12.– 19.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][8]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - World Golf Championships

Haotong Li’llä kaasu pohjassa kotiyleisönsä edessä

Haotong Li oli avauspäivän kunkku HSBC Champions -kilpailussa. Samassa ryhmässä pelannut Phil Mickelson käytti kierrokseensa seitsemän lyöntiä enemmän. Kuva: Getty Images

Li kertoi pelanneensa WGC-kisan avauspäivänä odottamattoman hyvän kierroksen. Sarjassa debytoiva Victor Perez hengittää lyönnin päässä.

Haotong Li otti ensimmäisen paalupaikan Shanghaissa käynnistyneessä kovatasoisessa HSBC Champions -kilpailussa. Li iski torstaina tuloksen 64 (-8), millä irtoaa lyönnin johto ennen Victor Pereziä.

Li teki heti kierroksen alkajaisiksi kaksi birdieä ja kirjasi ensimmäisellä yhdeksiköllä (10–18) vielä kolme birdieä lisää.

Toinen kenttäpuolisko käynnistyi bogilla, kunnes hän jatkoi hurjasteluaan; kiinalainen siirtyi peräkkäisillä eaglella ja birdiellä tilanteeseen -7, ja sinetin kärkipaikalleen hän löi tekemällä päivän seitsemännen birdien toiseksi viimeisellä reiällä.

”Varsin hyvä aloitus. Kiinalaisen pelaajan voitto tuottaisi kiinalaisille golfin ystäville kotikisassa paljon iloa, mutta kolmen seuraavan päivän aikana voi tapahtua mitä tahansa”, 24-vuotias Li sanoi.

”En halua mennä asioiden edelle. Aion tehdä edelleen hyvää työtä ja pitää momentumin yllä. ”

Race to Dubai -listalla sijalla 23 oleva Li karsiutui kahdessa edellisessä kilpailussaan Espanjassa ja Italiassa, joten odotukset Shanghain kisan alla eivät olleet erityisen korkealla.

”Lähtökohdat eivät olleet hyvät, sillä en onnistunut viime turnauksessa. En osannut ollenkaan odottaa näin loistavaa kierrosta.”

Lin paras saavutus kuluvalta kaudelta on Saudi-Arabian turnauksen toinen sija alkuvuodesta. Myös WGC-sarjan reikäpeliturnaus (9:s) ja Mikko Korhosen voittama Volvo China Open (4:s) ovat tuottaneet hänelle tänä vuonna top 10 -sijoitukset.

Kakkosena oleva kiertuetulokas Victor Perez pelaa mainiota kautta Euroopan kiertueella. Hän debytoi tällä viikolla WGC-sarjan kisoissa voitettuaan syyskuussa käydyn Skotlannin kolmen kentän turnauksen.

Maailmanlistalla 71:ntenä oleva ranskalainen teki 65 lyönnin kierroksellaan kaksi eaglea.

Torstaina nähtiin myös yksi hole-in-one, kun kymmenettä sijaa jakava Etelä-Afrikan Louis Oostuhuizen (68) sivalsi pallonsa yhdellä lyönnillä kuppiin Sheshan International Golf Clubin kentän kuudennella reiällä. Kyseessä oli kauden 28:s ”ässä” Euroopan kiertueella.

Shanghain turnauksessa ei ole mukana suomalaispelaajia.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje