16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Blomqvist peränpitäjänä Alabamassa

Song-Hee Kimin ja Les Luarkin yhteispeli toimi hienosti Alabaman turnauksen avauskierroksella. © Getty Images

Minea Blomqvistin synkkä taivallus naisten Yhdysvaltain kiertueella ei ota päättyäkseen. Hän pelasi Mobilessa, Alabamassa alkaneen Avnet LPGA Classicin avauskierroksella tuloksen 82 ollen koko joukon viimeisenä.

Blomqvistin päivä oli tasaisen heikko alusta loppuun, sillä kierros sisälsi peräti kahdeksan bogia ja yhden tuplabogin. Tilastollisesti suomalaisen suurimmat ongelmat näyttivät torstaina olleen puttipelissä (32) ja lähestymisissä (9/18).

Jo avauskierroksen perustella on lähes selvää, että Blomqvistia odottaa perjantaina tuttu kirjainyhdistelmä. Hän on selvinnyt viimeisessä 16 pelaamassaan LPGA Tourin turnauksessa jatkoon vain kerran.

Alabaman turnauksen parhaista alkutahdeista vastasi korelaiskaksikko Grace Park ja Song-HeeKim tuloksellaan 67 (-5). Kim sijoittui viime kaudella peräti 15 kisassa kymmenen parhaan joukkoon, mutta voittosarake on vielä avaamatta. Selkävaivoista pidempään kärsinyt Park on kuusinkertainen voittaja, mutta edellisestä on vierähtänyt pian seitsemän vuotta.

Park joutui jättämään keskiviikkoisen pro-amin väliin jälleen vihoitelleen selkänsä vuoksi, mutta torstaina vaivat olivat poissa.

”Olen viimeiset kaksi päivää ollut selkäni takia epävarma, mutta nyt tuntuu hyvältä. Jos selkä pysyy kunnossa, niin uskon jatkossakin koviin tuloksiin”, Park sanoi.

Kolmatta sijaa jakavat korealaisista lyönnin päässä olevat Stacy Lewis sekä Englannin KarenStupples. Top-kymppiin mahtuu eurooppalaisista myös Ruotsin Maria Hjorth (8:s) tuloksellaan 70.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)