Hirsalassa siirrytään vastikkeettomaan toimintamalliin - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Hirsalassa siirrytään vastikkeettomaan toimintamalliin

Hirsalan liittyminen niiden kenttien joukkoon, joissa osakkaat päätyivät uuteen liiketoimintamalliin oli varsin odotettu päätös.

Hirsala Golf Oy:n ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi keskiviikkona yhtiön hallituksen esityksen yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi.

Erilaiset osakesarjat lakkaavat, vastikevelvoite poistuu, jatkossa pelaamisesta maksavat pelaajat, eivät osakkaat.

Kaikki pelioikeudet ja tapahtumat myydään siirtymäajan jälkeen yhdeltä luukulta yhtiön toimesta.

Yhtiökokouksen päätökseen sisältyy rahoitusvastike, jolla yhtiön velat maksetaan pois ja joka oikeuttaa osakkaat vielä siirtymäaikana 2018-2019 nauttimaan vanhan yhtiöjärjestyksen mukaisia etuja pelaamisessa.

Yhtiölle luodaan kanta-asiakasjärjestelmä, jolla tarjotaan jatkossa osakkeenomistajille sekä mahdollisesti kutsuttaville muille tärkeille sidosryhmille erilaisia etuja alennusten, peliaikojen varaamisen ja oheispalveluiden muodossa.

Hirsala Golfin päätös yhtiöjärjestyksen muutoksesta ja uuteen markkinaehtoiseen toimintamalliin siirtymisestä tehtiin yksimielisesti.

”Tämä antaa hyvän lähtökohdan toiminnan uudistamiseksi sekä tuotteiden kehittämiseksi. Panostamme luonnollisesti vahvasti markkinointiin ja myyntiin, avaamme verkkokaupan. Kasvatimme jo edelliskaudella green fee tuottoja 36 prosenttia. Hirsalassa on tilaa ja siten  mahdollista kasvattaa kierrosmääriä reilusti nykyisistä. Asiakaslähtöisyys on avainsana menestykseen”, muistuttaa hallituksen puheenjohtaja Pia Maria Halttunen.

Lähde: Hirsala Golf Oy:n tiedote

Hirsala uusii vauhdilla kasvojaan

Kirkkonummelle 2000-luvun puolivälissä rakennettu Hirsala on Master Golfissa pitkään toimitusjohtajana vaikuttaneen Pauli Pesonen ”beibi.”

Pauli Pesonen sai Hirsalan kenttäprojektiinsa mukaan suuren määrän vaikuttajia sekä mielipidejohtajia monilta eri aloilta.

Taloudelliset ajat olivat 2000-luvun ensimmäisinä vuosina hyvät, hieman ennen Hirsalaa toiselle puolelle pääkaupunkiseutua syntyi toinen luksusluokan golfkeskuksen kriteerit esitteissä ja myyntipuheissa täyttänyt Kullo Golf.

Hirsalan osakkeita myi Pesosen rinnalla mm. Golfpisteen perustajiin kuuluva Henrik Lindfors, josta tuli myöhemmin Hirsalan seuran toiminnanjohtaja, sekä muutamat muut perustajajäsenet.

Myyntipuhe päättyi usein  tiivistelmään, ”Kokonaisuus on eksklusiivinen, Hirsalassa  ovat kaikki tärkeät henkilöt. Montako osaketta sinä ostat?”

Klubitalo rakennettiin kolmikerroksiseksi vastaanottamaan useitakin tilaisuuksia samanaikaisesti. Kentästä suunniteltiin haastava, liiankin vaikea. Ensimmäisenä vuonna pelaajia pelästytti väylien reunoilla umpimetsä, lähes pelaamaton kanervikko tai kivikko.

Useimmilla osakkailla oli pelioikeus jo jollain toisella kentällä, vieraille kenttä oli kallis ja yksityiskerhon maineessa.

Vaikka kunto on ollut keskimäärin erinomainen ja reuna-alueitakin on kiitettävästi siivottu, käyttöaste on jäänyt alhaiseksi ja vastikkeet osakkaille kierrosmäärään nähden kalliiksi.

Talous on tökkinyt, eikä Hirsala ole löytänyt omaa profiiliaan.

Yhdistymishanketta Peuramaan kanssa vastikevapautta tavoitellen hierottiin pitkään. Kenttien hyvin erilaiset profiilit johtivat kuitenkin teiden erkanemiseen.

Peuramaalla on jo omat suunnitelmansa pelaamisen ja omistamisen eriyttämiseksi.

Hirsalassa merkit siitä, että nykyinen meno ei pitkälle vie, olivat näkyvissä jo usean vuoden ajan.

Kaudella 2017 kenttämestarina aloittanut Janne Lehto sai ensimmäisen vuoden aikana ison sulan hattuunsa viheriöiden napakoitumisen myötä.

Tehdyllä päätöksellä ja rahoitusvastikkeen suorittamisella osakkaat pääsevät irti vastikkeesta sekä Hirsala Golfin noin miljoonan euron velkasaldosta.

Käytännössä osakkaat maksavat noin 3 000 euroa, joka sisältää kahden vastikkeen ja osuutensa veloista.

Jotta toiminta olisi siirtymäajan (2018-2019) jälkeen kannattavaa, eikä osakkaiden kukkaroille uudelleen päädyttäisi, pelaajamäärän pitäisi kasvaa hurjasti nykyisistä luvuista.

Hirsalassa on pelattu viimeisten vuosien aikana 16 500-17 500 kierrosta. Huippukaudella 2011 pelaajia oli 18 500.

Hirsala tuo jo alkavalle kaudelle markkinoille uusia tuotteita, jotka täytyy sopeuttaa hinnaltaan markkinatilanteeseen sopiviksi.

Lähikentistä mm. Peuramaa, Hirsala, St.Laurence Golf, sekä erittäin aggressiivista hinnoittelua tarjoavat Kurk, Gumböle, Espoo, Vihti ja Hill Side Golf ovat kovia kilpailijoita.

Näistä useimmilla on tavoitteena kierrosmäärän kasvattaminen. Hintakilpailusta on saatu jo ennen kauden alkua kovia näyttöjä, jota Hirsalan siirtyminen markkinaehtoiseen toimintamalliin vauhdittaa entisestään.

Positiivinen ennusmerkki Hirsalan osalta on kentän viimevuotinen kunto. Etenkin keväällä sen viheriöt olivat loistavassa kunnossa.

Toivottavasti sama taso säilyy, Hirsalalla on kova haaste lunastaa paikkansa markkinoilla kohtuuhintaisena laatukenttänä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)

    MarX says:

    Hyvä Hirsala

    Eikö siellä olla kuultu muiden hallitusten mielipiteitä. Ei ”pakkovastikkeita” voi poistaa. Sehän tarkoittaisi että pelaajat maksavat itse pelaamisensa ilman muiden osakkaiden sponsoroimista.

    On todella hienoa että Hirsalassa ollaa ajan hermolla.

    MrBond says:

    Asiaan en ole perehtynyt lainkaan mutta kai se osakkeenomistaja saa jotain etua verrattuna tavalliseen pelioikeuden ostajaan. Miten Hirsalassa jatkossa kun osakkeita näyttää olevan nyt myynnissä halvalla?
    Miten muualla?

    MarX says:

    Hirsalahan voisi liittyä Kultakorttiin ja/tai tehdä yhteistyötä Lohjan, Pickalan, Talman, Linnan ja Kytäjän tyylisten kenttien kanssa osakkaiden osalta. Se saattaisi kiinnostaa aika montaa osakasta.

    Muunlaiset osakeeseen liittymättömät yhteistyöt, halvennukset ja tarjoukset kiinnostaa vain niitä jotka haluavat poimia rusinat pullasta sitoutumatta sen enempää muuhun kun tarjousten ja halvennusten metsästykseen.