16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Tapio Pulkkasen caddien vauhdikas startti European Tourille

Riku Mattila teki Kultarannan tuloksellaan 59,(-13) suomalaista golfhistoriaa. Hattu-Tapio pestasi avukseen pelimiehen, jolla on kokemusta myös opettajan työstä.

Kolmen ensimmäisen kisan saldo Tapio Pulkkasen ja Riku Mattilan yhteisellä matkalla on komea.

Voitto CT:n toiseksi suurimmassa kisassa, sekä kolmostila ET:n Etelä-Afrikan kilpailussa. Palkintorahaa yli 134 000 euroa.

Loimijoki Golfia edustava Riku Mattila (32-v) on rakentanut pitkään uraansa ammattilaisgolfarina. Kavereitakin hän on ehtinyt auttaa, Mattila on toiminut satunnaisesti Kalle Samoojan caddienä Challenge Tourilla sekä ET:n karsinnoissa.

Kalle Samooja ( vas.) tutustutti Riku Mattilan (oik.) caddien työhön ammattilaiskiertueilla.

CT:n kauden toiseksi suurimmassa Kazakstanin kilpailussa Samooja putosi kahden kierroksen jälkeen.

”Sanoin Kallelle, että mikäli Tapsa haluaa mut caddiekseen viikonlopuksi, menen avuksi. Tapsa halusi vaihtaa paikallisen mailapoikansa minuun, näin pääsin aitiopaikalle seuraamaan taistelua kisan voitosta”, Mattila kertaa.

Pulkkasen henkinen kantti on kova

”Matkalla kentälle käytiin läpi Tapsan pelistrategiaa ja rooliani. Bägiin tarttumista helpotti tietysti paljon se, että olemme pelanneet, harjoitelleet ja jopa leireilleet ulkomailla yhdessä.”

Pulkkanen oli Mattilan aloittaessa caddienä neljä lyöntiä kärjestä 11:na. Kolmas päivä (66) nosti hänet kisan kakkoseksi ja kärkiryhmään sunnuntaille. Päätöspäivänä tulos 67 antoi kotkalaiselle paikan uusintaan kilpailun voitosta USA:n Chase Koepkan kanssa.

Peli ratkesi kolmannella väylällä US Openin voittajan veljen tehtyä bogin.

”Viikonloppu nosti kovasti arvostustani Tapsaa kohtaan. Pitkät lyönnit ja fyysiset ominaisuutensa ovat yleisesti tiedossa. Vielä vakuuttavampana pidän hänen henkistä kanttiaan tiukoissa paikoissa.”

”Ennen ratkaisevaa uusintareikää mietimme Tapsan kanssa, pitäisikö pelikirjaa muuttaa. Totesimme, että avauslyönnissä Tapsa lyö rautaviitosta, Koepka hybridiä. Tästä huolimatta Koepka joutui ottamaan lähestymiseen seiskaa, Tapsa rautaysiä tai wedgeä. Uskoimme, että todennäköisyydet voitolle ovat puolellamme. Mentiin samalla kaavalla loppuun asti.”

Tapio Pulkkanen kuittasi voitosta 72 000 euroa, joka oli ratkaisevassa asemassa hänen ykköstilalleen CT:n rahalistalla.

Lyönnin päässä paikasta Openiin

Kauden viimeiset CT-kisat Pulkkanen pelasi paikallisten caddien avustamana.  Hän pyysi Mattilan mukaansa ennen vuodenvaihdetta käytyihin 2018 kauden ET-kisoihin Hong Kongiin ja Etelä-Afrikkaan. Jälkimmäisessä Pulkkanen loisti johtaen kahden kierroksen jälkeen tuloksin 65-64.

Lisäbonuksena oli tarjolla kolmelle ensimmäiselle paikka The Openiin, Carnoustien kentälle. Kolmannella hän putosi viidenneksi, mutta viimeisen päivän rutistus näytti riittävän yksinään kolmanteen tilaan ja paikkaan Openissa.

”Pelikaverit onnittelivat, itsekin luulimme olevamme mukana. Shaun Norris oli kuitenkin tehnyt aiemmassa ryhmässä saman yhteistuloksen. Hän pääsi Openiin  paremmalla maailmanlistan sijoituksella. Uskon kuitenkin, että Tapsa näyttää kauden edetessä kykynsä ja lunastaa paikan isoihin kisoihin”, Riku Mattila määrittää.

Oma pelikokemus auttaa

Pulkkanen kertoi CT-kautensa jälkeen lähtevänsä seuraaviin kisoihin Mattila tukenaan, perustellen tätä pitkällä yhteisellä historialla sekä henkilökemioiden toimimisella.

”Hyvin tulemme juttuun ja jaamme matkoilla huoneenkin. Tapsa on meistä se nopeampi, ensimmäisenä ovella lähdössä ruokailuihin ja muihin rientoihin.”

Yhdessä asumista helpottavia tekijöitä löytyy, samoin eroavaisuuksia mieltymyksissä.

”Meillä on  suht sama maku leffoissa, sarjoissa ja muissa kiinnostuksen kohteissa. Musiikkimaku Tapsalla on vähintäänkin outo, mutta aika hyvin ollaan pystytty toimimaan kimpassa”, Mattila viittaa Pulkkasen Back Street Boys –yhtyeen fanitukseen.

Jääkiekkoa juniorina pelannut Riku Mattila aloitti golfin 14-vuotiaana Loimijoen tuolloin vielä yhdeksänreikäisellä kentällä.

Riku Mattilalla oli hyvä kolmen vuoden menestysjakso Finnish Tourilla 2014-2016 Kuva: Juha Hakulinen

Ammattilaisurallaan hän on noussut terävimmän kärjen kantaan, ei kuitenkaan eturiviin.

Finnish Tourin Rankingissa Mattila oli vuosina 2014-2016 seitsemän parhaan joukossa. Kokemuslistalla on myös  muutama Challenge Tour kilpailu vuonna 2013, sekä Nordic Liigan kisoista muutama Top-6 sijoitus.

Saksassa ”Bundesliigassa” paras sijoitus on neljäs, Mattila onnistui pelaamaan Fleesenseessä viimeisenä kisapäivänä  tuloksen 62 (-10).

Pelaajan tunne etusijalla ratkaisuissa

Caddien työhön tai elämään ei Mattilalla ole mitään suurempaa mottoa tai huoneentaulua.

”Kentällä pelaajan tuntemukset päättävät pääasiassa strategian. Hänellä pitää olla oikeanlainen hyvänolon tunne aiottua lyöntiä kohtaan. Jos sitä ei ole, niin luultavasti se on myös väärä valinta. Vaihtoehtoja strategian suhteen on monia ja niistä pitää valita oikea. Pelaaja tietää mikä on parhaimman tuntuinen ja vaihtoehto ja mun tehtäväksi jää vahvistaa se tunne. Tarpeen mukaan annan eri vaihtoehtoja lyönneille jos siihen on tarve”, Mattila luettelee.

”Puttilinjoihin en Tapsan kanssa ole puuttunut. Ollaan sovittu, että hän kysyy jos tarvitsee apua.”

Rautaviitosella yli 200 metriä – ilmassa

Pituuskontrolli lyönneissä on noussut viimeisten vuosien aikana entistä merkittävämpään rooliin huippugolfissa.

”Tapsan kanssa kävimme asiaa läpi erityisesti Johannesburgissa, jossa pallo lentää huomattavasti normaalia pidemmälle.

Hattu-Tapion mailanpään hurja vauhti lennättää palloa lähes 300 metriä ilmassa. Kuva: Getty Images

Riku Mattilakin lyö palloa riittävän pitkälle,  Tapio Pulkkasen mittoihin jää kuitenkin kovasti eroa. Hattu-Tapion  keskimääräiset lentomitat normiolosuhteissa ovat ET:lla kärkipäätä.

”Draiverilla pallo pysyy ilmassa 290 metrin paremmalle puolelle, rautaviitosella 200-205 metriä ja 46 asteisella wedgella 140 metriä”, Mattila luettelee hurjia mittoja.

Kysymykseen millä pelin osa-alueella Riku Mattila mieluiten pelaisi Pulkkasta vastaan ottelun, vastaus tulee nopesti.

”Parhaat mahdollisuudet minulla olisi putissa.”

Opetustyön kautta tradenomiksi

Riku Mattila valmistui Liiketalouden Tradenomiksi Turun Ammattikorkeakoulusta toukokuussa 2016. Koulutustaan vastaavaa työtä hän ei vielä ole tehnyt.

Riku Mattila aikoo pelata kaudella 2018 työtilanteensa mukaan ”satunnaisesti”. Kuva Ruissalosta vuodelta 2015.

”Olin koulun ja armeijan jälkeen pari vuotta liikunnanopettajana Forssassa, Kuhalan yläasteella. Vaikka työ oli mukavaa, minun papereillani opiskelu Jyväskylässä ei olisi onnistunut. Golfin ehdoilla tässä on pitkään menty.”

Pitkälle meneviä suunnitelmia caddien työhön liittyen Mattila ei ole tehnyt. Pulkkasen kanssa hänellä on suullinen, toistaiseksi voimassa oleva sopimus.

”European Tourin kolmessa ensimmäisessä kilpailussa ei ole mitään ihmeellistä uutta tullut vastaan. Mittasuhteet ovat tietty suuret, ja Abu Dhabissa, jossa jäimme ilman pelipaikkaa, tuli rangella läheltä ihasteltuja maailmantähtiä.  Opittavaa on tietysti paljon. Karri Kakko on antanut joitain vinkkejä.”

Seuraavan kerran Pulkkanen ja Riku Mattila pääsevät kisaamaan Omanissa helmikuun puolivälissä. Vieläpä samalla Al Mouj Golf Clubilla, jossa Pulkkanen pelasi CT:n finaalissa kolme mainiota kierrosta ja yhden epäonnistuneen, (83) ollen tuloslistalla 36:s.

Superkierros Kultarannassa

Riku Mattila teki suomalaista golfhistoriaa pelaamalla Kultarannan kentän Naantalissa syyskauden kynnyksellä 2017 tulokseen 59, 13 alle parin.

”Hyvä että tuli lähdettyä. Olin jo jäädä pois kierrokselta. Peliseurana olivat VilleRintala  ja Matti Peltonen Raumalta.

”Kierros lähti mukavasti liikkeelle ja olin 5 reiän jälkeen 6 alle. Aloitin siis 10. reiältä, jossa on alkuun kaksi par-viitosta ja pari lyhyempää par-nelosta.”

”Päivän  mahtui yhdeksän birkkua ja kaksi eaglea. 17:lla reiällä (kentän 8.) Joutui jo hieman puristamaan birkkuun, noin kuusimetrinen metrinen upposi. Viimeisellä ( par-neljä) avaus päätyi forelle, josta kaksi puttia riitti viisysiin.”

Riku Mattila lienee ainoa European Tourilla tällä hetkellä vaikuttavista mailapojista, joka on selvinnyt kierroksestaan 59 lyönnillä.

European Tourin kauden 2018 osalta Tapio Pulkkanen ja Riku Mattila ovat tehneet tulostavoitteita ja alustavaa ohjelmaa.

”Tapsa ohjelman tietysti lopulta päättää. Minä olen hyvin joustava ja luonteeltani rento kaveri. Riittää että seuraava matka on tiedossa. Avovaimokin suhtautuu työhöni positiivisesti, hän on tottunut tähän oman peliurani kautta”, Riku Mattila lopettaa haastattelun.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje