Esittely
Jatkuvasti kehittyvä Kartanogolf
Kartano Golf on noussut Kenttärankingissakin Suomen kärkipäähän. Aktiivinen yhteisö on kehittänyt kenttää aktiiviseesti. Ensimmäiset yhdeksän reikää etenevät entisellä viljelysmaalla, jossa väylät on selkeästi erotettu toisistaan onnistuneilla maansiirroilla. Vaikeudet alkavat sisääntulossa, jossa laskeudutaan veden äärelle ja noustaan silloin tällöin takaisin.
Todella vaativa testi on 11. reikä, par 4, jossa puiden rajoittamaan kuiluun lyödään korkealla sijaitsevalta tiiltä, ylitetään joki ja alustetaan mahdollisuus yltää kaukana oikealla lähes näkymättömissä olevalle viheriölle. Seuraava reikä, par 5, tarjoaa mahdollisuuksia riskinottoon, mutta vaarana on vesi, joka väylällä on ylitettävä kahdesti.
Mieleenpainuva on myös 9:nnen ja 18:nnen reiän kaksoisgriini, jonne saavutaan ylämäkeä vesiestettä visusti välttäen.
Jännitystä ja vaihtelua tarjoavalla kentällä on hyvät harjoittelumahdollisuudet. Kolmen reiän harjoittelurataa (par 3) voi kiertää ilmaiseksi omilla tai seuralta vuokratuilla välineillä. Lisäksi käytössä on range sekä puttiviheriö.
Tarvittaessa Kartanogolf järjestää kuljetuksen vieressä sijaitsevalta Varkauden lentoasemalta. Kentälle on mahdollista tulla Saimaata pitkin myös veneellä.
Kenttätiedot
-
Kartanogolf
- Reikiä
- 18
- Par
- 72
- Pituus
- 6127
- Suunnittelija
- Åke Persson
Klubin palvelut
-
Kokoustila
-
Pukuhuoneet
-
Pro Shop
-
Sauna
-
Suihkut
-
WC kentällä
-
Juomapiste kentällä
-
Kahvila
-
Ravintola
Harjoitusalueet
- Range
- Par3-kenttä
- Chip- ja pitchviheriö
- Harjoitusputtiviheriö
