91 puuta nurin – Hirmumyrsky laittoi Raumalla etuysin maiseman uusiksi - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
Golfkentät

91 puuta nurin – Hirmumyrsky laittoi Raumalla etuysin maiseman uusiksi

Valtavalla nopeudella puhaltanut myrsky antoi männyille kyytiä Rauman golfkentällä. Kuva: Rauma Golf

Pomppusten kentälle kävi Lyly-myrskyssä ”augustat”.

Länsirannikolla koettiin marraskuun ensimmäisen päivän illalla pelottavia hetkiä, kun tuulet yltyivät merialueilla historiallisiin myrskylukemiin. Lylyksi nimetty hirmumyrsky aiheutti seudulla paljon vahinkoja kaataen muun muassa Rauman golfkentällä 91 puuta.

Suurin osa puista kaatui etuysin väyliltä 4–8. Toinen kenttäpuolisko on peltomainen, joten siellä rytisi vähemmän.

”En lainkaan osannut odottaa, että myrskystä koituisi näin mittavat seuraukset ”, Rauma Golfin toiminnanjohtaja Mira Murtomäki huokaisee.

Puita, enimmäkseen mäntyjä, kaatui muun muassa lyöntipaikoilla, väylillä ja kulkureiteillä, mutta tiettävästi yksikään ei rojahtanut kentän kaikkein haavoittuvaisimmille alueille eli viheriöille.

”Etuysillä meni monella väylällä maisema uusiksi. Kriittisiltä paikoilta kaatui jonkin verran puita, ja sillä tulee olemaan vaikutuksensa pelattavuuteen. Niistä muutamaan on tullut itsekin osuttua, mutta kakkosen naisten lyöntipaikan edessä oleva hankala puu pysyi tiukasti pystyssä. Se olisi monen pelaajan mielestä joutanutkin kaatumaan.”

Rauman Kylmäpihlajassa keskituulen nopeus oli Ylen uutisen mukaan korkeimmillaan 33,5 metriä sekunnissa täyttäen hirmumyrskyn kriteerin. Puuskissa myrskytuulen kerrotaan olleen jopa 40 metriä sekunnissa. Se oli riittävän tehokas puhuri kaatamaan puita kentän tiheissäkin metsissä.

Toivottavasti vähän nuoremmatkin motivoituvat tulemaan, kun tiedossa on polttopuita.

”Onneksi tämä tapahtui tässä kohtaa vuotta, ettei keskellä kautta. Muuten olisi tullut melkoinen kiire saada puut kentältä pois. Kenttä oli tarkoitus laittaa tämän kauden osalta kiinni 3. marraskuuta, joten jouduimme aikaistamaan sulkemista vain yhdellä päivällä.”

Talkooväkeä tarvitaan

Osa puista jäi pystyyn, joskin ne heiluvat tuulessa siihen malliin, että puut on turvallisuussyistä kaadettava. Rauma Golf aikoo myöhemmin kutsua talkooporukan kentälle raivaustöihin.

”Meillä on jäsenistössä osaavaa väkeä, ja mukana olevat saavat puita talkoopalkaksi. Ammattilaisiakin tarvitaan, että saadaan huterasti pystyssä olevat puut turvallisesti kaadettua”, Murtomäki kertoo.

Pelaajia odottaa Rauma Golfin etuysillä toisenlainen näkymä ensi keväänä. Kuva: Rauma Golf

Talkookelejä joudutaan Raumalla vielä odottelemaan, sillä kenttä on sateiden vuoksi hyvin märkä ja pehmeä. Kun ilma viilenee ja maa jäätyy, raivaustöistä jää vähemmän jälkiä. Seuran talkoissa käy yleensä ”varttuneempi vakioporukka”, mutta nyt olisi tarvetta isommalle joukolle, jotta kenttäyhtiö välttyisi ylimääräisiltä kuluilta.

”Toivottavasti vähän nuoremmatkin motivoituvat tulemaan, kun tiedossa on polttopuita.”

Kentällä ei ollut myräkän aikana koneita tai muita laitteita, joten Rauma Golfin kalustolle Lyly ei aiheuttanut vahinkoa. Pomppusissa on ennenkin kaatunut yksittäisiä puita kovissa tuulissa, mutta nyt Raumalla koettiin Suomen mittapuussa poikkeuksellinen sääilmiö.

”Arvelen, että kovat myrskyt ovat meillä yleistymään päin. Ilmastonmuutoksella taitaa olla osuutta asiaan”, Murtomäki tuumailee.

Pohjola ei ole enää turvassa sään ääri-ilmiöiltä

Raportit lämpimien maiden tuhoisista tornadoista ja hurrikaaneista ovat meille tuttuja uutisista. Saatamme luottaa siihen, etteivät tällaiset myrskyt yllä Pohjolaan saakka, mutta sään ääri-ilmiöt eivät ole enää Suomessa harvinaisia. Sellaisia ovat esimerkiksi ylipitkät hellejaksot, kerralla parinkymmenen sentin hangen tuovat lumisateet ja laidasta laitaan sahaavat lämpötilat. Luonto oireilee ilmastonmuutoksesta.

Kovat myrskyt tietävät aina harmia erisuuruisten vahinkojen ja sähkökatkosten muodossa. Kerroimme jutussamme taannoin, miten Babet-myrsky aiheutti Etelä-Ruotsissa Trelleborg Golfklubbin merenrantakentälle noin puolen miljoonan euron suuruiset vahingot. Merenranta nousi lähes kaksi metriä tavanomaisen korkeuden yläpuolelle ja useat väylät huuhtoutuivat mereen. Pitäisikö meilläkin merenrantakenttien alkaa jo rakentaa valleja?

Aiemmin syksyllä hirmumyrsky Helene iski rajulla voimalla Yhdysvaltain kaakkoisrannikolle. Siipeensä sai myös Masters Tournamentin legendaarinen kenttä Augusta National Golf Club, jolla myrsky niin ikään kaatoi melkoisen määrän puita. Tapauksesta on jo reilusti toista kuukautta, mutta salamyhkäinen Augusta pitää yhä kokemansa vahingot omana tietonaan.

Lue seuraavaksi: Ruotsin golfkenttäkatastrofi vakuutusyhtiön piikkiin – voisiko näin tapahtua Suomessa?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje