16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Solheim Cup

Euroopalla niukka johto Solheim Cupissa – Castren saa vastaansa kokeneen ja kovan vastustajan

Leona Maguire on ollut Solheim Cupin johtavahahmo, neljästä ottelusta saldona kolme voittoa ja yksi tasapeli. Kuva Getty Images

Matilda Castrenilla on Solheim Cupin ratkaisun kannalta herkullinen lähtöpaikka.

Eurooppa 9, Yhdysvallat 7. Siinä lukemat, joista lähdetään seitsemännentoista Solheim Cupin päätöspäivään. Ottelua kaikkien neljän pelatun nelinpelikierroksen jälkeen johtaneen Euroopan johtoasema on kaksi pistettä, kun jäljellä on vielä kaksitoista kaksinpeliä.

Sunnuntain fourball-kierros oli ensimmäinen, jossa Suomen Matilda Castrenia ei peluutettu. Kolme ensimmäistä ottelukierrosta urakoinut Castren ja pelipari Anna Nordqvist saivat ansaitun huilivuoron, kun asetelmat kaksinpeleihin pedattiin iltapäivällä.

Aamupäivän foursome-otteluiden loppuratkaisuissa herännyt Yhdysvallat aloitti myös iltapäivän kierroksen väkevästi. Ensimmäisenä lähtenyt tulokaspari Yealimi Noh ja Mina Harigae otti Sophia Popovia ja Celine Boutieria vastaan käydyssä ottelussa komennon toisen reiän birdiellä ja nousivat ulosmenossa jo tilanteeseen 3 up. Eurooppa nousi tasoihin tehtyään kolme birdieä rei’ille 10-13. Siihen tyrehtyivät kuitenkin Popovin ja Boutierin birdiehanat. Harigae ja Noh tekivät sen sijaan vuorotellen birdiet rei’ille 14, 16 ja 17 ja toivat 3/1 voitollaan Yhdysvallat ottelussa jo hetkeksi tasatilanteeseen 6,5-6,5.

Jo kolmannen ottelun yhdessä pelanneet Emily Kristine Pedersen ja Charley Hull ottivat iltapäivän suurinumeroisimman voiton kukistettuaan Austin Ernstin ja Danielle Kangin 3/2. Eurooppalaisparin voimahahmo oli Pedersen, joka intoutui hurjaan peliin kierroksen puolivälissä. Hull ja Pedersen voittivat kolmesta yhdessä pelaamastaan nelinpelistä kaksi, samoin kuin Matilda Castren ja Anna Nordqvist.

Iltapäivän toisen kokonaisen pisteen Euroopalle haalivat Carlota Ciganda ja Nanna Madsen, jotka kumpikin olivat hävinneet lauantaina ainoan ottelunsa, Ciganda Sophia Popovin ja Madsen Madelene Sagströmin parina. Toisiaan hyvin täydentäneet eurooppalaiset olivat vielä ulosmenon jälkeen reiän tappiolla, mutta pelasivat sisääntulon viisi alle parin ja avasivat pistetilinsä lopulta 1/0-voitolla.

Solheim Cupin nelinpelit huipentuivat ottelun toistaiseksi kovatasoisimpaan kamppailuun, joka käytiin Melissa Reidin ja Leona Maguire muodostaman parin sekä yhdysvaltalaiskaksikko Jennifer Kupchon ja Lizette Salasin välillä. Tämänvuotisen turnauksen hahmo ja ainoana pelaajana kaikki neljä nelinpelikierrosta pelannut Leona Maguire vei Euroopan johtoon heti avausreiällä, jonka jälkeen yliote siirtyi Yhdysvalloille.

Ensimmäistä Solheim Cupiaan pelaava Kupcho ja jo viidettä kertaa mukana oleva Salas olivat löytäneet yhteisen kemian ja voittaneet jo aamupäivän foursome-ottelunsa sekä lauantain fourball-matsinsa. Iltapäivällä oli Kupchon vuoro nousta johtavaan rooliin. Sisääntulossa Kupcho pelasi kuin hurmiossa ja varmisti Yhdysvalloille puolikkaan pisteen upottamalla 17. reiällä chippinsä paksusta raffista.

Melissa Reidin viimeinen vastaus oli kuitenkin tyrmäävä. Reid löi päätösreiän lähestymisensä lähes mahdottomalle lipunpaikalle yli etubunkkerin, ja pallo näytti tv-kuvassa hetken jääneen lyhyeksi bunkkerin etulipan tuuhean raffiin. Raffi kuitenkin pehmensi pomppua juuri sopivasti, ja Reidin pallo lipui vajaan metrin päähän reiästä. Kun Kupcho ja Salas missasivat pitkät birdie-puttinsa ja Reid upotti omansa, ottelu päättyi ansaittuun tasapeliin.

Castren voi hyvinkin olla se pelaaja, joka tuo Euroopalle voiton lopullisesti ratkaisevan pisteen.

Inverness Clubilla pelattava ottelu on saamassa maanantaina kutkuttavan lopun. Euroopan hallinnasta huolimatta ottelu on edennyt hyvin tasaisissa merkeissä, ja sunnuntaina saatiin jo viitteitä siitä, miten nopeasti momentum saattaa kääntyä joukkueelta toiselle.

Edellinen, kaksi vuotta sitten Skotlannin Gleneaglesissa pelattu ottelu toimi puolestaan muistutuksena siitä, ettei ottelu ole ohi ennen kuin viimeinenkin vaadittava piste on ansaittu. Kun Gleneaglesissa kentällä oli enää kolme kaksinpeliä, Yhdysvalloille olisi riittänyt Solheim Cupin voittoon tasapeli yhdestä ottelusta. Eurooppa vei kuitenkin kaikki kolme matsia nimiinsä, viimeisen Suzann Pettersenin ikimuistoisella viimeisellä putilla, ja voitti ottelun niukimmalla mahdollisella marginaalilla lukemin 14,5–13,5.

Tänä vuonna Euroopalle riittää puolustavana mestarina 14 pisteen kokonaissaalis, sillä tasapisteissä (14–14) edellisen Solheim Cupin voittanut joukkue vie ottelun nimiinsä. Eurooppa tarvitsee siis sunnuntain kahdestatoista kaksinpelistä yhteensä viisi pistettä. Yhdysvaltojen taas on voittaakseen noustava 14,5 pisteeseen, eli sen on kerättävä sunnuntain kahdestatoista kaksinpelistä vähintään 7,5 pisteen saalis.

Matilda Castren kohtaa päätöspäivän kaksinpeleissä Lizette Salasin, joka aiheutti Jennifer Kupchon kanssa Castrenille ja Nordqvistille sunnuntain foursomeissa nelinpelien ainoan tappion. Salas on pelannut erinomaisen Solheim Cupin, ja on oletettavasti vaikea vastus maanantaina. Castrenilla on selvästi pitkälyöntisempänä tiillä etulyöntiasema, mutta mitä lähemmäs griiniä tullaan, sitä terävämmiksi muuttuvat Salasin aseet. Varsinkin lyhyissä ja keskimittaisissa puteissa Salas on yksi maailman parhaista, mutta myös Castren on loistanut Solheim Cupissa griineillä, erityisesti pitkillä puteillaan.

Castrenin lähtöpaikka seitsemännessä parissa on Solheim Cupin ratkaisun kannalta herkullinen. Jos Eurooppa hallitsee kaksinpelejä, Castren voi hyvinkin olla se pelaaja, joka tuo Euroopalle voiton lopullisesti ratkaisevan pisteen. Samoin voi käydä, jos myöhemmin lähtevistä otteluista osa päättyy suurinumeroisesti ja Castrenin ja Salasin ottelu etenee tasaisena viimeisille rei’ille asti.

Lähtöajat, maanantai/kaksinpelit

19:05 Anna Nordqvist vs. Lexi Thompson

19:15 Madele Sagström vs. Ally Ewing

19:25 Leona Maguire vs. Jennifer Kupcho

19:35 Georgia Hall vs. Nelly Korda

19:45 Celine Boutier vs. Mina Harigae

19:55 Nanna Madsen vs. Austin Ernst

20:05 Matilda Castren vs. Lizette Salas

20:15 Carlota Ciganda vs. Brittany Altomare

20:25 Sophia Popov vs. Megan Khang

20:35 Mel Reid vs. Yealimi Noh

20:45 Charley Hull vs. Jessica Korda

20:55 Emily Pedersen vs. Danielle Kang

Lue seuraavaksi: Castrenille ensimmäinen tappio Solheim Cupissa – Euroopan etumatka kaventui yhteen pisteeseen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje