Hideki Matsuyama hyytyi, terästäytyi uudelleen, ja taisteli voiton Memphisissä - Golfpiste.com

10.9.–17.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[24][26]
KilpailuaSuomalaista

10.9.–17.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[24][26]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Hideki Matsuyama hyytyi, terästäytyi uudelleen, ja taisteli voiton Memphisissä

Hideki Matsuyama voitti kymmennen kerran PGA Tourilla. Kuva: Getty Images

Monenlaista sattumusta elokuussa kokenut Matsuyama osoitti ensimmäisen playoff-kisan lopussa hämmästyttävää hermojen hallintaa.

Hideki Matsuyama (-17) menetti sunnuntaina viiden lyönnin etumatkansa neljän reiän aikana, ja FedEx St. Jude Championshipin voitto näytti jo luisuvan hänen käsistään. Hän kuitenkin sai tärkeimmällä hetkellä uutta virtaa onnistuen tekemään kentän vaikeimpiin kuuluvilla rei’illä birdiet. Se riitti lopulta voittoon kahden lyönnin marginaalilla ennen toisen sijan jakaneita Xander Schauffelea ja Viktor Hovlandia.

Mikään ei viitannut sisääntulon alussa, että Matsuyama joutuisi vielä lujille. TPC Southwind -kentän 12. reiälle tullessa etumatkaa oli viisi lyöntiä, ja peli oli sujunut 1,5 kierrosta ilman virheitä. Sitten hän teki 12:lla kolmen putin bogin, sivalsi tiilyönnin 14:llä veteen ja otti 15:llä tuplabogiin johtaneet kaksi chippiä.

Tilaisuus avautui kärkeen nousseelle Hovlandille, joka tärveli tarjolle tulleen voiton tekemällä bogin 17. reiän bunkkerista ja lyötyään alle kolmemetrisen birdieputin ohi päätösviheriöllä.

Matsuyama puttasi pitkin viikkoa mestarillisesti, ja putteri nousi päärooliin myös 17. reiällä, kun hän pyöräytti pallonsa sisään lähes kahdeksasta metristä. Tämä birdie osoittautui hänelle kilpailun merkittävimmäksi onnistumiseksi.

Voitto oli Matsuyamalle kauden toinen ja uran kymmenes PGA Tourilla. Hän on syttynyt loppukesästä erinomaiseen iskuun, sillä pari viikkoa sitten japanilainen otti pronssia Pariisin olympiaturnauksessa. Kauden ensimmäisen playoff-kilpailun voitto nostaa hänet 2,5 vuoden tauon jälkeen takaisin maailmanlistan top 10:een. Matsuyama kuittasi Memphisistä 3,6 miljoonaa dollaria palkintorahaa, ja kiipesi FedEx Cupin pisteissä kolmannelle sijalle.

Olympialaisista palaamassa ollut Matsuyama tuskin osasi odottaa, minkälainen viikko hänellä on edessään. Tähtipelaaja teki matkalla Memphisiin välilaskun Lontoossa, jossa hän joutui ryöstön kohteeksi. Matsuyama, hänen caddiensa ja valmentajansa olivat syömässä, kun paikalle saapunut henkilö anasti pöydän ääressä olleen laukun. Samalla katosi pelaajan lompakko sekä caddien ja valmentajan passit. Jälkimmäiset joutuivat lähtemään Japaniin hakemaan uusia matkustusasiakirjoja, ja Matsuyama lainasi viikonvaihteen kilpailuun Ryo Hisatsunen caddien.

Tapahtuneeseen ja sen aiheuttamiin erityisjärjestelyihin nähden Matsuyaman temppua voi pitää vieläkin kovempana.

Tom Kimillä raju kohtalo

Suuri mielenkiinto kohdistui myös siihen, ketkä 50 pelaajaa 70:stä ylsivät tällä viikolla käytävään kauden toiseen pudotuspeliturnaukseen, ja toisaalta ketkä jäivät BMW Championshipistä rannalle. FedEx Cupin pisteissä top 50:n ulkopuolella olleista jatkoon etenivät Viktor Hovland, Nick Dunlap sekä Eric Cole. Jälkimmäinen hoiti jatkopaikkansa lopulta tyylillä, sillä hän pelasi sunnuntaina tuloksen 63. Viimeisen eli 50. paikan torstaina alkavaan kisaan otti USA:n Ryder Cup -joukkueen kapteeni Keegan Bradley, vaikka sunnuntain ennusteet näyttivät hänen jäävän armoitetun joukon ulkopuolelle.

Top 50:stä putosivat Tom Kim, Mackenzie Hughes sekä Meksikossa Sami Välimäen nenän edestä voiton vienyt Jake Knapp. Ensin mainitun kohtalo oli raju, sillä Kim päätti Memphisin turnauksen kolmeen peräkkäiseen tuplabogiin. Näistä viimeinen oli liikaa.

Muita pudotuspeliurakkansa sunnuntaina päättäneitä olivat muun muassa Justin Rose, Nick Taylor, Min Woo Lee ja Jordan Spieth.

Pääsy BMW Championshipiin oli siksikin arvokas, että se sinetöi pelaajille paikan ensi kauden jokaiseen kahdeksaan Signature-kilpailuun.

Lue seuraavaksi: Kulmarauta kuumana kuin hellan koukku – kärki laittoi putteja Memphisissä 90 metrin edestä reikään

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)