Arkkola ja Tilander HGK:n kunniajäseniksi - Golfpiste.com

17.12.–23.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[3][9]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

Arkkola ja Tilander HGK:n kunniajäseniksi

Golfpisteen blogisti ja Golf Digestin avustava toimittaja Lassi Tilander yhteiskuvassa Markku "Näppis" Leinosen kanssa.

HGK:n sääntömääräinen syyskokoukseen Ammattikorkeakoulu Metropolian tiloissa osallistui 128 jäsentä. Henkilövalinnat olivat ennakkoon kiiinnostavin asia esityslistalla. Erovuorossa ollut puhéenjohtaja Lauri Gulin ei saanut vastaehdokasta, hän jatkaa seuraavan kaksivuotiskauden.

”HGK lukeutuu urheiluseuroista kaupungin avoimimpiin. Tältä osalta meidät asetetaan liian usein väärään koriin. Kolmena päivänä viikossa ei vieraspelaamisen suhteen ole ulkopuolisille rajoituksia. Ainoastaan maanantaista torstaihin kello kahdesta kuuteen, siis yhteensä 16 tunnin ajan viikossa kenttä on varattu jäsenille. Tuolloinkin vieras pääsee kentälle jäsenen vieraana”, Gulin nosti esiin mielenkiintoisen faktan.

HGK:n jäsenenä vuodesta 1976 ollut Kai Wist kipparoi Talissa seuraavat kaksi vuotta.

HGK:n jäsenenä vuodesta 1976 ollut Kai Wist kipparoi Talissa seuraavat kaksi vuotta.

Kapteeniksi olivat tarjolla Kai Wist sekä Jaana Karhila-Räsänen. Pricewaterhouse Coopersin partnereihin lukeutuva oik.kand Wist voitti Karhila-Räsäsen äänestyksessä selkeästi luvuin 96-31. Näin HGK:sta ei ainakaan vielä tullut kahden naiskapteenin seuraa. Naisten kapteeniksi valittiin Sylvi Beck.

”HGK:n johtokunnassa tarvitaan juristia jonka ammattitaidosta on hyötyä mm. sopimusneuvotteluissa ja niiden tulkinnoissa”, perusteli syrjään jäävä kapteeni Jukka Ant-Wuorinen syitä, joilla hän suositteli Wistiä seuraajakseen.

”Paljon puhuttua ja kaivattua Talin henkeä ei kaiveta historiankirjoja lukemalla tai muistelemalla. Se lähtee meistä itsestämme. Osallistutaan enemmän, ollaan aktiivisia ja kannustetaan muiitakin siihen”, evästi Wist vuosikouksen jäseniä.

Johtokunnan laatima budjetti vuodelle 2013 käytiin läpi. Kierroksia Talissa pelattiin mennä kaudella noin 25.000. Vuonna 2013 greenfeen hinta noussee viidellä eurolla ja on 70 euroa. Jäsenen vieraana pelaaminenkin kallistuu. Ehdotettu kymmenen euron nosto 40:sta 50:een sai hivenen kritiikkiä, nousu saattaa tästä johtuen vielä puolittua.

HGK:n johtokunta aikoo tutkia tarkkaan mahdollisuuden porrastaa greenfeen hintoja, aamuisin ja iltaisin hinnaksi saattaa tulla 50 euroa. Toiminnanjohtaja Markku Ignatius muistutti myös, että suunnitelmia helsinkiläisten veronmaksajien greenfeen pudottamiseksi Talissa on olemassa.

HGK on seurapohjaisista kentistä nykyään käytännössä ainoa, jonka jäsenyyttä joutuu jonottamaan. Liittymismaksu noussee kaudelle 2013 satasella ja on täten 5000 euroa.

Yhden varsin merkittävän paikallisääntömuutoksen aika voi Talissa koettaa tulevana keväänä. HGK on yksi harvoista kentistä Suomessa, jossa tieltä ei ole saanut vapaata droppia. Jäsenkyselyn perusteella 79 % kertoi kantanaan, että he toivoisivat tieltä vapaata droppia. Sääntömuutosta on viritelty jo jonkin aikaa. Päätöksen mahdollisesta muutoksesta tekee kevääseen mennessä HGK:n kenttätoimikunta.

Tervaskannoille kunniaa

Syyskokouksessa hyväksyttiin myös johtokunnan ehdotus Asko Arkkolan, (72-v) ja Lassi Tilanderin (78-v) nimeämiseksi seuran kunniajäseniksi. Elossa olevia kunniajäseniä ovat tuoreiden nimitysten lisäksi myös entiset puheenjohtajat Olli Riikkala ja Leif Ekström sekä Pesa Nurminen.

Asko Arkkolan harrastuksiin kierrosten aikana lukeutuu pallojen etsiminen karheikoista ja metsistä.

Asko Arkkolan harrastuksiin kierrosten aikana lukeutuu pallojen etsiminen karheikoista ja metsistä.

Tilander oli paikalla, Arkkola viettää joulukuuta tapojensa mukaisesti Thaimaan Hua Hinissa.

”Tämä on minulle suuri kunnia, paljon kiitoksia”, Tilander virkkoi lyhessä kiitospuheessaan.

Tilander aloitti golfin pelaamisen Lahden Golfissa 60-luvulla. Hän on saanut aiemmin sekä LG:n että Suomen Golfliiton kultaiset ansiomerkit rintaansa.

Arkkola on syntyperäinen talilainen, hänen isänsä Lauri Arkkola toimi pitkään seuran kenttämestarina . Asko Arkkolassa riittää Tilanderin tavoin edelleen virtaa.

Runsaan pelaamisen lisäksi hän puhdistaa tehokkaasti bägiinsä muiden metsiköihin hukkaamat pallot ja toimii säännöllisesti kilpailuissa tuomarina. Arkkola pelasi aktiiviaikoinaan vuosikausia amatöörien maajoukkueessa, hän on toiminut myös Suomen PGA:n puheenjohtajana.

Arkkola ja Tilander muodostivat toistakymmentä vuotta Nelosen legendaarisen ”dynamic duon” major-kisojen selostajina.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)