Kurkissa pääsee kohta pelaamaan kuukausimaksulla - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Kurkissa pääsee kohta pelaamaan kuukausimaksulla

Kurk Golfissa voi maksaa pelaamisensa ensi kaudella kuukausittain. Kuva: Lassi Pekka Tilander

GolfStarilla on Suomessa ja muissa Pohjoismaissa laajentumissuunnitelmia.

Kurk Golfin ja Hirvensalon kentät sekä kaksi pääkaupunkiseudun rangea keväällä ostanut GolfStar on tuomassa markkinoille uudenlaisen hinnoittelumallin. Ruotsalaisyhtiön operoimilla kentillä on mahdollisuus maksaa pelaamisensa jatkossa myös kuukausiveloituksella.

Kuukausimaksu astuu GolfStarin Ruotsin kentillä voimaan elokuun puolivälissä, mutta Suomen lanseerauksen ajankohta on vielä avoinna.

”Esittelemme uuden hinnoittelun mahdollisesti vielä tämän vuoden puolella, kunhan yhteistyökumppanimme saa luotua järjestelmään omat rajapintansa”, kertoo GolfStar Finlandin toimitusjohtaja Tuomas Snäkin.

Hänen mielestään uusi kuukausihinnoittelu tuo pelaamisen maksamisen lähemmäksi sitä, mihin ihmiset ovat tottuneet arjessaan.

”Tämä on moderni tapa maksaa pelaaminen. Maksamme nykyään monia päivittäisessä käytössä olevia palveluita kuukausiveloituksella, joten miksipä ei myös golfharrastusta. On pelaajan kannalta hyvä, ettei tarvitse kerralla suorittaa koko kausimaksua. Monelle kuukausimaksu lienee etenkin tällaisessa taloudellisessa tilanteessa sopivin vaihtoehto.”

Kuukausiveloitus on aluksi vuoden määräaikainen sopimus, jonka jälkeen se uusitaan kuukaudeksi kerrallaan. Snäkin muistuttaa, että sopimusehtoihin saattaa tulla vielä pientä hienosäätöä ennen lopullista lanseerausta. Kuukausimaksu on suhteutettuna 10 prosenttia kalliimpi kuin GolfStarin kausipelioikeus.

Pelaajat sitoutuneita varaamiinsa tiiaikoihin

Kurkissa on tänä vuonna ollut Ruotsin mallin mukaan kolme erilaista pelioikeutta, jotka oikeuttavat pelaamaan kaikilla GolfStarin operoimilla kentillä: Small (499 euroa) oikeuttaa yhteen, Medium (599 euroa) kahteen ja Large (699 euroa) kolmeen voimassa olevaan pelivaraukseen.

Jokaisella pelioikeudella saa varata ajan 30 päivää etukäteen.

”Pelaajat ovat tämän mallin mukaan sitoutuneempia varaamiinsa tiiaikoihin. Niitä on hyvin saatavilla, koska pelioikeuden suurkuluttajat pelaavat kerran aamulla ja kerran illalla. Heillä on varattuna myös seuraavalle päivälle aamupeliaika, joten aktiivisimmat golfarit täyttävät ajanvarausta vain kaksi päivää etukäteen.”

Small-pelioikeudella pääsee Snäkinin mukaan pelaamaan useamman kierroksen viikossa haluttuna kellonaikana. Se on ollut kausipaketeista selvästi suosituin.

”Pelaajat kantoivat keväällä huolta, miten edullisimmalla pelioikeudella riittää aikoja, mutta sen suhteen ei ole ollut ongelmia.”

GolfStar saa kuukausihinnoittelun myötä läpi vuoden tasaisemman kassavirran ja toivoo tämän maksuvaihtoehdon tuovan entistä sitoutuneempia pelaajia operoimilleen kentille.

Emme ole haalimassa maata, kiinteistöjä ja golfkenttiä, vaan meille riittää se, että golfarit saavat pelaamisestaan riittävän hyödyn ja ilon.

Yhtiölle on tulossa jossain vaiheessa uusia fasiliteetteja Suomeen. GolfStar hakee lisää jalansijaa myös Espanjasta, jossa se omistaa yhdeksänreikäisen Cambrils Pitch & Putt -kentän. Snäkin ei kuitenkaan kommentoi mahdollisista neuvotteluista muiden tahojen tai kenttien kanssa.

Tuomas Snäkin suosittelee muitakin kenttiä ottamaan kuukausimaksun käyttöönsä. Sillä olisi hänen mielestään piristävä vaikutus Suomen golfmarkkinaan. Kuva: GolfStar

Vaikka GolfStar on hankkinut Suomesta kaksi kenttää ja rangea, vastaa yhtiö länsinaapurissa lähinnä kenttien liiketoiminnasta. GolfStarilla ei ole aikeita tehdä isompia kenttäinvestointeja vaan toimia operaattorina kentillä, jotka ovat kiinnostuneita sen toimintamallista.

”Emme ole haalimassa maata, kiinteistöjä ja golfkenttiä, vaan meille riittää se, että golfarit saavat pelaamisestaan riittävän hyödyn ja ilon. Sen pystyy toteuttamaan muullakin tavalla kuin suurilla hankinnoilla.”

Golfstarilla oli keväällä vajaat 50 000 jäsentä, joista noin 9000 on Suomessa. Jo pitkään alalla toimineen yhtiön liikevaihto viime vuonna oli 13,9 miljoonaa euroa.

”Seuraava kasvunvaihe on käsillä nyt, ja Espanja sekä Suomi ovat osa laajentumista. Toivomme, että GolfStarin malli on tulevaisuudessa kiinnostavin tapa pelata golfia Pohjoismaissa”, Snäkin sanoo.

Uudet kuviot ovat toimineet Kurkissa mutkattomasti, vaikka GolfStar on operoinut kenttää vasta 4,5 kuukautta. Toisin kuin kentillä yleensä, Kurk Golf suosittelee olemaan caddiemasteriin yhteydessä sähköpostitse. Snäkin perustelee tätä sillä, että Suomen suurimman seuran jäsenasioiden hoito vie aikaa, mikä saattaa ruuhkauttaa caddiemasterin tiskin.

”Sähköpostin käsittelyn voi keskeyttää siksi aikaa kun pelaajaa palvellaan, puhelua ei.”

GolfStar operoi toimintaansa 22 kentällä, joista 19 on Ruotsissa. Suomessa yhtiö omistaa Kirkkonummella Kurkin 27-reikäisen ja Turussa Hirvensalon 6-reikäisen kentän ohella Espoon Leppävaarassa ja Vantaan Viinikkalassa sijaitsevat harjoitusranget. GolfStarin pelioikeuden omaava henkilö voi varata ajan ja pelata millä tahansa GolfStarin kentällä oman pelioikeutensa ehdoin. 

Lue seuraavaksi: Neljä GoGolfin golfkeskusta ruotsalaisomistukseen – GolfStar rantautuu Suomeen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)