Tammer-Golf väistyy asuinrakentamisen tieltä – vähintään puolet kentästä menossa uusiksi - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Tammer-Golf väistyy asuinrakentamisen tieltä – vähintään puolet kentästä menossa uusiksi

Seura toivoo päättäjiltä ratkaisua, missä golf muodostaisi muun liikunnan, luonnon ja asumisen kanssa luontevan symbioosin.  

Tampereen Ruotulan alueen tulevaisuutta koskevassa esiselvityksessä tuotiin esille kolme maankäyttövaihtoehtoa, joista kaksi säilyttäisi golfkentän kantakaupungissa ja yksi edellyttäisi kentän muuttoa Pirkkalaan. Keskimmäisessä vaihtoehdossa −jota myös Tammer-Golf pitää parhaimpana − kenttä yhdistyisi Kauppi-Niihaman luonto- ja virkistysalueeseen.

Seuran toiminnanjohtaja Markus Junni toteaa, että kyseinen B-vaihtoehto olisi paras sekä kaupunkilaisille että luonnolle. Hänen mukaansa Tampereen kaupunkiympäristö kaipaa nimenomaan uudenlaista urheilu- ja virkistysaluetta.

”Ruotulasta tulisi eräänlainen urheilukampus, missä voisi golf mukaan lukien harrastaa useita lajeja. Liikunta, asuminen ja luonto nivoutuisivat mukavasti toisiinsa. Samalla varmistuisi, ettei asuinrakentaminen leviäisi Kaupin metsävaltaiselle alueelle.”

Tampereen kaupunginvaltuustossa hyväksyttiin vajaa vuosi sitten yleiskaavakäsittelyn yhteydessä ponsi, jonka mukaan golfkenttä siirrettäisiin pois Ruotulaan nousevien asuntojen tieltä. Alueelle olisi mahdollista suunnitella asuntoja yli 10 000 asukkaalle.

Ruotulaan parhaat julkiset liikenneyhteydet

Junni myös muistuttaa, että golfseurojen toiminnanjohtajat istuvat talvikaudet usein yksin klubitalon toimistossa. ”Urheilukampuksen” tukikohdaksi valmistuisi rakennus, joka palvelisi eri lajien harrastajia ympärivuotisesti. Tästä koituisi hänen mukaansa merkittävä synerginen hyöty, kun klubin tiloja ei tarvitsisi lämmittää yhtä ihmistä varten.

”Tällainen urheilukampus ison kaupungin keskustan tuntumassa hakisi mahdollisesti vertaistaan koko Pohjoismaissa.”

C-vaihtoehdossa Tammer‐Golf toteuttaisi mahdollisuuksien mukaan uuden kentän Pirkkalan kuntaan, Vähä‐Vaitin alueelle.

Tammer-Golfilla ei ole aikaa odottaa vuokrasopimuksen loppumetreille.

”Muutto Vähä-Vaittiin olisi junioripelaajia ajatellen huono asia. Pirkkalaan on huonoimmat joukkoliikenneyhteydet. Ruotulaan pääsee kantakaupungin alueella kätevästi polkupyörällä tai bussilla”, esiselvitystä tehneeseen työryhmään kuulunut Junni perustelee.

A-vaihtoehdossa golfkenttä pysyisi suunnilleen nykyisillä sijoillaan. Siinä tapauksessa puolet väylistä pitäisi rakentaa uudelleen, jolloin kenttä siirtyisi hieman pohjoisen suuntaan. Junni kertoo, että tämä vaihtoehto toisi vähiten asukkaita ja työpaikkoja alueelle.

Tammer-Golf haluaisi tietää mahdollisimman pian, minkälaiseen lopputulemaan kaupunki ratkaisussaan päätyy. Markus Junnin mukaan seurassa eletään sillä välin golfklubin tavallista arkea.

”Koko asiaa on käsitelty mediassa hyvässä hengessä myös Tammer-Golfin näkökulmasta. Yhdessä kirjoituksessa mainittiin, että eniten kannattamamme B-vaihtoehto olisi osin ristiriidassa luontoarvojen kanssa. Sellaista tosiseikkaa ei ole missään näytetty toteen. Luontoarvot toki selvitetään, jos tähän vaihtoehtoon päädytään.”

Tammer-Golfin vuokrasopimus golfkentän maa-alueesta kaupungin kanssa on voimassa vuoteen 2029 saakka. Seura haluaa kuitenkin tietää kentän kohtalosta mahdollisimman pian.

”Muutto Vähä-Vaittiin tarkoittaisi sitä, että suunnitelmat pitäisi polkaista käyntiin varsin nopeasti. Tammer-Golfilla ei ole aikaa odottaa vuokrasopimuksen loppumetreille.”

Hän jatkaa, että on yhtäältä myös Pirkkala Golfin intressi, mitä Tammer-Golfin kentälle tulee tapahtumaan.

”Heilläkin on suunnitelmansa ja mahdolliset tarpeet oman kenttänsä laajentamisen suhteen.”

Päätös tämän valtuustokauden aikana?

Vähä-Vaittiin olisi tiettävästi tilaa rakentaa tarvittaessa 27-reiän kenttäkokonaisuus. Sekin vaatii Junnin mukaan lisäselvityksiä, sillä Pirkanmaalle tarvittaisiin jo tällä hetkellä lisäkapasiteettia pelaajille. Tällä hän viittaa Pirkkala Golfin kentän korkeaan käyttöasteeseen.

Vaihtoehdot etenevät seuraavaksi virkamiesvalmistelulla jatkokäsittelyyn. Aikataulusta ei ole kuitenkaan tarkempaa tietoa.

”Tampereen kaupunki tuskin haluaa viivyttää alueen suunnittelua pitkään, jolloin odotettavissa olisi, että päätös syntyisi tämän valtuustokauden aikana”, Aamulehdessä arveltiin.

Asia on herättänyt keskustelua Tampereella myös siksi, että pormestari Lauri Lylyn vaimo, tytär ja tyttärenmies pyörittävät klubiravintolaa Pirkkala Golfissa. Yle Uutiset kertoi viime marraskuussa, että Lyly kannattaa kentän siirtoa Pirkkalaan.

Lyly on todennut olleensa sukulaiskytköksestä avoin alusta alkaen, ja kertonut tarpeen vaatiessa jääväävänsä itsensä päätöksenteosta.

Vuonna 1965 perustetussa Tammer-Golfissa vihittiin ensimmäiset yhdeksän reikää käyttöön vuonna 1969. Kenttä laajeni vähitellen, ja 14 vuotta myöhemmin pelattavana oli 15 väylää, kunnes lokakuussa 1987 Ruotulassa kierrettiin ensimmäisen kerran 18-reikäisellä kentällä. Seurassa on tällä hetkellä noin 1200 jäsentä.

Kolme vaihtoehtoa Ruotulan alueen kehittämiseksi

Työryhmä päätyi esittämään jatkosuunnittelun pohjaksi kolmea maankäyttövaihtoehtoa Ruotulan alueelle. Vaihtoehdot pohjautuvat Tampereen kantakaupungin yleiskaavan viitesuunnitelmassa esitettyihin suunnitelmiin sekä valtuuston toivomusponteen alueen maankäytön kehittämisestä. Kahdessa vaihtoehdossa alueelle sijoittuu golfkenttä.

Yleiskaavan viitesuunnitelmavaihtoehdoista jatkoselvitettäväksi valittiin vaihtoehto A, jossa raitiotiehen tukeutuva asuntorakentaminen on välittömästi Teiskontien pohjoispuolella ja golfkentän korvaavat alueet nykyisten alueiden tuntumassa. Alueesta muodostuisi kantakaupunkimainen ja rakentamistavaltaan pääosin umpikortteleita käsittävä kerrostaloalue.

Lähiympäristöön liittyy golfin pelaaminen, Kauppi‐Niihaman virkistys‐ ja luontoarvot sekä Alasjärven läheisyys uimarantoineen. Vaihtoehdon laskennallinen aluetehokkuus on 0,15, josta asuintonteiksi varataan noin 16,5 hehtaaria, puistoiksi noin 18 hehtaaria ja golfkentälle noin 73,5 hehtaaria. Alueen laskennallinen asukasmäärä on noin 6 200 asukasta ja asuntorakentamisen määrä noin 300 000 kerrosneliömetriä.

Vaihtoehto B perustuu yleiskaavan viitesuunnitelman ja valtuuston toivomusponnen yhdistelmään. Alueelle toteutetaan nykyisen kentän alueelle asuntorakentamista ja Tammer‐Golf ry toteuttaa mahdollisuuksien mukaan uuden kentän asuinalueen pohjoispuolelle. Asuminen yhdistyy helposti saavutettavaan urheilukeskukseen golfkenttineen ja muine viheraluepalveluineen. Vaihtoehdon laskennallinen aluetehokkuus on 0,15, josta asuintonteiksi varataan noin 32 hehtaaria, puistoiksi noin 30 hehtaaria ja golfkentälle noin 74,6 hehtaaria.

Vaihtoehto C pohjautuu valtuuston ponteen golfkentän siirtämisestä kokonaan pois nykyiseltä sijainniltaan. Ruotulan alueelle toteutetaan nykyisen kentän alueelle asuntorakentamista ja Tammer‐Golf ry toteuttaa mahdollisuuksien mukaan uuden kentän Pirkkalan Vähä‐Vaitin alueelle. Uusi Ruotulan asuinalue kytkeytyy välittömästi Kauppi‐Niihaman virkistys‐ ja luontoalueille ja sitä palvelee Alasjärven läheisyys uimarantoineen. Vaihtoehdon laskennallinen aluetehokkuus on 1,02, josta asuintonteiksi varataan noin 32 hehtaaria ja puistoiksi noin 30 hehtaaria. B ja C vaihtoehdoissa alueen laskennallinen asukasmäärä on noin 10 000 asukasta ja asuntorakentamisen määrä noin 700 000 kerrosneliömetriä.

Lähde: Tammer-Golfin tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje