Suomen tuotteliain golfkenttäarkkitehti Kosti Kuronen on poissa - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Suomen tuotteliain golfkenttäarkkitehti Kosti Kuronen on poissa

Kuronen vaikutti merkittävästi Suomi Golfin kehitykseen.

Suomalaisen golfkenttäsuunnittelun uranuurtaja Kosti Kuronen on kuollut 90-vuotiaana 3. huhtikuuta. Kuronen oli Suomen tuotteliain kenttäarkkitehti, joka on suunnitellut noin kolmanneksen maamme kaikista golfkentistä.

Kuronen valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1965. Hän aloitti golfin Talin kentällä ja liittyi Helsingin Golfklubin jäseneksi vuonna 1977. Kun lajin suosio alkoi kasvaa vauhdilla 80-luvun jälkipuolella, tarvittiin nopeasti lisää pelitilaa. Suomessa oli vain muutama golfkenttäsuunnitteluun perehtynyt arkkitehti, joten innovatiivisella Kurosella riitti kysyntää.

Hän oli jo ansioitunut arkkitehti alettuaan viisikymppisenä ottaa toimeksiantoja vastaan golfseuroilta ja kenttäyhtiöiltä. Kuronen suunnitteli uransa aikana Suomeen yli 50 golfkenttää.

Kurosen suunnittelemista kentistä tunnetuimpia ovat muun muassa Karelia Golf, Messilä Golf, Kymen Golf, St. Laurence Golf, Vuosaari Golf ja Wiurila Golf. Monelle suomalaiselle matkailijalle tuttuja ovat myös Pärnussa Virossa sijaitseva White Beach Golf sekä Espanjan Malagassa vuonna 1988 avattu Guadalhorce Golf.

Taitava pelaaja

HGK:n ainaisjäsen oli ahkera harjoittelija ja hänet nähtiin aktiiviurallaan lukuisia kertoja yleisen sarjan SM-kilpailuissa ja EM-karsintakilpailuissa. Analyyttisesti peliinsä suhtautuneella Kurosella oli vieraskentillä usein tapana kävellä kenttä aamulla läpi ja tarkistaa lipunpaikat ennen kilpailun käynnistymistä.

Kosti Kuronen kuuluu Suomen golfin Hall of Fameen.

Vaikka Kuronen tiedetään golfpiireissä kenttäarkkitehtina, sai hän pitkällä urallaan paljon aikaan myös rakennussuunnittelussa. Kurosen arkkitehtitoimiston tunnetuin suunnittelutyö on vuonna 1981 valmistunut Helsingin Kaivopiha ja siihen liittyvät liikerakennukset Citytalo ja Hansatalo. Muita Kurosen suunnittelemia rakennuksia ovat muun muassa Lahden suurhalli sekä STS:n entinen liiketalo Tampereella.

Täpäkkä, oman arvonsa tunteva persoona

Kosti Kurosen entinen seurakaveri Lassi Pekka Tilander otti tiedon kollegansa poismenosta haikeana vastaan.

”Ikävä uutinen. Pelasimme 80-luvulla paljon yhdessä ja teimme golfreissuja. Lentäminen oli yksi Kostin intohimoista. Joskus hän lennätti Talin junnuja pienkoneellaan kaupungin yllä”, Tilander sanoo ja muistaa Kurosen ”täpäkkänä, oman arvonsa tuntevana persoonana”.

Ikimuistoisimman retken Tilander sanoo tehneensä Kurosen kanssa Tukholmaan, jonne he lähtivät katsomaan isoa golfturnausta. Matka taitettiin pienkoneella.

”Se oli jännittävä kokemus, kun laskeuduimme isompien koneiden välissä Tukholman keskustan tuntumassa olevalle Bromman lentokentälle. Muistaakseni hän lensi joskus koneellaan myös maaseudun golfkentille työmatkoillaan.”

Kosti Kuronen St. Laurence Golfin kenttätyömaalla 90-luvun puolivälissä. Vasemmalla silloinen kenttämestari Markku Leskinen. Kuva: Lassi Pekka Tilander

Tilander seurasi sivusilmällä Kurosen toimintaa jo suunnittelun varhaisvuosina. Silloin hän ei itse olisi arvannut, että golfkenttäsuunnittelusta tulisi vielä joskus leipätyö.

”Ihailin Kostin piirustuksia, ja kävin hänen kanssaan joillain kenttätyömailla. Kysyin joskus 90-luvulla, olisiko hän ottanut minut oppipojaksi suunnittelutoimistoon, mutta hän ei lämmennyt ajatukselle.”

Hänellä pysyi ennen tietokoneita koulunsa käyneenä vanhan liiton arkkitehtina hienosti kynä kädessä.

Tilander lähti Skotlantiin opiskelemaan kenttäsuunnittelua ja aloitti oman uransa 2000-luvun taitteessa.

”En 90-luvun jälkipuolella juurikaan käynyt Talissa, ja kun käynnit harvenivat edelleen, jäi yhteydenpito Kostin kanssa olemattomaksi. Pari vuotta sitten tapasin hänet yhteisen ystävämme häissä. Oli hienoa, että saimme siellä vaihtaa kuulumisia ajan kanssa.”

Laatu parani, kun pahimmat ruuhkat helpottivat

Kurosen suunnittelemien kenttien huomattava määrä saa Tilanderin nostamaan hattua, ja hän ihmettelee, miten Kosti on tilausten sadellessa voinut sellaisesta työtaakasta selviytyä.

”Mielestäni Kurosen suunnittelutöiden laatu parani, kun pahimmat ruuhkat helpottivat ja hänen luottotekijänsä kehittyivät kentänrakentajina.”

Tilander kertoo pitäneensä erityisen paljon Kurosen griinipiirustuksista.

”Monelle nykyajan kenttäsuunnittelijalle griinipiirustukset tuottavat vaikeuksia. Ne olivat Kostin bravuuri. Hänellä pysyi ennen tietokoneita koulunsa käyneenä vanhan liiton arkkitehtina hienosti kynä kädessä.”

Suomen Golfliiton kunniagalleriaan vuonna 2023 nimitetty Kuronen vaikutti merkittävästi Suomi Golfin kehitykseen ja hänen suunnittelemansa kentät mahdollistivat useiden golfyhteisöjen toiminnan alun.

”Kentät jäävät elämään, vaikka mies on poissa”, Tilander sanoo.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje