16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Darren Clarkella edessään elämänsä tärkein sunnuntai?

Yleisö tulee pitämään Darrenin puolia sunnuntain kierroksella.

Kolmas päivä Sandwichissa sijaitsevalla Royal St.Georgen kentällä käynnistyi sääherran kannanotolla. Tuulinen ja sateinen keli ahdisti pelaajat nurkkaan heti ensimmäisistä lähdöistä alkaen. Tom Watsonin tulos 72 (+2) oli pitkään päivän kuumin kierros. Kärki lähti kentälle niin ikään lähes epäinhimillisissä olosuhteissa. Kärjestä startannut Darren Clarke teki ensimmäiselle reiälle koko päivän ainoan birdien, joka sai yleisön uskomaan sympaattiseen irkkuun. Kärkiryhmät saivat kuitenkin säämiehen armahduksen kelin muuttuessa tyystin hetkessä. Darren Clarke löi palloa tasaisen varmasti läpi kierroksen, eivätkä edes alussa missatut kolme lyhyttä puttia tuntuneet haittaavan menoa. Takaysin yksinäinen birdie 12:lla ei saanut seurakseen bogeja, joten Clarken päivän tulokseksi merkattiin 69 (-1). Yhteistulos -5 oikeuttaa lyönnin johtoasemaan lähdettäessä viimeiselle kierrokselle. ”Minulla on huomenna mahdollisuus toteuttaa unelma, joten tilanne on luonnollisesti fantastinen”, Clarke hekumoi. Pallonlyömisessä muut kilpakumppanit varjoonsa jättänyt Clarke oli luonnollisesti tyytyväinen päivän vireeseensä. ”Tiiltä greenille en olisi voinut lyödä palloa juurikaan paremmin. Puttien kanssa oli kuitenkin tänään toisaalta huono päivä”, Darren pohti. Toisella sijalla kilpailussa on Dustin Johnson. Lyönnin päästä, yhteistuloksesta -4 viimeiselle kierrokselle lähtevä Johnson on varmasti nälkäinen viimeiseen päivään lähdettäessä. Johnson muistetaan antisankarina niin viime vuoden US Openissa ja US PGA:ssa, jossa viimeisen reiän sääntörikkomus esti pääsyn uusintaan. ”Olen luonnollisesti ollut nyt hyvässä tilanteessa voittaa majorin jo muutamaan otteeseen, siitä on tietenkin apua. Jo tässä vaiheessa olo lienee luonnollisempi jännittävässä tilanteessa”, Johnson pohti. Kolmatta sijaa kolmen lyönnin päässä kärjestä jakaa Thomas Björn ja päivän sankari Rickie Fowler. Viidettä sijaa jakavat viimeisinä alle parin olevat Miguel Angel Jimenez ja Lucas Glover.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje