Englantilainen Luke Donald aloittaa tänään uransa seitsemännen U.S. Mastersin, joten kyllä hänen olisi pitänyt tietää. Keskiviikon par-3 -kisan voittaja ei ole koskaan voittanut varsinaista turnausta samana vuonna. Donald teki viisi birdietä ja tuloksella 22 voitti lyönnin erolla ennen Raymond Floydia ja Angel Cabreraa. Donald aloitti Masters-urakointinsa vuonna 2005 loistavasti, kun britti sijoittui uransa ensimmäisessä Mastersissa jaetulle kolmannelle sijalle. Sen jälkeen on ollut hieman hiljaisempaa. WGC-Accenture Match Play Championshipin helmikuussa voittanut 33-vuotias Donald on yksi kauden ensimmäisen majorin eurooppalaissuosikeista. Donald on lyhytlyöntinen ja Augustassa pitkistä avauksista on etua, mutta on vihreä takki ennenkin puettu lyhytlyöntisen pelaajan ylle. Ainakin Donaldin lähipelin pitäisi olla hyvin kasassa. Siitähän par 3 -kisan voitto kertoo. Martin Kaymerin mukaan Luke Donald pelaa tällä hetkellä maailman parasta lähipeliä. Hän on saksalaisen mukaan parempi griinien ympärystöiltä kuin Phil Mickelson. – Voittoni Tusconissa (WGC Match play championship) näytti, että voin kilpailla pitkällä kentällä. Emme voi kaikki olla yhtä pitkälyöntisiä kuin Dustin Johnson tai Bubba Watson. Tässä lajissa on muutakin kuin kauas lyöminen, pitää osata pelata lähipeliä ja saada pallo reikään, Donald tilitti.

Vuonna 2007 U.S. Mastersin voittanut Zach Johnson haki puttipeliinsä apua pojaltaan par-3 -kisan kuluessa. © Getty Images
Mutta tuloksilla, tilastoinneilla tai voittohistorioilla ei keskiviikon kisassa oikeastaan ole väliä. Koko keskiviikon lämmittelykisan henki on hauskanpito ja perheen kanssa pelaaminen. Usein pelaajien caddieina toimivat heidän omat lapsensa. Jännä tapahtuma, varsinkin lapsicaddieille. Retief Goosen kertoi oman kahdeksanvuotiaan poikansa valvoneen koko yön jännityksestä. Vuodesta 1960-pelattu par-3 -kisa on esinäytös. Ei ehkä vain U.S. Mastersin, vaan koko major-kauden. Siitä on tullut elimellinen perinne kisassa kunniasta ja ikuisesta nimestä golfin historiassa. Rikkooko Luke Donald kirouksen ja voittaa sunnuntaina? Samalla hän rikkoisi toisenkin kirouksen ja vapauttaisi eurooppalaiset Masters-piinasta, jonka voitottomalla tiellä on taivallettu 11 vuotta. Ilari Ceder
luke donald