Jyväskylä–Kuopio-tien kupeessa sijaitseva Revontuli golfin kenttä on suunniteltu tavallisen harrastajan ehdoilla. Siksi siellä on kiva pelata golfia.
Vanhaa ysitietä, nykyistä E63:sta Jyväskylästä kohti Kuopiota ajaessaan moni on suhauttanut Revontuli Golfin ohi. Golfarin kannattaa kuitenkin painaa kentän kohdalla tarmokkaasti jarrua, niin mukava pelikokemus on kyseessä.
Nimenä Revontuli Golf on tuttu monelle suomalaisgolfarille, sillä Hankasalmella sijaitseva Revontuli oli pitkään yksi maamme suurimmista niin sanotuista etäseuroista. Omia jäseniä oli viime vuonna 2361, jolla seura on Keski-Suomen alueen toiseksi suurin, mutta vähintään yhtä tärkeitä Revontulelle ovat vieraspelaajat.
Revontuli Golfin luonne on kaksijakoinen. Etuysi, joka näkyy kentän ohi pyyhkäisevälle tielle, on hyvin avoin ja kumpuileva. Takalenkillä pujahdetaan metsän siimekseen, mutta tilaa on täälläkin pääosin ruhtinaallisesti. Ensimmäinen Revontulesta mieleen jäävä asia on pelaamisen vaivattomuus. Käytännössä se tarkoittaa mahdollisuutta draivata usein ilman pelkoa siitä, että pallo katoaa tai sujahtaa pelaamattomaan paikkaan, sekä sitä, että pallosyöppöjä reuna-alueita ei pahemmin ole.
Jos pallonsa Revontulessa hävittää, on lyönti ollut niin huono, ettei sitä kuulukaan saada anteeksi. Vettä kentällä kyllä piisaa, mutta pelissä se on harvoin. Itse asiassa Revontuli oli aikoinaan aikaansa edellä rakentaessaan kentän alueelle kahdeksan lampea, joille vedet kentältä johdetaan. Lähimpänä viereistä Iso-Virmas-järveä olevasta lammesta otetaan kasteluvesi. Samalla talteen ja uusiokäyttöön saadaan veteen liuenneet ravinteet, jotka näin eivät päädy rehevöittämään viereistä vesistöä.
Kentän alueella on kahdeksan lampea, johon kuivatusvesi kerätään uusiokäyttöä varten.
Toisena mieleen tulee kentän ja etenkin viheriöiden upea kunto. Oma, työkaverini kehuista virinnyt tutustumiseni ajoittui alkukesään, mutta jo tuolloin pelipinnat olivat loistavassa iskussa. Vaikka peli ei iskussa ollutkaan, pääsi ensikertalainenkin kentän läpi ilman pahoja karikkoja.
Kolmas kentälle tyypillinen ominaisuus on kumpuilevuus. Maastonmuotoja on reilusti ja niitä on hyödynnetty hyvin. Väylät hahmottuvat tiipaikoille niin selkeästi, ettei ikäviä yllätyksiä tule. Vaikeasti hahmotettavia kikkaväyliä ei ole.
Kenttärankingissa Revontuli ylsi 2023 jaetulle 72. sijalle. Kun huomioidaan vain kenttää arvioivat kategoriat, sijoitus oli 44:s. Kunnon ja viimeistelyn osalta Revontuli arvioitiin sijalle 24. Kentän kunnosta on pitkälti kiittäminen kenttämestari Harri Teittistä, jonka pitkä kokemus paikallisista olosuhteissa näkyy työn laadussa.
Huoltoasemasta ja tanssilavasta golfkentäksi
Revontuli Golf on Markku Kinnusen, 78, työn tulos. Kinnunen teki markka-aikaan hyvän tilin myymällä menestyvän ravintolansa Nokialla, jonka jälkeen hän muutti Yhdysvaltoihin ja ajatteli ryhtyvänsä oloneuvokseksi. Joutenoloa mies jaksoi muutaman vuoden.
”Palasimme Suomeen ja hankin Kanavahotellin Varkaudesta, Viiden paikan Valkeakoskelta ja Revontulen Hankasalmelta. Tässä oli mukana silloin myös huoltoasema, joka oli meille tuottoisa pitkään. Tämä paikka on ainoa, joka meillä on jäljellä. Tarkoitus oli jalostaa tätä eteenpäin, mutta sillä tiellä yhä ollaan”, hän naurahtaa.
Majoitusvaihtoehtoja on useita. Iglun lasikaton läpi kelpaa ihastella kesäyötä.
Revontulen tarina alkoi jo paljon ennen Kinnusta. Paikalla toimi vuodesta 1973 lähtien suosittu tanssi- ja keikkapaikka Hankamotelli. Sitä pyöritti moni taho ja konkursseja kertyi ennen Kinnusten aikakautta peräti viisi. Kuuluisimmat yrittäjät olivat 1990-luvun julkkikset Urpo ja Ana, eli ex-ministeri Urpo Leppänen ja puolisonsa Ana Ribalta.
”Alkuun tanssi oli meilläkin päätuote, ja kerran viikossa oli jopa tuhannen hengen tanssit. Nykyään keikoillekaan ei tahdo tulla väkeä. Nyttemmin golf, joka alun perin oli sivuosassa, on pääroolissa”, kertoo Revontuli Resortin toimitusjohtaja Tiia Valkama, Markku Kinnusen tytär.
Golfin, tanssin ja elävän musiikin lisäksi Revontulessa on tarjolla mm. kuusiratainen keilahalli ja sen yhteyteen kymmenisen vuotta sitten avautunut amerikkalaishenkinen Bowling Diner -ravintola, sekä fatbike, sup-lauta ja venevuokrausta. Majoitusvaihtoehtoja on useita mökeistä huoneisiin ja kaikkialta on kävelyetäisyys ykköstiille.
Oikeasta kädestä nokkamieheksi
Golfia Revontulessa on pelattu vuodesta 2004 lähtien. Kenttäarkkitehdiksi Kinnunen palkkasi Ate Lukan. Revontuli on ainoa Messilä Golfin kunniajäseneksi nimetyn Lukan suunnittelema kenttä, mutta sen lisäksi hän on ollut rakentamassa Suomeen useita kymmeniä kenttiä kenttäarkkitehti Kosti Kurosen aisaparina.
”Atella oli muutamia periaatteita, joista hän halusi pitää kiinni suunnittelussa. Ensiksi kentän pitää olla pelaajalle reilu – eli hyvä lyönti palkitaan. Atelle tämä tarkoitti mm. sitä, että hyvän avauksen jälkeen ei joudu lyömään sivurinteestä, ja meille se tarkoitti isoja maansiirtotöitä. Varsinkin 16. reiällä maatöitä tehtiin todella paljon”, Kinnunen muistelee.
”Se onni meillä oli, että saimme siirrettyä maita kentän alueella, eikä uutta maata tarvinnut tuoda lainkaan. Ei edes salaojiin soraa. Ainoastaan bunkkerihiekka tuotiin ulkopuolelta”, hän jatkaa.
Toinen Lukan periaate, joka näkyy selkeänä nykymuotoisellakin kentällä, on se, että kenttä on suunniteltu tavallisille golfareille, eikä kilpapelaajille. Kuten edellä todettiin, tämä periaate näkyy Revontulessa vahvasti, eikä pallo joudu etsimään pitkään edes raffeista. Ei Revontuli kuitenkaan liian helppo kenttä ole. Keltaiselta tiipaikalta mittaa kertyy reilut 5600 metriä ja takatiiltä mennään yli 6000 metrin.
”Lisäksi Ate oli tarkka siitä, että kentällä on outteja mahdollisimman vähän. Meillä on kaksi, mutta harvoin meillä lyödään outtiin”, Kinnunen kertoo.
Kasireiän kaksitasoinen viheriö on kentän hienoimpia. Takana aukeavalla etulenkillä ei puita juuri ole, mutta kentän aluella on peräti 30 eri puulajia.
Pelaajaystävällisyydestä kertoo sekin, että viheriöt ovat suuria ja vastaanottavia. Viheriöosuman jälkeen odottaa huippukuntoinen griini, sillä suunnittelijan johtoajatus oli se, että golfkenttä arvioidaan ensisijaistesti griiniensä perusteella. Puttipinnoilla piisaa muotoja ja joukossa on useita monitasogriinejäkin. Liiallisuuksiin muotoilussa ei kuitenkaan ole menty, pelaajaystävällisyyttä sekin.
Kinnusen oma suosikkiväylä on kahdeksikko, jonka viheriön taakse ja reunoille hiekkaharju muodostaa ikään kuin amfiteatterin. Myös kirjoittajan papereissa väylä oli kentän parhaita. Mieleen jäi myös pitkä ja väylää korkeammalla sijaitsevalta tiipaikalta koko komeudessaan selkeänä hahmottuva par-viitonen numero kuusi, kentän viimeinen par-viitonen 16 sekä etulenkin päättävä lyhyt par-nelonen, jossa pitkälyöntisen on mahdollista tavoitella griiniä draiverilla.
Kinnunen pelaa itsekin yhä mielellään golfia. Kotikenttänsä lisäksi hän käy vuosittain pelireissuilla ulkomailla.
”Liian vähän minä nykyisin pelaan, olen vähän laiskistunut vanhemmiten. Päivittäin kuitenkin kiertelen kentällä golfautolla ja kävellen, että olen ajan tasalla”, hän kertoo.
Lue seuraavaksi: Kultarannassa keksittiin näppärä vempele, jolla vältetään vaaratilanteet griineillä