Finnish Tourin kauden isoimmat palkintorahat jaetaan tällä viikolla Eezy Openissa - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Finnish Tourin kauden isoimmat palkintorahat jaetaan tällä viikolla Eezy Openissa

Sami Vatanen on mukana Eezy Openissa. Kuva: Juha Hakulinen.

Huippukiekkoilija Sami Vatanen on kantanut isoa roolia kisan järjestelyissä ja hänet nähdään myös mukana kilpailussa.

Golf Pirkkalassa pelattava Eezy Open on jo muutaman vuoden ajan ollut Finnish Tourin rahakkain kilpailu. Niin myös tänä vuonna, kun potissa on 40 000 euroa.

Suomen epävakainen kesäsää on pitänyt kentänhoitohenkilökuntaa lujilla, mutta kaikki alkaa jo olla valmista torstaina käynnistyvään kisaan.

Kilpailun taustalla on alusta lähtien vaikuttanut huippujääkiekkoilija Sami Vatanen. Nykyään Sveitsissä ammatikseen pelaava Vatanen on kilpailun pääsponsori, mutta Golf Pirkkalan toimitusjohtaja Markus Junni on saanut häneltä paljon muutakin apua.

”Sami on ollut koko talven aktiivisesti mukana suunnittelemassa kisaa. On hienoa huomata se aktiivisuus tapahtuman järjestelyihin ihan yksityiskohtia myöten”, Junni sanoo kiitollisena.

Vatanen nähdään myös kilpailussa mukana. Viime vuonna suoraan MM-kultajuhlista kisaan tullut tähtipuolustaja on tänä vuonna ehtinyt harjoitella hieman enemmän, joten pelin pitäisi olla hyvässä kunnossa.

Eezy Openin iso palkintopotti on houkutellut Pirkkalaan todella kovatasoisen osallistujajoukon Roope Kakon, Kim Koivun ja Lauri Ruuskan johdolla. Myös Finnish Tourin yleisen sarjan rankingia johtava Rasmus Karlsson nähdään Pirkkalassa.

”Yleisfiilis on, että tänä vuonna on ylivoimaisesti kovin taso paperille. Itse odotan, että pelattaisiin kovaakin tulosta. Ja totta kai toivon, että joku pirkanmaalaisista olisi lauantaina kärkitaistelussa”, Junni sanoo.

Katri Bakker lähtee kisaan allaan hyvä suoritus Pickalan LET-kisassa. Kuva: Juha Hakulinen.

Naisten sarjassa nähdään 22 pelaajaa. Suurinta ennakkosuosikin viittaa kantaa viime viikolla Pickalassa pelatussa Ladies European Tour -kilpailussa komeasti cutista läpi mennyt Katri Bakker.

Eezy Open käynnistyy torstaiaamuna kello 8.00. Yleisöllä on vapaa pääsy seuraamaan huippugolfia paikan päälle.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje