Etusivu›Foorumit›Kilpagolf & harjoittelu›Rannekulma aukeaa liian aikaisin›Re: Rannekulma aukeaa liian aikaisin
Pekka Pelimies kirjoitti: (4.12.2013 11:25:41)
mzungu kirjoitti: (4.12.2013 10:21:49)
Pekka Pelimies kirjoitti: (4.12.2013 5:20:18)
…Pallon lähtemisen jälkeisillä tapahtumilla ei ole enää vaikutusta pallon lentoon ja lyönnin onnistumiseen. Ongelmia syntyy, jos ’koko matka’ päättyy osumaa aikaisemmin…Aasinsilta lainauksesta: harmi ettei tätä keskustelua käyty kolme vuosikymmentä sitten. En ehkä olisi herrojen Nicklaus ja Els tyylejä apinoiden pyrkinyt ’matkan jatkumisen’ varmistamiseen ohi osuman krossauksineen ja loppuasentoineen, joka kuulemma indikoi aiemmin tapahtunutta.
Mutta, se mikä hieman ihmetyttää vieläkin, ovat syyt siihen miksi nämäkin herrat panivat Hoganin opit uusiksi. Ja jopa jotenkuten lajissa pärjätenkin.
Näkisin tämän ’aikansa lapsi’-ongelmaksi. Ja varmaan osittain myös empiiriseksi lopputulokseksi. Molemmat käyttämäsi esimerkit ovat lyöneet golfpalloja nuoresta iästä lähtien, joten heille on syntynyt miljoonien toistojen myötä liikemallit ja käskytykset, joilla he saavat osumaa edeltävät tapahtumat ’oikeaan slottiinsa’. Toistojen kautta ovat huomanneet, että tällä tavalla käsiä kääntäen pallot lähtee sinne, minne haluan. Sen sijaan, että tutkii saattoa, pitäisi tarkastella sitä, miten he tulevat palloon.
Lisäksi heillä on voinut olla valmentaja, joka on kertonut, että hartioiden tulee olla square osumassa, mikä automaattisesti aiheuttaa käsille lisäliiketarpeita ja pakottaa vapauttamaan lavan ja rannekulmat osumaan tultaessa. Tekniikkaa on mahdollista käyttää myös, mutta se edellyttää erittäin tarkkaa ajoittamista, mistä stable-release puhtaimmillaan vapauttaa kokonaan, kun lyöntipinta on liikeradan suuntainen ja vain liikkeen pituus oikaisee lavan suoraksi osumassa.
En ole tutkaillut tilastoja tarkasti, mutta pituustilastoissa crossaavien pelaajien määrä vaikuttaa pienemmältä, kuin stable-release-pelaajat. Minusta tämä johtuu vain siitä, että ajoitusherkkään monimutkaiseen toteutukseen lisätty voima rikkoo ajoituksen ja pallot lähtee milloin minnekin suuntaan. Sen sijaan stable-release-miehet, kuten Dustin Johnson mm. voi panna tehoa vartalonkiertoon niin paljon, kuin jäsenistä lähtee, kun lavan sulkeutumisajoitusta ei tarvita.
Moderneissa swingeissä nähdään hyvin tourlähetysten hidastuksissa, miten lapa on ’toe-down’ ds:ssä ja säilyttää aika tarkasti asentonsa follow-thruhun suhteessa liikeratansa tangenttiin. Vanhemmilla pelimiehillä, myös niillä hyvin menestyneillä, lapa on täysin auki bs:ssä (so. lavan etureuna liikeradan tangentin suuntaan ja suljetaan kyynärvarsia kiertämällä (so. krossamalla) osumaan tultaessa. Saattoon mentäessä takakäsi kääntyy päälle ja lapa jatkaa sulkeutumistaan rataansa nähden, mikä havaitaan DTL-kuvissa etummaisen olkapään takaa esiin putkahtavasta lavasta, kun sen kärki osoittaa samaan suuntaan, mihin lavan liike on menossa. Ero puhtaaseen stable-release- tai Hogan-swingiin on 90 astetta.
Ensiksi mainituista hyvä esimerkki on mielestäni Zach Johnson, joka usein jättää kädet alas saatossa ja Phil Mickelson jälkimmäisestä, joka vielä lisäksi minun silmin katsottuna flippaa pallon perään. Sitä en tiedä, onko tuo flippi vain seurausta osumarekyylistä, mutta Zackillä sellaista ei liikkeessä näy.
Pekka, siinä saatat olla oikeassa, että aksiaalisuljennan määrässä ollaan ehkä menty
hieman alaspäin ja toisaalta käsien vahvaa krossausta saatossa on ehkä vähemmän. Suljenta
myös toteutetaan ehkä tasaisemmin. Tämä nyt ihan mutuna ilman tarkempaa tutkimusta.
Tämä on ihan järkevää kirjoittelua. Tilastot eivät kuitenkaan vielä nähdäkseni tue vähäisemmän suljennan etuja mitenkään, mutta tässä olisi sinulle sopiva kotiläksy joululomalle.
Teepä pikku tutkimus tästä tilastojen pohjalta.