Reijo Vilmusella ei ole varsinaisesti ollut omia valmennettavia. Siitä huolimatta hän voiteli useat Aulangon kilpapelaajat menestyksen tielle.
Golfyhteisöistä löytyy eri ammattialojen taitajia, joiden osaamisella riittää kysyntää. Näin muun muassa Aulangon Golfklubissa, jonka vanhemman kentän klubirakennuksen laajennukset ja remontit ovat pitkälti seuran omien jäsenten tekemiä.
Perinnettä jatkettiin Aulangolla, kun Reijo Vilmusta pyydettiin sutimaan klubitalon ulkoseiniin uutta maalipintaa. Vilmuselta pensselin vedot ja maalaustelan pyörittäminen käyvät juoheasti, sillä hän on toiminut maalarin ammatissa 70-luvun alusta lähtien.
”En muista, kuinka monta maalauskeikkaa olen Aulangolle tehnyt. Sen kuitenkin muistan, etten ole yhdestäkään kieltäytynyt”, Vilmunen kertoo.
Vilmunen on pitkän linjan golfihmisiä tultuaan lajin pariin vuonna 1968. Hän ylsi nopeasti kansalliselle tasolle, mutta myöhemmin suurempi kipinä kohdistui golfin tekniikkaan.
”Olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista pienistä asioista, ja halunnut selvittää, mitä niiden taakse kätkeytyy”, hän sanoo kastaessaan pensseliä maalipönttöön.
Vilmusen kiinnostus koitui monen aulankolaisen kilpapelaajan onneksi, sillä hän jaksoi oikoa kavereiden lyöntejä vaikka iltahämärässä. Tietämyksensä Reijo kertoo pohjautuvan omiin pohdintoihin, kokeiluihin ja keskusteluihin muiden pelaajien kanssa.
”Hyvän pelitaidon tai maalaustaidon omaksuminen ei ole avaruustiedettä, mutta tarkkuudesta ja kärsivällisyydestä on molemmissa hyötyä.”
Lajin kirjallisuutta ei ollut takavuosina helppo löytää Suomesta. 70-luvun ainoa kotimaan kielelle käännetty golfteos oli saksalaisen Heinz Fehringin kirjoittama ”Golf”. Tammen kustantamassa vihkosessa esiteltiin pintaraapaisulla lyöntien tekniikkaa.
”Jotkut tilasivat kotiin amerikkalaisia golflehtiä, ja niiden opetuspalstoilta etsittiin oivalluksia. Kirjan saattoi saada käsiinsä Talin klubilla”, sanoo Vilmunen, ja pyytää apua maalaustelineen siirtämisessä.
Lähes taikurin asemassa
Reijo valittiin kaksi kertaa nuorten EM-joukkueeseen, ja hän saavutti SM-mitaleita alle 21-vuotiaissa ja nelinpelissä. Kun oma harjoitusinto laantui, hänellä oli syvällisemmin aikaa perehtyä opettamiseen. Vuonna 1982 Vilmunen pestattiin Suomen Golfliiton kiertäväksi valmentajaksi. Sellaiselle katsottiin olevan maakunnissa tarvetta, sillä ainoastaan Talin kentällä oli saatavana pro-palvelua.
Hän oli odotettu vieras, minne matkustikin, ja jotkut pitivät häntä lähes taikurina. Reijo muistaa herättäneensä Kotkassa pelaajien keskuudessa hämmästystä, näytettyään kuinka palloa lyödään tarkoituksella vinoon.
Vilmusen maine tarkkasilmäisenä ja näkemyksensä ymmärrettävällä tavalla perustelevana asiantuntijana säilyi, eivätkä Aulangon parhaat pelaajat suostuneet lähtemään isompiin kilpailuihin, ennen kuin olivat käyneet hänen syynissään.
”Olin opetusryhmän kanssa par 4 -reiällä, missä oli jyrkkä dogleg oikealle. Heillä oli tapana lyödä siinä väylänmukainen avaus pienemmällä mailalla jatkaen sitten viheriölle. Näytin lyöntipaikalla, miten tehdään kunnon slaissi oikaisten draiverilla pienen metsän yli viheriön kanttiin, ja tein eaglen. Siinä riitti ihmettelemistä.”
Vilmusen esimerkki kuvastaa hyvin sitä, miten nuori ja pieni laji golf Suomessa vielä 80-luvulla oli. Hyvin harvat tiesivät, mikä vinon lyönnin aiheuttaa ja vielä harvempi tiesi, miten hukkia ja slaissia tuotetaan kontrolloidusti.
Golfkentälle 12-vuotiaana ilmestynyt Reijo Vilmunen innostui lähes yhtä nopeasti lyönnin tekniikan tutkimisesta kuin itse lajista.
Kiertävän valmentajan pesti jäi lopulta lyhyeksi.
”Ei se olisi lyönyt leiville, harrastajia oli kuitenkin silloin aika vähän. Vastaanotto oli lähes aina positiivinen, mutta seurojen olisi pitänyt saada etukäteen pelaajat ja ennen kaikkea nuoret paremmin liikkeelle. Vaasassa oli vireämmän oloista junioritoimintaa. Se jäi mieleen.”
Jossain Vilmusen käynnin tarkoitus ymmärrettiin väärin, kun pelaajat lähinnä keskittyivät houkuttelemaan häntä kosteaan illanviettoon. Seuraavana päivänä eräs golfari tarjosi hänelle matkalukemiseksi miestenlehtiä, halutessaan kiittää junalla reissannutta valmentajaa visiitistään.
Vilmusen maine tarkkasilmäisenä ja näkemyksensä ymmärrettävällä tavalla perustelevana asiantuntijana säilyi, eivätkä Aulangon parhaat pelaajat suostuneet lähtemään isompiin kilpailuihin, ennen kuin olivat käyneet hänen syynissään.
”Liittovalmentaja poikkesi kentällä pari kertaa kauden aikana, ja ehdotetut tekniikkamuutokset eivät aina toimineet. Peli saattoi lähteä vähän laukalle, mutta Reijo sai lyönnin nopeasti kuntoon”, maalaustyön etenemistä seuraamaan tullut seuran entinen kilpagolfari kertoo.
Monen mielestä Vilmunen oli yksi keskeisimmistä AGK:n pelaajien menestyksen tekijöistä, vaikka hän ei varsinaisesti yksilöitynyt yhdenkään pelaajan valmentajaksi. Tästä hän ei suostu ottamaan itselleen kunniaa, vaan lähinnä korostaa pelaajien monipuolista palloilutaustaa ja ryhmähenkeä.
Vilmunen jätti golfin jossain vaiheessa kymmeneksi vuodeksi. Uutta sytykettä hän sai Aulangon uuden kentän auettua, ja pelailee tätä nykyä pari kertaa viikossa.
Perusasiat kuntoon
Mutta mitä Vilmunen itse pitää kaikkein tärkeimpänä tekijänä lyönnin onnistumisen näkökulmasta?
”Alkuasentoa, pallonpaikkaa ja tähtäystä. Olen tänäänkin havainnut näiltä telineiltä, kuinka monella nuo asiat ovat pielessä, ja se ilmenee lyönnin lopputuloksesta. Siitä seuraa pidemmän päälle hankalia svingivirheitä. Myös käsiotteen merkitys on suuri”, hän painottaa.
Vilmusen mielestä hieman tavoitteellisempien pelaajien olisi myös viisasta opetella slaissin ja hukin lainalaisuudet ja lyötävä niitä säännöllisesti rangella. Se auttaisi ymmärtämään paremmin, miten palloa lyödään suoraan.
Golfvälineet ovat kehittyneet vuosien kuluessa siinä missä maalaustarvikkeet ja itse maalitkin. Viimeaikainen maalien kehitys on liittynyt liuotinpäästöjen toivottuun vähentämiseen. Muutoksen seurauksena vesiohenteiset ja UV-kovettuvat maalit ovat yleistyneet. Nykyajan golfmailoista Reijon suosikki on draiveri, koska sillä on hänen mukaansa vaikea erehtyä.
Aulangon Hugo-kentän klubitalon maalaustyö alkaa olla loppusilausta vaille valmis.
”Käyn vielä huomenna tekemässä pientä viimeistelyä. Tällä sitten taas pärjää parikymmentä vuotta eteenpäin”, Vilmunen sanoo.
Varmaan monessa seurassa, niinkuin omassa kotiseurassani, on taitavia golfaajia, joilla olisi myös taito antaa neuvoja muille, ymmärrettävästi ja pieni vihje kerrallaan. Monesti ollaan kysytty, eikö millään saisi järjestettyä vapaamuotoista epävirallista koulutusta, jossa otettaisi vaikka yksi ongelma kerrallaan käsittelyyn, tulijoita olisi monta, mutta tämä ei käy, Suomessa saa opettaa vain PGAn jäsen.
Monessa seurassa järjestetään jäsenille säännöllisesti koulutusta. Valitettavasti usein opettajana on pro,jota kiinnostavat vain singelitasoiset pelaajat. Muut yrittävät olla mukana muutaman kerran ja jättäytyvät sitten pois kun ovat vain jaloissa.
Miten niin vaan PGA:n jäsenen opetus sallittu Suomenmaassa? Amatööri säännöissä luki että amatööri saa opettaa toista pelaajaa jos ei ota siitä korvausta. Toi luki sääntökirjassa tällä vuosituhannella. Tuskin toi sääntö mihinkään on muuttunut. Opetin kerran kaveria lyömään greenibunusta, paikka oli clubin vieressä. myöhemmin samana päivänä clubin terassilla oli pöydässä porukkaa, siinä istui ainakin 2 proota, toiminnanjohtaja ja kentän oy:n toimitusjohtaja. Toiminnanjohtaja sanoi etten saa opettaa ketään koska muut pelaajat luulevat että olen pro. Sanoin että lukekaa amatöörisäännöistä kohta amatööri saa opettaa… jne. pöydässä vallitsi hiljaisuus.