26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Draiverit

Honma TR20

medallion
Tähtiarviot
  • suorituskyky
  • edistyksellisyys
  • ulkonäkö, ääni ja tuntuma
  • haluttavuus

Arvio

Honmasta voi tulla mieleen erinomainen käsityö rautamailoissa ja kullan käyttö, jolla puhutellaan melko hitaasti svingaavien harrastajien esteettistä silmää. Mutta TR20 on monimutkainen ja nykyaikainen driveri, joka on tehty miellyttämään hieman edistyneempiä harrastajia. Lavan osumapinnan vaakaurien avulla siitä on saatu ohuempi. Lavan kruunu on valmistettu pääosin hiilikuidusta. Pohjassa on kolme painoa, joiden paikkaa muuttamalla voi vaikuttaa alakierteen määrään, anteeksiantavuuteen ja draw-painotteisuuteen. Kompaktimpi 440-kuutiosenttimetrinen versio on rakennettu Justin Rosen pelillisten ja visuaalisten mieltymysten mukaan.

Testaajan kommentti

”Pidän klassisesta, kiiltävästä mustasta ulkokuoresta ja tiukoista, poraavista draw-kierteisistä lyönneistä, joita mailalla löin. Osumat olivat puhtaita, ääneltään vaimeita ja tuntuivat sopivalla tavalla raskailta, jotta lavan asennon osumassa pystyy tuntemaan.”