Lähes sata golfkierrosta kauden aikana, yli 200 paikanpäällä seurattua jääkiekko-ottelua vuosittain ja talvisin säännöllistä kuntosaliharjoittelua. Göran Stubb pysyy virkeänä liikunnan ja laajan verkostoitumisensa avulla.
Espoon Golfseura oli uranuurtaja ammattilaiskisojen järjestämisessä ja seuraan 80-luvun ensimmäisellä puoliskolla liittynyt Göran Stubb valikoitui kuin luonnostaan niiden veturiksi. Stubb oli nostanut lyhyessä ajassa Helsingin IFK:n jääkiekon lajin suurimmaksi brändiksi. Golfliiton puheenjohtajan Seppo Soratien pyynnöstä Stubb organisoi juniorien kilpailutoiminnan alkuun ja puhalsi henkiin liiton junioritoimikunnan.
81-vuotias Göran Stubb teki NHL:n kanssa vastikään uuden kaksivuotisen sopimuksen NHL Central Scoutingin Euroopan toimintojen vetämisestä. Diili on ollut pitkä, sillä ensimmäisen kerran nimet pistettiin papereihin 1984.
”Poikani Alex on puhunut paljon työurien pidentämisen tärkeydestä Suomessa. Olen tässä yrittänyt olla hyvänä esimerkkinä”, Göran Stubb vitsailee Espoon kentällä pelaamamme kierroksen aikana.
Stubbin verkostot jääkiekon, golfin ja liike-elämän kautta ovat poikkeuksellisen laajat. Joviaali ja ihmisten kanssa loistavasti toimeentuleva Stubb ei valikoi seuraansa golfkentällä, vaan saapuu useimmiten EGS:n kentälle liittyen seurueeseen, jossa on tilaa.
” Uskon, että nimenomaan verkostoituminen ja säännöllinen erilaisten ihmisryhmien joukossa osallistuminen ja aktiivinen vaikuttaminen pitävät Göranin huippukunnossa kahdeksankymppisenä. Hän antaa persoonansa kautta yhteisölleen enemmän kuin siltä saa”, määrittää Stubbin kanssa 80-luvulta asti EGS:n kentällä samoja polkuja kulkenut entinen toiminnanjohtaja Pertti Mirhola.
Stubbin svinginäyte ja ajatuksia oheisella videolla sekä Golflehden tuoreimmassa (7/2016) numerossa sivuilla 56-58.
Video on kuvattu EGS:n kentällä ja klubitalossa.