16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

Hatunnosto Rönnäsille

Etusivu Foorumit Yleistä Hatunnosto Rönnäsille

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 72)
  • Julkaisija
    Artikkelit
  • Kävin pelaamassa Rönnäsissä (loistavassa kunnossa jo näin varhain) ja kuulin paikalliselta pelikaverilta, että Rönnäs on antanut mahdollisuuden jäsenilleen valita haluaako olla vain klubin jäsen vai kuulua myös golfliittoon seuran kautta. Mahtava avaus, jota muidenkjin klubien pitäisi seurata. Pakkojäsenyys on mennyttä aikaa ja tälläinen klubijäsenyys (joksi sitä kutsuvat) on oikea tapa antaa jäsenille se palvelu. mitä tarvitsevat. Maksu klubijäsenyydestä antaa kaiki samat palvelut kuin normaali jäsenmaksu poislukien liiton maksu ja sen mukainen liiton jäsenkeortti (saavat oman kortin) sekä golf lehti. Hinta 30 eur halvempi. Vieraspelaajilta ei Rönnäsissä vaadita enää liitton jäsenkorttia, tasoitus riittää, jotta osaavat sijoittaa oikeaan peliryhmääm tai kenttälle. Lisää tällaisia nykyaikaa ymmärtäviä klubeja niin golfin ongelmat häviävät kuin itsestään.

    No niin, tässä on ensimmäinen askel ennustaamani kehityssuuntaan, joka merkitsee pakkojäsenyydestä ja SGL:n tasoituskorteista luopumista.

    Mulle ei ihan selvinnyt kuinka tämä klubijäsenyys poistaa pakkojäsenyyden. Onko kuitenkin niin että jäsenyydelle on tehty sama operaatio kuin tarinan keisarin vaatteille? Saa valistaa ja mielummin vääntää vaikka rautalangasta.

    KL

    Veli kebaxin kanssa samoilla ymmärryksen puutteen linjoilla.

    Foretteri kirjoitti: (1.5.2014 17:47:02)
    Maksu klubijäsenyydestä antaa kaiki samat palvelut kuin normaali jäsenmaksu poislukien liiton maksu ja sen mukainen liiton jäsenkeortti (saavat oman kortin) sekä golf lehti. Hinta 30 eur halvempi.

    Mitkä samat palvelut tuo klubijäsenyys tarkalleen ottaen antaa? Olletikin samat Rönnäsin klubin palvelut, mutta entäs palvelut muilla klubeilla? Kilpaileminen vieraskentillä ei onnistu pelkällä klubijäsenyydellä eikä välttämättä edes pelaaminen. Siis: mitkä samat palvelut?

    Foretteri kirjoitti: (1.5.2014 17:47:02)
    Lisää tällaisia nykyaikaa ymmärtäviä klubeja niin golfin ongelmat häviävät kuin itsestään.

    Mitkä ongelmat nyt poistuivat Rönnäsissä? Klubijäsen pelaa 30 euroa per kausi halvemmalla, siinäkö se? Tämäkö on suomalaisen golfin suurin ongelma, 30 euroa liian kallis jäsenyys?

    Saa selittää ja kiitos jo etukäteen.

    Foretteri kirjoitti: (1.5.2014 17:47:02)
    Vieraspelaajilta ei Rönnäsissä vaadita enää liitton jäsenkorttia, tasoitus riittää, jotta osaavat sijoittaa oikeaan peliryhmääm tai kenttälle.
    Lisää tällaisia nykyaikaa ymmärtäviä klubeja niin golfin ongelmat häviävät kuin itsestään.

    Oikein hyvä malli muuten mutta kuka tuon tasoituksen hoitaa kun sanot, että tasoitus riittää.

    KL

    Ai niin, piti vielä kysymäni, että mihin ne Rönnäsin osakkaat/jäsenet tarvitsevat klubijäsenyyttä, jotka eivät koskaan kilpaile? Eikö tulisi heille vielä halvemmaksi olla olematta minkään jäsen?

    Millainen sanamuoto muuten mahtaa olla Rönnäsin yhtiöjärjestyksessä jäsenyyden suhteen? Pitääpä vilkaista.

    Pakkojäsen se on klubijäsenkin. Vai miten kentän pelioikeus on järjestetty ellei jäsenyydellä? Pitäisi keksiä parempi nimi ilman jäsen -sanaa. Klubipeluri, alokas tms. Mielellään vielä niin, että joka kentällä olisi oma nimiversio. Sitten vieraskentällä punnittaisiin pelurin oikeudet, kun cädäri selaisi näitä nimityksiä. Eikö voitaisi vain yksinkertaistaa systeemiä niin, että kaikilla olisi yhdenlainen vertailukelpoinen kortti.

    KL

    KL kirjoitti: (1.5.2014 18:40:34)
    Ai niin, piti vielä kysymäni, että mihin ne Rönnäsin osakkaat/jäsenet tarvitsevat klubijäsenyyttä, jotka eivät koskaan kilpaile? Eikö tulisi heille vielä halvemmaksi olla olematta minkään jäsen?

    Millainen sanamuoto muuten mahtaa olla Rönnäsin yhtiöjärjestyksessä jäsenyyden suhteen? Pitääpä vilkaista.

    Eipä löytynyt yhtiöjärjestyksestä sanaakaan mistään jäsenyydestä. Siispä osakkeenomistaja ei tarvitse edes klubijäsenyyttä pelatakseen Rönnäsissä oman osakkeensa pelioikeudella.

    Kyllä nyt kaikki golfin ongelmat ratkesivat kertaheitolla! Vai…?

    Ei löydy yhtiöjärjestyksestä vaan yhdistyksen säännöistä3 §
    Yhdistyksen säännöt

    Nyt täytyy ihmetellä lisää. Mitä tuon linkin takaa pitikään löytyä?

    Muuta en osaa sanoa, kuin mitä minulle kerrottiin eli jäsen saa edelleen kaikki tasoitus systeemit, osallistumisoikeudet klubin kisoihin (riippumatta onko avoimia tai sisäisiä), vakuutukset, ajanvarauksen jne.. Pelaaminen muilla kentillä on heidän ohjeiden mukaan kunkin kentän oma asia ja eivät ota siihen kantaa.
    Minusta tässä on oikea suunnanotto pakkojäsenyyden poistamiseen ja sitä myöden pelaamisen kustannusten alentamiseen. Vaikka olisi kysymys vain 30 eurosta, tyhjästä maksaminen on typerää.

    KL

    pöljä kirjoitti: (1.5.2014 18:56:03)
    Ei löydy yhtiöjärjestyksestä vaan yhdistyksen säännöistä3 §
    Yhdistyksen säännöt

    Yhdistyksellä ei ole minkäänlaista sananvaltaa yhtiön asioihin, joten yhdistyksen säännöillä ei tässä asiassa ole mitään käyttöä.

    Taitaa olla vappuvitsi koko juttu.

    KL

    Näyttäisi tämä Rönnäsin klubijäsenyys koskevan ainoastaan vuosijäseniä, ei siis vakituisia (= osakkeenomistajat) lainkaan. Siihen lienee jokin erityinen syy, jota en itse vielä ole keksinyt.

    Onkohan tämä muuten taas niitä yhtiön/seuran sisäisiä asioita, joita ei täällä saisi käsitellä? Noh, ehkä GP:n ylläpito ottaa siihen (jälleen kerran) ripeän ja selkeän kannan.

    Voiko olla niin, että kaljakorin hinta ratkaisee kaikki ongelmat?

    ts

    Foretteri kirjoitti: (1.5.2014 19:09:23)
    Vaikka olisi kysymys vain 30 eurosta, tyhjästä maksaminen on typerää.

    Ei taatana… mitä tähän enää sanois…

    Mites muten säännöt menee seuran suhteessa liittoon? Voiko seura joka toimii noin saada enää liiton palveluja ja pysyä liiton jäsenenä?

    Ja siis tosiaan… 30 euron säästöllä saadaan golf nousuun. Tulee lähinnä mieleen että jos tuo on se kynnys, niin tervetuloa pelaajamäärän putoaminen ja terveempi rakenne.

    Kertoisitko miten seuran jäsenyys tähän asiaan kuuluu ja samalla ihan valistuksen vuoksi luettelisitko ne liiton palvelut joita seura tarvitsee?
    Harvoin olen tavannut ihmisiä, jotka antavat 30 euroa ulkopuoliselle saamatta mitään vastikkeeksi, toivottavasti ’ts’ tulee joskus vastaan niin tapaan sellaisenkin.
    Selventäisitkö vielä miten tämä ratkaisu mielestäsi nivoutuu golfin nousuun.
    Kysymyshän on ainoastaan valinnan vapaudesta ja pakkojäsenyyden poistamisesta, jolle nostan hattua.

    Rönnesin tiedoteon hyvin selkeä. Se antaa yhdistyksen jäsenelle kaksi vaihtoehtoista jäsenyysmuotoa, joista kumpikaan ei ole ristiriidassa perusyhdistyksen toiminnan tarkoituksen kanssa eli edistaa golfpelin harrastamista…. Jäsen sitoutuu § 3 mukaan noudattamaan vain golfin sääntöjä sekä kilpailu- ja kurinpitomääräksiä.

    Ehkäpä olisi syytä tarkastella, mistä Rönnesin ratkaisu mahdollisesti juontaa juurensa kuin kinastella onko kolmekymppiä joillekin liikaa tai liian vähän.

    Oma tulkintani (siis tuntematta ketään päätöksentekoon osallistunutta) on se, että Rönnesin päättävissä elimissä ollaan pettyneitä SGL:n toimintaan ja tällä halutaan liittoa näpäyttää. Syitä voisi olla mm. liiton viimesyksyinen jäsenmaksun korotushanke, kilpailuviraston kartellitoiminnat (Essonbaarin sopimushanke) tai pettymys liiton strategiaan ja varsinkin sen täytäntöönpanoon.

    Ehkä Rönnesissä onkin ymmärretty, että omalla kentällä pelaavalle harrastegolfarille liitosta ei oikeasti ole riittävää konkreettista iloa. Golfliitollahan on muista lajiliitoista poikkeava tilanne, koska käytännössä tavalliset harrastajat ovat ’rahastusautomaatti’ – toisin kuin esim. hiihtoliitossa.

    KL kirjoitti: (1.5.2014 19:59:09)
    Onkohan tämä muuten taas niitä yhtiön/seuran sisäisiä asioita, joita ei täällä saisi käsitellä? Noh, ehkä GP:n ylläpito ottaa siihen (jälleen kerran) ripeän ja selkeän kannan.

    jätä nyt vihdoinkin se poliisin homma niille, joille se kuuluu. Liikenteessäkin varmaan touhuat neuvomassa muita autoilijoita, miten sinun mielestäsi pitäisi ajaa

    Rönnäsin malli varmaan yleistyy muillakin golfkentillä. Onko 30€ paljon vai vähän – no jokainen ihminen voi sen itse pohtia eikä sitä tarvitse kenellekään pakolla syöttää. MInusta 30€ on vähän suhteessa esim. Liitolta saamaani lehteen … mutta kun perheessämme on 4 jäsentä (eli 4*30€) mutta kun yksikin lehti riittää.

    Käsittääkseni Rönnäsin klubijäsenyys ei vaikuta Rönnäsissä pelaamiseen, jos omistaa osakkeen ja on suorittanut Green Cardin. Näinhän on tilanne niillä, joilla on useampi pelioikeus, mutta jäsenyys vain yhteen seuraan. Myös ajanvaraus toiminee samalla tavoin kuuluipa seuraan tai ei.

    SIten klubijäsenyys sisältää käytännössä sen, että voi osallistua oman klubin järjestämiin kilpailuihin tai muihin tapahtumiin.

    Ulkomaille kun menee pelaamaan, hyvin harvoin kysytään tasoituskorttia. Luulen, että jos ulkomailla tasoituskorttia kysytään ja näyttää tätä paikallista klubikorttia, ei mitään ongelmia.

    Rönnäsin malli varmaan yleistyy muillakin golfkentillä. Onko 30€ paljon vai vähän – no jokainen ihminen voi sen itse

    Tämähän onsitä nykyaikaa jota ’osattomat/osakkeettomat’ ovat peräänkuuluttaneet. Itsenäinen valinta senmukaan mikä juuri minulle sopii ja mitä minä itse haluan. Näin se vaan menee ’markkinataloudessa’ ei edes kaikkivoipa Golfliitto voi sanella mitä ihmiset haluaa. Vielä kun saataisiin tuo pakollinen GreenCard poistetuksi niin senjälkeen kaikki hyvin kotimaisessa golfissa.

    Rönnäsin malli ei tietysti sovi kaikille, koska se oikeuttaa pelaamaan vain ja ainoastaan ilman eri sopimuksia kotikentällä. Tosin sekin riittää aika monille. Sensijaan ’Hyberin’ ja GF pelaajille siitä ei ole ratkaisuksi. Pitäisikö siihen keksiä joku muu liitosta riippumaton ratkaisu. Ulkolainen jäsenyys tai muu viisas ratkaisu jolla voi ’näpytellä’ liittoa ja sen toimintaa.

    Mikähän instanssi senjälkeen pitää huolta golfista ja sen kehityksestä kotomassa, ja mahdollistaa herrojen ulkomaanmatkailun Ottaako SKGY ohjat käsiinsä kun nykyihmiset ei näe liitosta ratkaisuksi, vai tuleeko lisää kahdenkerroksen golffareita, tai perustetaan sitoutumattomien golfliitto.

    Kyllä tuo harrastaminen on sitten kamalan vaikeaa, ilman että ollaan edes kentällä pelaamassa

    Kyseisessä tapauksessa pitää jokaisen huolehtia että on vakuutukset kunnossa, kun ei ole vakuutettu automaattisesti liiton kautta. Ymmärtäisin moisen toiminnan jos olet useamman seuran jäsen (kuten itse olen) tällöin liiton maksuja maksettaisiin vain yhden seuran kautta..

    KL

    Putti-Possu kirjoitti: (2.5.2014 9:32:29)

    Käsittääkseni Rönnäsin klubijäsenyys ei vaikuta Rönnäsissä pelaamiseen, jos omistaa osakkeen ja on suorittanut Green Cardin.

    Miksi osakkeenomistaja haluaisi olla vuosijäsen? Tai jäsen ylipäätään? Osakkeenomistaja saa pelata ihan vapaasti ilman mitään jäsenyyttää tai green cardia, koskapa Rönnäsin yhtiöjärjestyksessä ei moisia vaatimuksia pelaamiselle lue.

    kpete kirjoitti: (2.5.2014 9:51:18)
    Kyseisessä tapauksessa pitää jokaisen huolehtia että on vakuutukset kunnossa, kun ei ole vakuutettu automaattisesti liiton kautta. Ymmärtäisin moisen toiminnan jos olet useamman seuran jäsen (kuten itse olen) tällöin liiton maksuja maksettaisiin vain yhden seuran kautta..

    Tämä vakuutusasia olisi hyvä selvittää oikeasti, enkä tarkoita vain tätä tapausta. En voi uskoa, että suomalaisella kentällä pelaavalla ei olisi kentän puolesta vastuuvakuutusta vaikka ei SGL:n korttia omistaisikaan.

    kpete kirjoitti: (2.5.2014 9:51:18)
    Kyseisessä tapauksessa pitää jokaisen huolehtia että on vakuutukset kunnossa, kun ei ole vakuutettu automaattisesti liiton kautta. Ymmärtäisin moisen toiminnan jos olet useamman seuran jäsen (kuten itse olen) tällöin liiton maksuja maksettaisiin vain yhden seuran kautta..

    Vakuutuksia on osattu Suomessa myydä erilaisten liittojen kautta. Tarkastin oman perheeni täysiaikaisen tapaturma- ja toiminnanvastuu vakuutuksen. Se kattaa harrastusluontoinen liikuntatoiminnan sekä toiselle aiheutetut vahingot. Pieniä eroja omavastuissa ja korvaustasoissa. Liiton vakuutus on siis (ainakin itselleni) täysin turha kapistus, mutta pakko maksaa. Miksi?

Esillä 25 viestiä, 1 - 25 (kaikkiaan 72)
Vastaa aiheeseen: Hatunnosto Rönnäsille

Etusivu Foorumit Yleistä Hatunnosto Rönnäsille