilla. © GettyImages

Isä-Haas riensi onnittelemaan poikaansa ensimmäisestä voitosta PGA Tourilla. &copy Getty Images

Bill Haas lunasti paikkansa Mastersiin uransa ensimmäisellä voitolla PGA Tourilta. Viimeisen reiän birdiellä Bob Hope Classicin voittanut Bill Haas on Jay Haasin poika. Isä-Haas on sijoittunut Mastersissa viisi kertaa parhaan seitsemän joukkoon. Haasien ensimmäinen sukulainen Augusta Nationalissa oli Jayn setä Bob Goalby. Goalby voitti Mastersin vuonna 1968, kun argentiinalainen Roberto de Vicenzo allekirjoitti väärinmerkityn tuloskortin. Goalby johdatti Jay Haasin golfin pariin ja ensimmäisenä antoi mailan tämän yhdeksänkertaisen PGA Tour -voittajan käteen. Haasin perheestä mukana ovat olleet myös Jayn veli ja lanko. ”Ei tästä ylimääräisiä paineita tule, mutta olen ylpeä siitä, että olemme kaikki pelaneet täällä”, Bill Haas kertoi ennen Mastersia. Ilari Ceder U.S. Mastersin televisiointi: 7.4.2010 22-24.00 U.S. Masters Par-3 Contest (Viasat Golf) 8.4.2010 23.00-2.30 Ensimmäinen kisapäivä suorana (Nelonen Sport Pro) 9.4.2010 23.30-03.00 Toinen kisa päivä suorana (Nelonen Sport Pro) 10.4.2010 22.30-24.00 Kolmas kisapäivä suorana (Nelonen Sport) 24.00-02.00 Lähetys jatkuu (Nelonen Sport Pro) 11.4.2010 21.00-24.00 Viimeinen kisapäivä suorana (Nelonen Sport) 24.00-02.00 Lähetys jatkuu (Nelonen Sport Pro)

Ian Poulter ja Lee Westwood Mastersin kärkiparina

U.S. Mastersin lähtöajat ilmoitettiin tiistaina illalla Suomen aikaa. © GettyImages

U.S. Mastersin lähtöajat ilmoitettiin tiistaina illalla Suomen aikaa. &copy Getty Images

Tiger Woodsin ensimmäinen kilpailukierros sitten viime marraskuun starttaa torstaina Yhdysvalloissa kello 13.42 paikallista aikaa. Suomen aikaa Woodsin kierros alkaa 20.42. Pelikavereiksi Woodsille valikoituivat K.J. Choi ja Matt Kuchar. Woods tekee paljonpuhutun paluunsa kilpakentille torstain toiseksi viimeisessä ryhmässä. Tuolloin katsojia on ehtinyt kerääntyä Augusta Nationaliin mahdollisimman paljon ja useimmat varmasti jäävät seuraamaan myös maailmanlistan ykkösen paluuta. Matt Kuchar pelasi Woodsin kanssa ensimmäistä kertaa Augustassa vuonna 1998. Tuolloin Kuchar oli voittanut edellisenä vuonna U.S. Amateur Championshin ja Woods puolusti uransa ensimmäistä major-voittoa vuodelta 1997. ESPN-kanavan uutisten mukaan Choi ja Woods ovat pelanneet yhteensä 12 kertaa samassa ryhmässä. Kahdesti Woods on päihittänyt eteläkorealaisen reikäpelissä. Lyöntipelejä kierroksista on ollut 10 ja noilla kierroksilla Woodsin kierroskeskiarvo on ollut reilut kaksi lyöntiä parempi Choin 70,8 vastaan. Miksi sillä on väliä, kuka Woodsin kanssa joutuu tai pääsee samaan ryhmään? Koska Woodsia seuraa normaalistikin suuri joukko faneja, toimittajia ja kuvaajia, mutta nyt on kyseessä maailmanlistan ykkösen paluukisa, joten hässäkkää saattaa olla luvassa tavallista enemmän. U.S. Mastersissa ei kuitenkaan sallita esimerkiksi valokuvaajia tai toimittajia väyliä ja katsomoalueita erottavien köysien sisälle. British Openissa ja U.S. Openissa pelaajien ja katsomon välissä saattaa pyöriä vielä ylimääräinen kerros ihmisiä. ”Tämä vikko on huomattavasti helpompi kuin muut viikot. Jos pelaaja tulee kanssani samaan ryhmään, hän varmasti valitsisi tämän viikon olosuhteet huomioiden”, Woods sanoi maanantaisessa tiedotustilaisuudessaan. Samaa mieltä ESPN:n haastattelussa oli Padraig Harrington. Irlantilainen starttaa omalle ensimmäiselle kierroksellensa 20 minuuttia ennen Woodsia Stewart Cinkin ja Charl Schwartzelin kanssa. ”Ei koskaan ole helppoa pelata samassa ryhmässä Tigerin kanssa, tilastotkin voivat varmasti tämän osoittaa. Saman ryhmän pelaajat voivat päihittää Tigerin torstaina ja perjantaina, mutta viikonloppu ei suju yhtä hyvin, koska aiemmat kierrokset ovat kuluttaneet paljon energiaa. Tigerin kierroksiin keskitytään paljon ja ne aiheuttavat stressiä”, Harrington jatkoi. Choi oli saamastaan arvasta enemmän innoissaan: ”Olen tottunut pelaamaan Tigerin kanssa. Ilmapiiri kierroksella on se, mikä se on. En huolehdi siitä. Sitä on vaikeaa selittää, mutta kun pelaan Tigerin kanssa kierroksen aura on erilainen kuin muiden pelaajien kanssa. Olen tottunut siihen, joten en usko, että se häiritsee minua laisinkaan”. Mielenkiintoinen ryhmä on myös kello 17.13 Suomen aikaa starttaava Ernie Elsin, Anthony Kimin ja Roy Ishikawan ryhmä. Els ja Kim ovat voittaneet kaksi edellistä PGA Tourin kisaa. Muut ensimmäisen kisapäivän lähtöajat löytyvät sivun lopussa olevan linkin takaa. Ilari Ceder

Ian Poulter ja Lee Westwood Mastersin kärkiparina

<a href=Tom Watson ja Matteo Manassero ovat vanhoja kavereita. Seniori ja juniori pelasivat yhdessä British Openissa. © GettyImages" align="center" src="/wp-content/uploads/2010/04/10040619015360.jpg" width="460">

Tom Watson ja Matteo Manassero ovat vanhoja kavereita. Seniori ja juniori pelasivat yhdessä British Openissa. &copy Getty Images

U.S. Matersilla on pitkät perinteen amatöörigolfin vankkana tukijana. Kilpailun perustaja Bobby Jones pelasi koko loistokkaan uransa amatöörinä ja vuosittain kauden ensimmäiseen majoriin kutsutaan tukko maailman eri amatöörikisojen voittajia. Mikko Ilonen pääsi pelaamaan Augustaan vuonna 2001 voitettuaan British Amateurin edellisenä vuonna. Tänä vuonna U.S. Mastersiin kutsun amatööreistä saivat Italian Matteo Manassero, korealaiset Byeong-Hun An ja Chang-Won Han sekä yhdysvaltalaiset Ben Martin, Nathan Smith ja Brad Benjamin. Saapasmaan Manassero on hallinnoinut amatöörikenttiä viime aikoina. Maailman amatöörirankingin ykkönen voitti British Amateurin viime vuonna kaikkien aikojen nuorimpana. Viime vuonna italialainen selviytyi mukaan myös British Openiin, jossa sijoittui lopulta upeasti jaetulle 13. sijalle ja oli kisan paras amatööri. Vain 17-vuotias Manassero täydentää Augustassa italialaiskolmikkoa, johon kuuluu myös veljespari Francesco ja Edoardo Molinari. Molinarit voittivat Kiinassa pelatun vuoden 2009 World Cupin. Myös Edoardo Molinari on osallistunut U.S. Mastersiin amatöörinä vuonna 2006, edellisenä vuonna hän voitti U.S. Amateur Championshipin. Vuonna 2009 R&A ja Masters Tournament muiden muassa ilmoittivat käynnistävänsä uuden amatöörikilpailun. Asian Amateur pelattiin viime syksynä ensimmäistä kertaa. Peliareenaksi oli valikoitunut World Cup -kenttä loka-marraskuun vaihteeksi. Kuukautta myöhemmin italaialaiset veivät mestaruuden samaisella kentällä. Ensimmäisen Asian Amateurin voitti Chang-won Han ja sai kutsun U.S. Mastersiin. Tulo Augustaan oli eteläkoralaiselle tietenkin unelmien täyttymys. Lisää unelmia täyttyi harjoituskierroksellä, kun Han pääsi pelaamaan idolinsa ja maanmiehensä K.J. Choin kanssa. Nathan Smith: 30+-vuotias ja U.S. Matersin toiseksi paras amatööri rankingin perusteella Muista amatööreista vain Nathan Smith mahtuu maailman amatöörirankingissa 50 parhaan joukkoon Mansseron kaveriksi. Ben Martin on sijalla 60, Korean Byeong-Hun An on listauksessa sijalla 86, Brad Benjamin sijalla 90 ja korealainen Chang-Won Han löytyy listalta paikalta 170. Nathan Smith on nuorten amatöörilupausten joukossa outolintu. Reilu kolmekymppinen Smith on osallistunut aiemmin yhden kerran U.S. Mastersiin, tosin karsiutui tuolloin, mutta sai pelata kuitenkin Arnold Palmerin kanssa kaksi kierrostaan. Smith pääsi tämänkeväiseen kauden ensimmäiseen majoriin voitettuaan viime vuonna U.S. Mid-Amateurin. Smith oli mukana viime vuonna myös voitokkaassa Yhdysvaltojen Walker Cup -joukkueessa, joka tyrmäsi selkein lukemin Ison-Britannian ja Irlannin joukkueen. Sunnuntaina vihreän takin voittajan lisäksi kotiinviemisiä saavat myös amatöörit. Paras amatööri pokkaa kainaloonsa Silver Cupin ja toiseksi sijoittunut amatööri Silver Medalin. Ammattilaispelaajista kakkossijalle jäänyttä muistetaan dollareiden lisäksi Silver Salver -palkinnolla. Ilari Ceder

Ian Poulter ja Lee Westwood Mastersin kärkiparina

Kovakuntoinen eteläafrikkalais-duo on tulessa torstaina alkavassa U.S. Mastersissa. Kaksikko on tienannut tällä kaudella yhteensä yli 4 miljoonaa euroa kisakentillä. Schwarzel johtaa European Tourin rahalistaa ja Els PGA Tourin vastaavaa lisaa. © GettyImages

Kovakuntoinen eteläafrikkalais-duo on tulessa torstaina alkavassa U.S. Mastersissa. Kaksikko on tienannut tällä kaudella yhteensä yli 4 miljoonaa euroa kisakentillä. Schwarzel johtaa European Tourin rahalistaa ja Els PGA Tourin vastaavaa lisaa. &copy Getty Images

Edellisen kerran eteläafrikkalainen tuuletti U.S. Mastersin voittoa vuonna 2008, tuolloin Trevor Immelman putsasi pöydän. Immelmanin lisäksi vihreän takin Etelä-Afrikkaan on vienyt Gary Player. Immelman ei ole tällä kertaa kuitenkaan lähelläkään ennakkosuosikin asemaa. Kaudella 2009 Immelman selviytyi PGA Tourilla vain yhden ainoan kerran 20 parhaan joukkoon, tältä vuodelta paras sijoitus on jaettu 59:s. Gary Player lopetti U.S. Mastersissa pelaamisen viime vuonna. Vahvimmat ehdokkaat eteläafrikkalaisiksi U.S. Mastersin voittajiksi vuonna 2010 ovat pelinsä kanssa sinuiksi päässyt Ernie Els ja Charl Schwartzel. ”Big Easy” on voittanut kauden 2010 alkutaipaleella kaksi isoa kisaa. Maaliskuun puolivälissä Els kukisti WGC-CA Championshipissa oppipoikansa Schwartzelin. Kaksi viikkoa myöhemmin Els voitti Arnold Palmer Invitationalin. Elsilla on yhteensä kolme major-titteliä: kaksi British Openista ja yksi voitto U.S. Openista. U.S. Mastersista paras sijoitus on kakkostila, joita eteläafrikkalaisella on kaksi. Vuodet 2008 ja 2009 olivat Elsille vaikeita, voittoja ei tullut, mutta majoreissa Big Easy sijoittui kymmenen joukkoon kuitenkin kolmesti. Nyt Els on selvästi selättänyt vuoden 2005 polvivammansa jälkeisen syvänteen. Loukkaantumisen lisäksi Elsin pojan autismin vaikutuksilla pelaajan korvien väliin ehdittiin spekuloida ennen vuoden 2010 komeaa come-backia. Augusta Nationaliin ensimmäistä kertaa saapuva Charl Schwartzel on Elsin tavoin voittanut kaksi kisaa kauden 2010 ensimmäisinä kuukausina. Voittonsa eteläafrikkalainen saavutti kotimaassaan pelatuissa Africa Openissa ja Joburg Openissa. Kisat ovat toki huomattavasti pienempiä ja vastustajat pienempiä nimiä kuin Elsin valloittamissa PGA Tourin kisoissa. Schwartzelin kivenkovasta kunnosta kertovat kuitenkin lisää kolme kuluvan kauden top-10 -sijoitusta PGA Tourilla sekä European Tourin rahalistan ykköspaikka. Muut eteläafrikkalaiset U.S. Mastersissa ovat Tim Clark, Louis Oosthuizen, Retief Goosen ja Rory Sabbatini. Tänä vuonna Mastersin ennakkosuosikeissa ei entisiä voittajia

Potretissa on yhteensä seitsemän vihreätä takkia. Woods on voittanut neljä, Singh yhden ja Mickelson kaksi. © GettyImages

Potretissa on yhteensä seitsemän vihreätä takkia. Woods on voittanut neljä, Singh yhden ja Mickelson kaksi. &copy Getty Images

Vuoden 2008 alussa Tiger Woods voitti kolme turnausta ennen U.S. Mastersia ja oli ennakkosuosikki. Woods jäi lopulta tuloslistalla toiseksi ennen Trevor Immelmania. Vuonna 2009, kun Woods palasi polvileikkauksensa jälkeen tositoimiin, maailman ykkönen voitti Arnold Palmer Invitationalin juuri ennen kauden ensimmäistä majoria ja nosti osakkeitaan veikkauksissa. Tuolloin Woods jäi jakamaan kuudetta sijaa. Tänä vuonna Woodsin kunto on jättimysteeri. Woods kävi harjoittelemassa Augusta Nationalin liukkailla ja voimakkaasti muotoilluilla viheriöillä jo sunnuntaina, ensimmäisenä pääsiäispäivänä. Ainoat tiedot Woodsin pelikunnosta ovat pelurin ystävän Mark O´Mearan lausunnot. Woods ja O´Meara pelasivat sunnuntaina yhdessä yhdeksän reikää. ”Hän löi palloa tänään melko hyvin. Tiger on harjoitellut viimeiset kolme-neljä viikkoa. Tottakai Masters on tänä vuonna erilainen hänelle, mutta jos joku pystyy sen hoitamaan niin Tiger”, O´Meara sanoi Golf Digestin mukaan. Vijay Singh ja Phil Mickelson alkukaudesta pihalla Vijay Singh on on ollut pelinsä kanssa ulkona voittotaistosta jo 16 kuukautta. Singhille, maailmanlistan entiselle ykköselle, vuosi 2009 oli uskomaton pohjanoteeraus. Kaudella 2008 voittoja tuli kolme ja muitakin top-10 -sijoittumisia puolen kourallista. Viime vuonna Singh sijoittui vain kolmasti kymmenen parhaan joukkoon. Valoa on kuitenkin näkyvissä, sillä fijiläisen kahdesta viimeisestä PGA Tour -kisasta plakkarissa on sijoittumiset neljänneksi ja 11:ksi. Voitto tai edes hyvä sijoitus Mastersissa olisi silti uskomaton yllätys. Vuoden 2008 ja 2009 välissä Singhin kierrosten keskiarvo nousi yli lyönnillä. Muutos lisää keskimäärin jokaisen kisan lopputulokseen neljä lyöntiä. Tällä kaudella Singh on saanut keskiarvoaan alaspäin, toki kausikin on vasta hörähtämässä käyntiin. Singh voitti U.S. Mastersin vuonna 2000. U.S. Masters on Phil Mickelsonille majoreista varmasti mieluisin. Ja samainen major jättää eniten jossitteluun varaa. ”Leftylla” on Augustasta kaksi vihreätä takkia. Vuoden 2004 voitto tiputti harteilta valtavan gorillan, sillä kolmena edellisenä vuonna Mickelson oli sijoittunut joka vuosi kolmanneksi U.S. Mastersissa. Mickelson oli PGA Tourin paras pelaaja, jolla ei ollut nimissään major-voittoa. Vuosi 2004 muutti kaiken. Tuon vuoden jälkeen Mickelson voitti U.S. Mastersin vielä kerran ja PGA Championshipin vuonna 2005. Mickelson päätti kautensa 2009 komeasti kahdella voitolla. Tämä vuosi on kuitenkin mennyt suorastaan metsään. Amerikkalainen ei ole sijoittunut alkukaudella pelaamissaan seitsemässä kilpailussa kuin kerran kymmenen parhaan joukkoon. Syitä voi hakea erilaisista tilastoista. Mickelson tuntuu saaneen rutosti ruista ranteeseensa viimeisen vuoden aikana. Draivitilastoissa Mickelson pääsee pommeillaan jo viidenneksi. Silkkikätisenä lähipelaajana tunnettu Mickelson on kuitenkin valahtanut putti- ja lähestymistilastoissa kauas kärjestä. Augusta Nationalin haastavilla viheriöillä Mickelsonin osaaminen on ollut aikaisempina vuosina rautaa ja amerikkalaisen pelin selkäranka. Jos wedget ja putteri eivät ole tänä vuonna terässä, on amerikkalaista odottamassa kylmä suihku. Viime vuosina Mickelsonin uraa ovat varjostaneet vaimon ja äidin rintasyövät sekä rannevamma vuonna 2007. ”Haluasimme yhden vuoden ilman ongelmia. Ei loukkaantumisia, ei terveysongelmia, ei henkiläkohtaisia ongelmia yhteen vuoteen. Olemme työskennelleet yhdessä vuodesta 2007, eikä meillä ole ollut yhtään kokonaista kautta”, Mickelsonin valmentaja Butch Harmon totesi keväällä. ”Uskon, että Mickelson on ainoa, joka todella voi haastaa Tiger Woodsin. Mickelson ei pelkää, hän pitää haasteestaan. Tiger on merkittävä, paras pelaaja kautta aikojen. En sano, että Mickelson voisi syöstä Woodsin istuimeltaan, mutta hän voi olla se haastaja”, Harmon jatkoi. Woodsin kausia rikkoneiden taukojen – polvivamman ja uskottomuussirkuksen – piti antaa lajin ykkösen haastajille iskunpaikka. Mickelson tai muut haastajat eivät kuitenkaan ole vielä kyenneet Woodsia maailmalistalla todella tavoittamaan. Tuleva viikonloppu antaa vihiä siitä, onko Woodsin jahti tuottamassa tulosta, vai karkaako miesgolfin ykkönen taas omille luvuilleen. Oma veikkaukseni Mastersista on, että Tiger pelaa melkoisen tasapaksusti ja sijoittuu kymmenen parhaan ulkopuolelle. Kisoja kun maailman ykkösellä ei ole allaan yli viiteen kuukauteen. Muistakaan entisistä voittajista kukaan ei menesty. Kärjessä keikkuvat Charl Schwartzel ja Ernie Els, tai ainakin toinen edellisistä. Viiden parhaan joukossa on myös Anthony Kim. Ilari Ceder

Torstain lähtöajat

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje