Putti on pelin tärkein yksittäinen osa-alue. Putin syvälliseen olemukseen keskittyvää kirjaa viimeistelevän Parviaisen mielestä kuitenkin vain harva täyttää edes tyydyttävästi laadukkaaseen puttipeliin vaadittavat kriteerit.
Putteri lienee golfbägin parjatuin yksittäinen maila, joka saattaa vaihtua toisilla useamman kerran kauden aikana. Vaihdon tuoma hyöty jää kuitenkin usein olemattomaksi, sillä menestyksekäs puttaaminen on kiinni kaikesta muusta kuin itse välineestä. Laukaan Peurunkagolfissa PGA-prona toimiva Petri Parviainen on perehtynyt syvällisesti puttauksen maailmaan. Hänen kiinnostuksensa puttipelin syvimpään olemukseen roihahti liekkeihin kouluttautuessaan vuosikymmenen alussa AimPoint-tähtäysmenetelmän opettajaksi. Nyt Parviainen on viimeistelemässä puttaamiseen liittyvää kirjaa, joka on ensimmäinen suomalaisen asiantuntijan, pelkästään golfin tähän osa-alueeseen keskittyvä teos. ”Puttikirjan kirjoittaminen kypsyi mielessä hiljalleen. Varmasti yksi syy on siinä, että olin jo pitkään halunnut selvittää, mistä puttaamisessa on loppujen lopuksi kysymys”, hän sanoo. Parviainen palaa ajassa taaksepäin omaan peliuraansa. Hän ei ollut mielestään hyvä puttaaja, eikä saanut siihen koskaan sellaista apua, joka olisi konkreettisesti hyödyttänyt ja edistänyt omia taitoja. ”Se oli lähinnä alkuasennon ja gripin hinkkaamista ja muuttamista, sen sijaan että olisi mietitty, miksi puttaaminen ei suju ja mikä osa-alue kaipaa kehitystä. Ei sellainen johtanut mihinkään. Mutta silloin toimittiin sen ajan parhaan tiedon mukaan.” Griinien lukeminen oli musta aukko, kunnes AimPoint toi siihen uuden näkemyksen. Parviainen kertoo, että puttaamisen tärkeimmät tekijät ovat viheriönluku, pallon lähettäminen oikeaan linjaan sekä vauhdin ja kallistusten hallinta. Näitä hän ei hän ei halua asettaa tiettyyn järjestykseen, sillä kaikki vaikuttavat toisiinsa. Kuten joskus aiemmin, enää puttausvalmennuksessa ei katsota ensimmäiseksi tekniikkaan. Yksi laadukkaan puttaamisen peruskallioista on kallistusten hallinta, mihin aiemmin mainittu AimPoint-menetelmä myös perustuu. ”Griinien lukeminen oli musta aukko, kunnes AimPoint toi siihen uuden näkemyksen. Perehtyminen kyseiseen menetelmään on auttanut ymmärtämään paljon, ja toisaalta selvittänyt, kuinka eritasoisia pelaajat ovatkaan kaltevilla pinnoilla.” Hän mainitsee, että viheriöiden alilukeminen muodostaa suurimman ongelman kaltevalla alustalla. Parviaisen mielestä AimPoint on tehnyt viheriön kallistusten tulkitsemisesta huomattavasti helpompaa. ”Testasin 77 pelaajaa kuuden metrin putissa, jossa oli 70 senttimetriä kallistusta. Pyysin asettamaan heitä tiin oikeaan tähtäyskohtaan, ja keskiarvoksi saatiin 27 senttimetriä. 10–11 pelaajaa asetti tiin kutakuinkin oikeaan kohtaan ja vain kaksi yliluki kallistuksen.” ”Puttilinjaa tarkastellessa on tärkeää pitää kiinni päätöksestä. Visuaalinen harha on yleinen syy viheriön virheelliseen lukemiseen, mutta liian usein pelaaja muuttaa mielensä käydessään lyöntiasentoon. Tässä tilanteessa pelaajalla on taipumus epäillä omia silmiään ja lopulta hän alilukee kallistuksen.” Parviainen mainitsee, että alilukeminen ja siitä seuraava liian kova vauhti muodostavat yhdessä suurimman syyn kolmen putin griineille. On aika paha mennä neuvomaan ketään, joka upottaa palloja kovalla prosentilla kolmen metrin etäisyydeltä. Huippupelaajilla on putissa samoja ongelmia kuin harrastajilla. Ensin mainituilla virhemarginaalit ovat kuitenkin pienempiä ja puttimekaniikka vakiintuneempaa. ”Hyvät pelaajat saavat vain puolet puteista sisään 2,5 metrin matkalta, kuudesta metrin puteista reikään upotetaan enää 15 prosenttia. Putissa jos missä jyvät erottuvat akanoista.” ”Jos kolmen metrin putissa on asteen tähtäysvirhe, pallo ei voi pientä poikkeusta lukuun ottamatta mennä reikään.” Edellä mainittuun viitaten Parviainen mainitsee, että joissain tapauksissa pelaaja voi kompensoida tähtäysvirheen onnistuneesti toisella virheellä. ”Tätä hän voi toistaa tietämättään koko ajan, ja olla siinä käsityksessä että tekee putissaan kaiken oikein. Tavallaan tekeekin, sillä on aika paha mennä neuvomaan ketään, joka upottaa palloja kovalla prosentilla kolmen metrin etäisyydeltä.” Parviainen pitää AimPointia mainiona keksintönä, joka avulla jokainen voi oppia tähtäämään paremmin, ja tulla siten paremmaksi puttaajaksi. Hän muistuttaa, että menetelmällä on huippupelaajien keskuudessa jo satoja käyttäjiä. Maailmassa ei ole monta golfin pelaajaa, joita voisi kutsua ilmiömäisiksi puttaajiksi. Yleensä jokaisella on ainakin jonkun verran pähkäiltävää putin jollain keskeisellä osa-alueella. Hän mainitsee kotiseuransa parhaan pelaajan, joka tuskailee 3–5 metrin pituisissa puteissa. Mutta hieman havahduttavampi esimerkki liittyy maailmanlistalla kakkosena olevaan Jordan Spiethiin. ”En ymmärrä miksi Spiethiä pidetään jotenkin ylivertaisena viheriöillä. Hän on itse asiassa tilastojen valossa varsin heikko puttaaja, PGA:n tilastoissa reilusti puolenvälin alapuolella. Spiethin menestys perustuu piiruntarkkoihin lähestymisiin, ja hän saa varmasti enemmän kuin tarpeeksi laadukkaita birdiepaikkoja.” Laukaan Peurunkagolfin pro on antanut tänä vuonna työpaikallaan enemmän puttitunteja kuin koskaan aikaisemmin. Parviainen tähdentää, että ihmissilmä ei ole vahvimmillaan kallistusten kanssa. Tämä selittää, miksi parhaillekin pelaajille tulee suhteellisen paljon epäonnistumisia lyhyillä etäisyyksillä. Mutta ei puttaustekniikkaa ja itse putteriakaan sovi unohtaa. Hyvässä putissa lyöntiasento on yhtä lailla keskeinen kuin normaalissa lyönnissä. Mailan lavan muodostama kaari on Parviaisen mukaan riippuvainen yläselän asennosta ja vartalon kulmista. ”Joillakin liikerata on kaarevampi kuin toisilla ja päinvastoin. Yleisin virhe on viedä mailaa taakseviennissä liikaa sisään, minkä seurauksena lapa ei todennäköisimmin ole ihanteellisessa asennossa osumahetkellä.” ”Mailan merkitys onnistumisen kannalta on varsin pieni. Jos puttauksen neljä tärkeintä kriteeriä ja putin mekaaniikka ovat kohdallaan, on lähes yhdentekevää, minkälaisella putterilla pelaa, kunhan se on ehjä ja siinä sopivan pituinen varsi. Oikeanlainen putteri kyllä auttaa, mutta lähtökohtana on aina toimiva tekniikka.” En vain kokenut paksua grippiä hyväksi, joskin siihen olisi pitänyt totutella pidempään. Jo vuosikausia puttereihin on vaihdettu – alun perin korealaisen huippupelaajan K.J. Choin innoittamana – paksuja putterigrippejä, ja nykyään joissakin uusissa malleissa sellainen on asennettu mailaan valmiiksi. Miten suuri hyöty paksusta puttigripistä on pelaajalle? ”Mikäli pelaaja huomaa onnistuvansa paremmin jollain tietyllä välineellä tai paksummalla gripillä, on kyseessä silloin täysin kannatettava ajatus. Paksussa gripissä paras puoli on se, että siinä saa kämmenet enemmän vastakkain, mikä eliminoi käsien manipulaatiota.” ”Itse käytin kuukauden verran paksua grippiä ja palasin sitten takaisin normaaliin. En vain kokenut paksua grippiä hyväksi, joskin siihen olisi pitänyt totutella pidempään.” Oma lukunsa ovat käsiotteet. Nykyään yhä useampi kilpapelaaja käyttää vastaotetta, jossa normaalisti alempana oleva käsi onkin ylempänä. Tällä pyritään ennen kaikkea elminoimaan oikean käden (oikeakätisellä) liiallista ohjaamista lyönnissä. ”Myös claw- eli kynäote on alkanut yleistyä parempien pelaajien keskuudessa. Se on varsin toimiva lääke puttijipsistä kärsiville.” Miksi putteria sitten vaihdetaan useimmin kuin setin mitään toista mailaa? ”Sillä haetaan uutta kipinää puttaamiseen, mikä on tietysti täysin ymmärrettävää. Hetkellinen hurma saattaa auttaa vähän aikaa, mutta ongelmat palaavat yleensä takaisin. Saadaksesi puttipelisi toimimaan sinun on tehtävä töitä sen eteen. Välineiden jatkuvalla vaihtamisella se ei onnistu.” Pelaajat ovat eritasoisia puttaajia suorilla ja kaltevilla pinnoilla. Syitä ongelmiin haetaan paljon muun muassa tilastoinnin kautta. Parviainen on sitä mieltä, että puttaaminen on kaiken kaikkiaan aliarvostettua. ”Jos katsotaan vaikka lehtien sivuja, paljon useimmin siellä esitellään uusia draivereita ja rautasettejä kuin puttereita – ja kerrotaan miten pallo lyödään kauas. Toisaalta meidän valmentajien tulisi markkinoida asiakkaillemme enemmän puttausklinikoita ja -tunteja.” Petri kertoo itsekin antaneensa aikoinaan mieluummin draivitunteja ja vieneensä oppilaita toisinaan vain muutamaksi minuutiksi viheriölle ennen opetussession päättymistä. Asioiden tärkeysjärjestys muuttui, kun hän alkoi toden teolla perehtyä puttaamiseen. ”Peurunkagolfin jäsenistö on jo mukavasti tottunut kysymään apua puttaamiseen. Olen tänä vuonna antanut enemmän pelkästään puttia käsitteleviä tunteja kuin koskaan aikaisemmin. Priorisointi on tuottanut tulosta, ja oletettavasti se näkyy myös oppilaiden pelituloksissa.” Usein kuulee, että on yhtä monta erilaista svingiä kuin on pelaajaakin. Tämä pätee Parviaisen mielestä myös puttiin. Hän sanoo jokaisen pelaajan puttausmekaniikan olevan yksilöllinen, minkä vuoksi on tärkeää, ettei liikeratoja ja lyöntitapoja yritetä valaa samaan muottiin. Jos lähestymiset ovat koko ajan lipun vieressä, 30 puttia voi olla korkeintaan tyydyttävä suoritus. ”On kahdenlaisia puttaajia, toiset ovat svingereitä ja toiset hittereitä. Svinger tekee pitkähkön ja rauhallisen heilahduksen ja hitter on puolestaan nopeatempoinen lyöjä, jonka liikerata on lyhyempi.” ”Tämä voidaan yhdistää pitkälti pelaajan luonteeseen. Rauhallisimmat kaverit harvoin ovat hittereitä, eikä svinger-tyyppinen heilatus vastaavasti sovi sähäkälle pelaajatyypille. Tiettyjä prefererenssejä pitää kunnioittaa, ja kehittää niitä ominaisuuksia, joita pelaajalla ennestään on.” Kysymykseen, millainen on hyvä puttimäärä 18 reiän kierroksella, Parviainen vastaa, että tässä entiset käsitykset ovat muuttuneet tilastoinnin kehittymisen myötä. ”Joskus tuijoteltiin vain pelkkiä lukuja, ja pääteltiin, että esimerkiksi 30 puttia on kova suoritus. Voihan se ollakin, mutta pitää aina muistaa, miltä etäisyydeltä putit on lyöty. Jos lähestymiset ovat koko ajan lipun vieressä, 30 puttia voi olla korkeintaan tyydyttävä suoritus. Mikäli pelaaja joutuu jatkuvasti puttaamaan palloaan yli 10 metrin päästä reiästä, ei 36 putin saldoa voi missään nimessä moittia.” Onko puttilyönnissä loppujen lopuksi kyse vain olkapäiden ja käsivarsien yhteistyönä syntyvästä yksinkertaisesta liikeradasta? ”Näinhän yleisesti ajatellaan, mutta myös vartalolla on oma roolinsa putissa, vaikka sitä ei sinällään lyönnin aikana liikuteta. Vartalo osallistuu puttilyöntiin lähinnä yläselän lihaksilla. Vasen puoli ohjaa ja oikea puoli antaa vauhtia (oikeakätisellä), vaikka puttaisi vain yhdellä kädellä.” Hyvän puttiharjoituksen voi tehdä Parviaisen mielestä 15 minuutissa, mutta kulmaraudan kanssa saa kulumaan viheriöllä helposti kaksikin tuntia, jos toteuttaa toimivia ja laadukkaita harjoitteita. Petri Parviainen, 40, sanoo kiintyneensä puttaamiseen kansainvälisten puttivalmentajapersoonien myötävaikutuksella päästyään kouluttautumisensa yhteydessä näkemään lähempää, mitä nämä puuhaavat. Monet asiat alkoivat valjeta kokeneelle valmentajalle, mikä johti sittemmin kirjaprojektiin. ”Minulla ei ollut alun perin tarkoitus tehdä kirjaa, vaan lähinnä sähköinen opas. Olen kuitenkin perinteisen niteen suuri ystävä, ja halusin, että siitä tulee fyysinen kirja.” Lopullinen sivumäärä on vielä auki, mutta Parviainen arvelee, että painoon menevässä versiossa on noin 150 sivua. ”Kyseessä on omakustanne, jota viimeistellään paikallisen painotalon kanssa.” Ilmestymisajankohtaa ei ole lyöty lukkoon, mutta Parviaisen mukaan kirja tulee markkinoille vielä tämän vuoden puolella. Työnimeä ”Putti – Lue, tähtää ja lähetä oikeaan suuntaan” kantavan kirjan hinta on 20 euroa, ennakkotilauksena puttikirjan saa 13 eurolla.
Sähköisestä oppaasta tulikin fyysinen kirja
Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje
Artikkelin kommentit (2 kpl)
Oma kommentti
Samaa mieltä siitä, että putti on tärkein osa-alue ja sitä tärkeämpi rooli sillä on mitä pienempi on tasoitus.
Sitten:
Puttitreeni on se tylsin treeni, siksi sitä ei innosta treenata, vaikka pitäisi.
Ammattilaiskisoissa draiverilla saat aplodit, putterilla rahat. Eli amatöörit ei saa kuin parhaimmassa tapauksessa aplodit – miksi treenata puttia 😉
Jordan Spieth ei ole paarialuokkaa puttauksessa, hänen tilastonsa ovat PGA:n parhaat 5-6m matkalta putattaessa, muissa etäisyyksissä ehkä ei aivan kärjessä.
Olen luullut että putissa on kaksi muuttujaa; vauhti ja lähtösuunta. Kallistuksen hallinta sisältyy tuohon lähtösuuntaan, sikäli ihmettelen sen mukaanottoa muuttujaksi. Toki se pitää ymmärtää, jotta ymmärtää lähtösuunnan ja nopeuden.
tarkemmin myös pallon osumakohta lapaan vaikuttaa ja samoin mahdollinen lavan liikesuunnan ja lavan asennon välinen kulmaero joka voi aiheittaa sivukierrettä ja vaikuttaa myös putissa.
Mutta kallistusten ja mahdollisen ruohon kasvusuunnan vaikutuksen sekä mahdollinen tuulen vaikutus (pari jälkimmäistä harvemmin vaikuttaa merkittävästi Suomessa)arvionti on oleellista putin lukemisessa. Sitten pitää päättää lähtösuunan ja nopeuden yhdistelmä joka siihen sopii. Niitäkin kombinaatioita samalle putille on useita välillä pallo juuri ja juuri putoaa reikään ja pallo osuu vaihdilla reiän takareunaan ja putoaa sisään. Paras vaihtoehto on usein jotain siltä väliltä, mutta riippuu tapauksesta.