Vuoden golfjohtajaksi valittu Jukka Ilva jää eläkkeelle hyvillä mielin, mutta ”kollegoja ja työyhteisöä jään kaipaamaan” - Golfpiste.com

31.12.–6.1. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[2][1]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät - Henkilöt

Vuoden golfjohtajaksi valittu Jukka Ilva jää eläkkeelle hyvillä mielin, mutta "kollegoja ja työyhteisöä jään kaipaamaan"

Jukka Ilva valittiin vuoden golfjohtajaksi FGMA:n toimesta.

Ilvan johtajakaudella Tahko on vakiinnuttanut paikkansa Kenttärankingin kärjessä.

Tahko Golfin toimitusjohtaja Jukka Ilva on niin sanotusti siirtymäkaudella. Seuraavan kuukauden hän lomailee ja tekee etätöitä Espanjan lämmössä, ja sen jälkeen edessä on enää yhtiökokous sekä avainten ja valtikan luovutus seuraajaksi valitulle Juuso Kutvoselle ennen eläkepäiviä.

Ilva on luotsannut Tahko Golfia kenttäyhtiön toimitusjohtajana ja seuran toiminnanjohtajana vuodesta 2010 alkaen. Jo tätä ennen hän toimi niin seuran kuin yhtiönkin hallituksessa. Kun Ilva siirtyy eläkkeelle, jatkaa hän Tahkolla enää tavallisena osakkeenomistajana ja golfharrastajana.

Omaa aikaansa Tahkolla hän muistelee tyytyväisenä.

”En asettanut itselleni varsinaisia tavoitteita. Yhtiö oli aloittaessani ihan ok kunnossa, mutta meillä oli yli miljoona euroa velkaa. Nyt olemme velaton yhtiö, eikä kentällä myöskään ole juurikaan korjausvelkaa”, Ilva pohtii.

”Kenttärankingissa varsinkin Old Course on myös noussut kestomenestyjäksi. Jätän yhtiön hyvässä kunnossa ja hyvällä mielellä”, hän jatkaa.

Suomen Golfjohtajien yhdistys FGMA huomioi Ilvan valitsemalla hänet vuoden golfjohtajaksi. Valinta lämmitti Ilvaa, koska ensimmäistä kertaa palkinnon saaja valittiin nyt suoralla jäsenäänestyksellä.

”Olen realisti ja ymmärrän, että valinnassa painoi osittain tieto siitä, että jään eläkkeelle. Mutta yhtä kaikki, olen otettu nimenomaan kollegiaalisesta tunnustuksesta”, hän sanoo.

Haikea en ole, osaan luopua ja antaa nuoremmille tilaa.

Tahko on saanut paljon kiitosta lämminhenkisestä palveluasenteestaan. Ilvan mukaan kyse on osaltaan siitä, että Tahko on resortti, jossa suuri osa asiakkaista vain käy pelireissulla eikä pelaa viikoittain.

”Siksi pelaajistakin lähtevä palaute ja henki on erilaista kuin tyypillisellä suomalaisella kentällä. Jo asenne Tahkolle tultaessa on rennompi ja se vaikuttaa kohtaamisiin”, hän arvioi.

Golfyhtiöt ovat pieniä työyhteisöitä ja siten väistämättä johtajansa näköisiä. Palkinnon perusteluissa Ilva saa kiitosta yhteistyöhalukkuudestaan ja vuorovaikutustaidoistaan.

”Osa ilmapiiristämme on luontaista savolaista lupsakkuutta. Meille on hakeutunut oikeanlaisia henkilöitä ja he tekevät sitä työtä sydämestään. Viime vuosina kasassa on ollut sellainen jengi, että homma on toiminut tosi hienosti.”

Tahkolla on puolellaan ympärivuotisen toiminnan etu ja valtaosa golfkentän henkilökunnasta on pystytty työllistämään ympärivuotisesti, kun rinneyhtiö tarjoaa työtä talvikaudeksi. Ilvan mukaan on erittäin tärkeää, että hyvistä tekijöistä pystytään pitämään kiinni.

Ilvan mukaan savolainen golf on yhteisöllistä. Golfjohtajien kesken vallitsee avoin ja auttava ilmapiiri, ja juuri lähikenttien, Tarinagolfin, Eerikkala Golfin ja Kartanogolfin nostamana Ilva ylipäänsä oli ehdolla FGMA:n palkinnon saajaksi.

Juuri yhteisöä ja työkavereita Ilva jää arkeensa kaipaamaan, vaikka hän muuten onkin valmis siirtymään eläkkeelle hyvillä mielin.

”Haikea en ole, osaan luopua ja antaa nuoremmille tilaa, mutta kyllä kollegoja jään kaipaamaan”, hän sanoo.

Eläkkeellä Ilvan golfharrastuskin todennäköisesti lähtee aktivoitumaan. Uransa alkuvuosina hän pelasi todella paljon, jopa satakunta kierrosta kesässä. Mutta kuten golfalalla työskentelevien keskuudessa on yleistä, ei hän enää vuosiin ole halunnut vapaa-ajalla jäädä työpaikalle, koska täydellinen irrottautuminen työstä ei oikein ole tahtonut siellä onnistua.

”Kyllä minä nautin golfista edelleen, mutta enemmän silloin kuin pelaan ulkomailla.”

Ilvalla on kaksi aikuista lasta ja toinen heistä sai hiljattain ensimmäisen lapsensa. Eläkkeellä Ilva suunnitteleekin viettävänsä aikaa perheen kesken, matkustelevansa ja kunnostavansa kesäpaikkaa, joka sijaitsee, missäs muualla kuin Tahkolla.

Lue seuraavaksi: Oppaana Kenttäranking: Itä-Suomessa vaihtui kärjen järjestys – Top 10:een kolmaskin kenttä

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje