Vuoden 2027 Asuntomessut pidetään Pickala Rock Resortissa - Golfpiste.com

6.5.–13.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Vuoden 2027 Asuntomessut pidetään Pickala Rock Resortissa

Havainnekuva Rock Golf -kentän ykkösväylän viereen rakentuvista asunnoista.

Asuntomessualueen tonttimarkkinointi alkaa Golfmessuilla.

Kesäkuussa aukeavan Pickala Rock Resortin alueella järjestetään vuoden 2027 Asuntomessut. Järjestävinä tahoina ovat Osuuskunta Suomen Asuntomessut ja Rock Properties Oy. Asuntomessut järjestetään ensimmäistä kertaa yksityisen maanomistajan mailla.

Pickala Rock Resortin takana oleva yrittäjä Kari Karvinen omistaa Siuntion Pickalasta 45 hehtaarin maa-alueen, jonka alkuvuonna hyväksytty asemakaava mahdollistaa noin 150 asunnon rakentamisen kesällä pelattavaksi avattavan golfkentän ympärille. Asuntomessualue kattaa asemakaavan mukaisesta asuinalueesta arviolta noin kolmasosan.

”Kuulin joulukuussa 2024 ehdotuksen Asuntomessuista Pickala Rock Resort -alueelle ja kiinnostuin”, Kari Karvinen kertoo.

Päätös vuoden 2027 Asuntomessujen järjestämisestä syntyi poikkeuksellisen nopealla aikataululla, minkä vuoksi Siuntion kunta ei lähtenyt messuhankkeeseen mukaan. Ensimmäistä kertaa kunta ei ole osapuolena messuhankkeen ja tapahtuman toteutuksessa.

Asuntomessualueen tonttimarkkinointi käynnistyy jo tänään perjantaina 28. maaliskuuta Helsingissä järjestettävillä Golfmessuilla.

Lue seuraavaksi: Pickala Rock nimitti toimitusjohtajaksi kokeneen golfjohtajan

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Kotimaista laatusisältöä evästeiden avulla​

Keräämme yhdessä kumppaneidemme (56) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.

Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:

Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.

Tarkoitukset

Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

Erityisominaisuudet

Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.

Tietosuoja