26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Hebert siirtyy ET:lle

Benjamin Hebertille kolahti Genevessä jo kauden kolmas voitto. © Getty Images

Benjamin Hebert (-19) voitti lauantaina päättyneen Rolex Trophyn lyönnillä ennen JorgeCampilloa ja Tommy Fleetwoodia. Koska ykköstila oli hänelle jo kolmas Challenge Tourilla tällä kaudella, siirtyy ranskalainen välittömästi Euroopan kiertueen ”leipiin”. Hebertille on luvassa pelipaikka vanhan mantereen ykköskiertueelle vuoden 2012 loppuun saakka.

Edellinen saman kauden aikana kolme voittoa CT:llä saavuttanut pelaaja oli Edoardo Molinari, jolle debyyttivuosi Euroopan kiertueella tarjosi sittemmin melkoisen menestyksen. Kahden voiton lisäksi Molinari edusti viime syksyn Ryder Cupissa Euroopan voittoisaa joukkuetta.

Hebertin ”sarjanvaihto” oli myös monelle muulle Challenge Tourin pelaajalle mieleinen. Kauden päätteeksi haastajakiertueen rankingin 20 parasta tienaavat itselleen kortin ET:lle. Hebertiltä vapautuva paikka on siten tavallaan ylimääräinen.

”Toivoin Benjaminin (Hebert) voittavan, sillä nyt minulla on yksi huoli vähemmän yrittäessäni pitää listalla mahdollisimman monta pelaajaa takanani ”, Genevessä 13:nneksi sijoittunut rankingkolmonen Jamie Moul sanoi.

Ainoana suomalaisena Challenge Tourilla pelaava Antti Ahokas onCT:n rankingissa sijalla 151.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje