16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Erkki Mommo siirtää River Golfissa kapulan Kimmo Siraiselle

Torniossa ja Nokialla yhteensä 23 vuoden ajan toimitusjohtajana työskennellyt Erkki Mommo suunnittelee pelaavansa sata kierrosta kauden aikana jäädessään vuodenvaihteessa eläkkeelle.

Nokian River Golfissa juhlittiin syyskuun alussa kentän laajentumista 36-reikäiseksi. Rock-kentälle avattiin 11 uutta väylää, omat ja vieraspelaajat ovat kilvan suitsutelleet kokonaisuutta. Pelaajamäärät olivat pitkään syksylle ”tapissa”.

Rock-kentän uudet 11 väylää tekivät River Golfista syksyn 2016 suosituimman vieraskentän Suomessa.

Rock-kentän uudet 11 väylää tekivät River Golfista syksyn 2016 suosituimman vieraskentän Suomessa.

Odotukset kaudelle 2017 ovat myös korkealla, River Golfissa puhaltaa hyvä myötäinen tuuli kenttäyhteisön siirtyessä uuden toimitusjohtajan Kimmo Siraisen aikaan.

Erkki Mommo siirtyi Riveriin toimitusjohtajaksi 1996 oltuaan sitä ennen kolme vuotta kotikaupunkinsa Tornion ja Haaparannan ( Green Zone Golf AB) kentällä samassa toimessa.

River Golfia voi luonnehtia yhdeksi viimeisen vuosikymmenen menestystarinoista golfalalla.

”Tärkeä tekijä on Riverin ilmapiiri, puhumme Riverin hengestä.  Se on ollut ja on valtava voimavara, mitä pitää kaikkien toimijoiden ja jäsenten vaalia”, Erkki Mommo tähdentää

90-luvun puolivälissä tilanne oli päinvastainen. Taloudelliset haasteet olivat niin kovia, että varsin yleinen kysymys tuoreelle johtajalle kuului, ”vieläkö siellä Nokialla pelataan tulevalla kaudella?”

”Sattuma heittelee ihmiskohtaloita. Pienen maatilan poikana en nuoruusvuosinani olisi kuuna päivänä voinut kuvitella tekeväni elämäntyöni golfkentän johtajana”, Mommo myöntää.

Pankin kautta golfalalle

Hiihtoa kansallisella tasolla harrastanut Mommo valmistui  Torniossa1973 merkonomiksi ja löysi leipäpuun perinteiseltä alalta.

”Tornion Osuuspankkiin pääsin töihin suoraan koulun penkiltä. Silloin elettiin pankkimaailmassa tiukkaa sääntelytaloutta, lainansaanti oli piukassa. Toista oli 80-luvun lopulla kun rahamarkkinat vapautuivat. Lainaa sai heppoisinkin perustein.”

”Siitä maksettiinkin kovaa hintaa sitten 90-luvun alkupuolella ja pitkälti sen jälkeenkin.  Kaikki eivät ole vieläkään selvinneet.  Monet pankit olivat osittain perintätoimistoja. Minustakin alkoi tuntua, että tämä ei ehkä ole sitä mitä haluaisin loppuelämäni ajan tehdä.”

Golf eli 80-luvun loppupuolella historiansa vahvinta nousukautta Suomessa.

 Meri-Lapin Golfklubin kasvatteja ovat mm. Janne Mommo , Markus Ervasti sekä hiihtoladuilta golfiin siirtynyt Jari Isometsä.

Meri-Lapin Golfklubin kasvatteja ovat mm. Janne Mommo , Markus Ervasti sekä hiihtoladuilta golfiin siirtynyt Jari Isometsä.

”Tuolloin myös Tornio/Haaparannalle rakennettiin kahden valtakunnan alueelle golfkenttää. Pidin hanketta jo sinänsä merkittävänä ja päätin lähteä mukaan. Kun kenttäkin tuli rajalle kahden kaupungin väliin ja vain kilometrin päähän Tornion kaupungin keskustasta sekä asunnoltamme, oli päätös helppo. Lopullinen niitti pelin aloittamiseen syntyi kun kaverit houkuttelivat golfin kokeiluun.

”Myös pojallani Jannella oli iso rooli minunkin innostukseen. Janne oli aidosti innostunut aloittaessaan 11 vuotiaana. Ensimmäiset opit hän sai TV:stä Eurosportia katselemalla. Golfista tulikin sitten koko perheen harrastus”, Mommo muistelee.

Tornio/Haaparannan kentällä avautui toimitusjohtajan paikka alkuvuodesta 1993.

” Päätin pistää hakemuksen pitkän harkinnan jälkeen sisään ja tulinkin valituksi. Jo sitä ennen olin toiminut  Meri-Lapin Golfin kilpailutoimikunnan vetäjänä ja hallituksessa.”

”Takana oli 20 vuotta pankkiuraa aloittaessani golfkentän toimitusjohtajana. Uskoin mahdollisuuteen yhdistää pankki-/talousosaamista golfkenttäjohtamisessa. Harrastuksen ja työn yhteensovittaminen kiehtoi.”

 Kumiveneellä pallojahtiin

Golfkentän toimintojen ja organisaation rakentaminen vaati ensimmäisinä vuosina Torniossa melkoisia ponnistuksia.

Bobby Mitchell (vas.) aloitti opetustoimintansa Torniossa 1990. Työt jatkuivat kauteen 2015 Nokialla.

Bobby Mitchell (vas.) aloitti opetustoimintansa Torniossa 1990.
Työt jatkuivat kauteen 2015 Nokialla.

”Pyöritimme oman yhtiömme puitteissa myös golfravintolaa ja pro-shopia.  Opetuksesta vastasi Masters Tournamentissa toiseksi  Jack Nicklauksen jälkeen sijoittunut Bobby Mitchell.  Tuo 3,5 vuotta kestänyt työ Tornio/ Haaparannan kentällä oli minulle golfin korkeakoulu. Kaikki työt kuuluivat toimenkuvaan (24/7) golfkauden aikana. Vapaapäiviin ei ollut varaa.”

Laji oli Torniossa uusi, etiketti sekä käyttäytymismallit  sen mukaisia.

”Vettä oli kentällä paljon ja pallohävikki suurta. Palloista muodostuikin normaalia arvokkaampia.  Niitä kerättiin kentän vesiesteistä mitä erilaisin menetelmin. Oli kumivenettä ja haavia. Innokkaimmat kahloivat veteen alushoususillaan.  Oli siinä PGA Tourilla vuosikausia pelanneella Bobbyllä välillä ihmettelemistä.”

River Golfiin Nokialle haettiin toimitusjohtajaa syksyllä 1996..

”Vaimoni Annelin innoittamana hain paikkaa ja sillä tiellä ollaan. Isommat ympyrät kiinnostivat ja Tampereen seutu kiehtoi. Myös se uskomus, että väestöpohjaltaan  isolla alueella River Golfkin tulee menestymään vaikka vaikeuksia oli taustalla”.

Mommon perheen poika Janne oli jo juniorivuosinaan maamme parhaita.

”Ajattelin että hänenkin kannaltaan muutto etelään olisi  hyvä  vaihtoehto.”

Suomi oli noussut tuolloin lamasta, myös golfmarkkinat elpyivät.

”Muutaman vuoden aikana jäsenmäärät tuplaantuivat. Markkinoimme ahkerasti, saimme uskon River Golfiiin palautumaan. Hankkimiemme lisämaiden avulla laajensimme 27-reikäiseksi vuosituhannen vaihteessa. Se oli hyvin oleellinen parannus, pääsimme tarjoamaan konkreettisesti myös yhdeksän reiän pelimahdollisuutta.”

Kesämökki kentän laitamilla

Muuttaessaan Pirkanmaalle 44-vuotianaa Erkki Mommo ei ajatellut River Golfin olevan hänelle eläkevirka.

”Tuulisia paikkojahan golfalalla on ollut paljon. Hahmottelin mielessäni että viisi vuotta olisi sopiva pätkä. Työ on kuitenkin vienyt mennessään, eikä täältä ole tehnyt mihinkään mieli lähteä. Integroiduin nopeasti, golfin kautta tulee kontakteja ja ystäviä. Perhekin on viihtynyt ja mikä tärkeintä, River Golf on menestynyt.”

Viihtymistä lisää se, että Mommolla on ”kaupunkiasunnon” lisäksi kesämökki vain kolmen kilometrin päässä kentältä.

Vuonna 2010 River Golf valittiin vuoden golfseuraksi Suomessa. Päättyvällä kaudella seurojen SM-kisoissa miehet saavuttivat kultaa, naiset pronssia.

Erkki Mommo (vas.) ja kenttämestari Teemu Lehtimäki ovat muodostaneet vuosikausia tehokkaan työparin.

Erkki Mommo (vas.) ja kenttämestari Teemu Lehtimäki ovat muodostaneet vuosikausia tehokkaan työparin.

”Hyvä henki on saatu iskostumaan tänne, sitä myös vieraat kiittelevät. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, Riverissä ei varsinaisesti ole riidelty, eikä äänestetty kokouksissa. Yksi avainasia jota painotan, on tasapuolinen kohtelu kaikille pelaajille, omille sekä vieraille heidän siviiliasemastaan tai pelitasostaan riippumatta.”

Yhdeksän reiän kierrokset ovat tulevaisuutta

Erkki Mommo uskoo vakaasti siihen, että jo meneillään oleva trendi yhdeksän reiän mittaisten kierrosten osalta tulee voimistumaan.

”Tämä vaihtoehto on syntynyt kysynnän ja piilevän tarpeen vuoksi. Aika on kortilla. On paljon ihmisiä, jotka eivät uskalla aloittaa golfia kun tietävät pelin kestävän 4-5 tuntia.”

”Innovatiiviset yhdekän reiän kisat kuten Audi Business Golf  sekä Riverin oma avo- ja avioparien kilpailu ovat ajankäytännöllisistä syistäkin menestyksiä. Tällaisille on markkinoilla tilaa”, Mommo muistuttaa.

Junioritoimintaan hän toivoisi nykyistä radikaalimpia uudistuksia.

”Junnujen määrä on valitettavan pieni. Vaikka hyvää työtä tehdään paljon, olisi mielestäni harkitsemisen arvoista mahdollistaa heidän pelaamisensa nykyistä pienemmillä kustannuksilla.”

Nokia River Golfissa toimitusjohtajan vastuun tammikuun alusta ottava KimmoSirainen on todistanut olevansa saman ”junioriaatteen” takana. Sirainen kehitti vuonna 2013 alkunsa saaneen Junnugolf 24H tapahtuman, joka on levinnyt valtakunnalliseksi ja jokavuotiseksi.

”Kimmo on varmasti pätevä mies Nokia River golfin vetäjäksi. Ylimenokauden aikana olen häntä taustoittanut ja tutustuttanut toimenkuvaan sekä ihmisiin. Keskinäinen kunnioitus on korkealla tasolla. Uskon, että Kimmo tuo omia ideoitaan toimintaan, luottavaisin mielin vetäydyn takavasemmalle aktiivijäseneksi.”

Hole in one joka jäi mieleen

Eläkevuosilleen Erkki Mommolla ei ole laatinut tarkempia ohjelmia tai toimintasuunnitelmia.

”Golfin pelaaminen tulee lisääntymään. Toimitusjohtajan työ imaisi mukaansa niin vahvasti, että kierrokset jäivät paljon vähemmälle kuin kuvittelin. River Golfissa uskon vapaaherrana kiertäväni kauden mittaan sata kierrosta, mutta siitä ei saa tulla pakkomiellettä.”

Uran paras golfmuisto yhdistää työn ja oman pelaamisen.

”Muutama vuosi sitten ideoimme Honkarakenteelle tapahtumaa ja erikoiskisoja. Ehdotin heille holari-kisaa tuolle Golf Digestin äänestyksessä palkitulle 14:lle reiälle. Tämä toteutettiinkin, palkinnoksi täysosumasta luvattiin grillikatos, vaikka alkuperäinen ehdtukseni yhteistyökumppanille oli hieno hirsimökki.”

Lopun tarinalle voi jo arvata. Toimitusjohtaja tyhjensi palkintopöydän.

”Pelasin elämäni kierroksen. Voitin tasoituksettoman ja tasoituksellisen sarjan. Kuittasin itselleni grillikatoksenkin  holarin myötä vaativassa tuulisessa kelissä”, Mommo muistaa huippuhetkensä.

Mommon poika Janne  on puolestaan tehnyt holarien osalta suomalaista golfhistoriaa. Hän upotti avauksensa samalla reiällä perättäisinä päivinä reilun 140 metrin päästä Lappajärven kentällä Kivitippu Open- viikolla. Kahden holarin jälkeen kolmantena päivänä sama rautaseiska lennätti pallon aivan lipun linjassa, mutta kaksi metriä pitkäksi.

Erkki Mommon toivomuslistalla suomalaisen golfin kehittämiseksi on yhdeksänreikäisten kierrosten lisäksi entistä paremman hengen luominen golfkentille jota mm. River Golfissa painotetaan.

”Toisten ihmisten huomioimisesta ja pelin kunnioittamisesta käynnistyy hyvä  golfkierros”, hän painottaa lopuksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje