16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Draiverit

Cobra King Speedzone/Xtreme

medallion
Tähtiarviot
  • suorituskyky
  • edistyksellisyys
  • ulkonäkö, ääni ja tuntuma
  • haluttavuus

Arvio

King Speedzone on perusversio, jossa on siirrettävät painot. Xtreme-malli on anteeksiantavampi. Molemmissa malleissa on keskitytty pieniin yksityiskohtiin, jotta suorituskykyä saataisiin lisättyä. Esimerkiksi osumapinta on suunniteltu tietokoneen avulla ja se on levitetty aivan kehän reunoille asti. Osumapinnan muotoilu ja paksuus on jokaisessa kohdassa mietitty ja laskettu tarkasti, jotta lopputulos olisi optimaalinen. Tavoitteena on suorempi lyönti ja korkeampi lyöntikaari. Hiilikuituinen kruunu koostuu kahdesta osasta. Teknologian avulla lavan painoa on saatu vähennettyä kolmanneksella, jolloin paino saadaan jaettua ideaalilla tavalla.

Testaajan kommentti

”Pidän vaimeasta tuntumasta osumassa. Sen perusteella voisi ajatella, etten osunut palloon kovin kovaa, mutta lyöntitutka kertoo toista. Lyönneissä on kontrolloitu, hyvä lyöntikaari, eivätkä ne koskaan nouse liian korkeiksi.”