26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
#533345 Ilmoita asiaton viesti
pjs

GolfBot kirjoitti: (3.5.2014 8:39:49)
Vastuuvakuutus kattaa tilanteet, joissa omalla tominnallaan vahingossa, tuottamuksella, varomattomuudella, huolimattomuudella tai vaikkapa laiminlyönnillä aiheuttaa jollekin kolmannelle osapuolelle vahingon.

Korostus lisätty.
Mitä näistä lyöty slaissi on?
Ei yhtään mikään. Ei pelaaja voi ennen lyöntiä toimia toisin (huolellisemmin) niin, että slaissin mahdollisuus poistuisi. Jos toisintoimimismahdollisuutta ei ole, ei ole tuottamustakaan.

Jottei totuus unohtuisi, vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentissa lukee:

Joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen, jollei siitä, mitä tässä laissa säädetään, muuta johdu.

Toisin kuin myös Mika Ahola luulee, periaatteellinen lähtökohta on, että vahingon kärsinyt kärsii vahingon ihan itse, ellei joku ole siitä vastuussa. Pelkästään se, että on aiheuttanut vahingon ei vielä riitä vastuun perusteeksi. Vahingon aiheuttanut (tässä pallon lyönyt) henkilö on vastuussa vain jos toiminta on ollut tahallista tai tuottamuksellista. Itse lähtisin ennemmin haastamaan oikeuteen kenttäyhtiötä (riittämättömän parkkipaikan suojauksen perusteella) kuin slaissaria.

Olen kyllä tietoinen siitä, että erinäisistä vakuutuksista saatetaan korvauksia maksellakin, vaikka joissain tapauksissa vakuutusyhtiö voisi siitä aivan hyvin kieltäytyäkin.