Re: Olipa kerran huurteinen kenttä… - Golfpiste.com

9.–16.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[17][27]
KilpailuaSuomalaista

EtusivuFoorumitYleistäOlipa kerran huurteinen kenttä…Re: Olipa kerran huurteinen kenttä…

#484545 Ilmoita asiaton viesti

Unto, tuore leskimies, askeltaa päättäväisesti kohti seuraavaa lyöntipaikkaa. Edessä on kentän kaunein par-3 väylä, hänen ja edesmenneen Hilkka-vaimonsa yhteinen suosikkiväylä. Hilkka oli tehnyt holarin tällä väylällä ensimmäisenä pelikesänään – ”onnenkantamoinen”, oli Hilkka aina sanonut, Unto hymyili mielessään.

Ennen nousua lyöntipaikalle Unto istahtaa hetkeksi lepäämään polun varressa olevalle penkille. Kiirettä on turha enää pitää, sillä pimeä estäisi pelaamisen aivan pian ja takana tulevat pelaajat olivat lähteneet jo yhdeksännen reiän jälkeen joulua viettämään. Ilmakin oli jo alkanut jäähtyä päivän hämärtyessä. Edellisellä viheriöllä Untosta oli tuntunut, että lämpötila taitaa olla vihdoinkin menossa pakkasen puolelle. Ehkäpä sääennusteen lupaama lumisade yllättää iloisesti joulupäivänä.

Unto ja Hilkka olivat tavanneet jo nuorina sodan aikoihin. Unton haavoituttua Kannaksella hän oli tutustunut sairaalassa hoitajana toimineeseen Hilkkaan. Se oli ollut Unton menoa ensi silmäyksellä. Hääkellot olivat soineet heti rauhan tultua ja pitkä yhteinen taival Hilkan kanssa oli alkanut.

Kulunut kesä oli ollut samaan aikaan sekä raskas, että ikimuistoinen. He olivat pelanneet kesällä paljon tietäen, että Hilkan sairauden vuoksi menossa oli viimeinen yhteinen pelikausi. Lääkäri oli sanonut, että jos kaikki menee hyvin, niin kyllä Hilkka ehtii vielä viettää mukavan joulun Unton ja perheen kanssa. Hilkka oli kuitenkin kuollut jo loppusyksystä, sairauden saatua yliotteen hänestä golf-kauden päätyttyä.

Varhain aattoaamuna Unto oli lähtenyt hautausmaalle viemään kynttilää Hilkan haudalle. Olihan hän viettänyt siellä aikaa viimeaikoina muutenkin runsaasti, mutta jouluaattona hautausmaalla on aivan eritysen kaunista, tuhansien kynttilöiden valon kimaltaessa valkoisesta hangesta. Tosin nyt ei ollut hangesta tietoakaan. Lumet olivat kadonneet jo marraskuussa yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin.

Unto oli sytyttänyt kynttilän ja laittanut sen lyhdyn sisälle. Kynttilän valon heijastuessa hautakiven kultaisista kirjaimista oli Unton katse pysähtynyt Hilkan nimen kohdalle. Unto oli koskettanut kirjaimia ja todennut mielessään: ”Olisin minä mielelläni pelannut sinun kanssasi vielä ensi kesänäkin”. Kyyneleen vierähtäessä Unton silmäkulmasta hän oli saanut oudon päähänpiston lähteä pelaamaan. Kotikenttähän oli edelleen auki, joten hän voisi hyvin käydä pelaamassa ennen lasten perheiden kanssa nautittavaa jouluateriaa.

Unto havahtuu penkillä koleaan. Hän oli tainut nukahtaa hetkeksi. Pimeä oli jo laskeutunut ja kenttää valaisi ainoastaan täysikuu. Pakkanen oli ottanut voiton viimeisistä auringonsäteistä ja huurteiset ruohonkorret kiilsivät kuutamossa. ”Nyt kausi taitaa olla lopullisesti ohi”, ajatteli Unto katsellessaan haikeasti lyöntipaikalle vieviä portaita. Unto tarttui kärryn kahvaan lähteäkseen autolle. Otettuaan pari askelta Unto pysähtyy ja katsoo vielä kerran olkansa yli viheriölle. Lippu liehuu kuutamossa vienosti kutsuen. ”Miksipäs ei”, tuumaa Unto. Tuskinpa kenttämestari häntä parista lyönnistä pahasti moittii.

Unto nostaa rautakasin bägistään ja kiipeää lyöntipaikalle. Hän kaivaa pallon taskustaan ja tiiaa sen omaan tapaansa lyöntipaikan oikeaan laitaan. Unto saattaa pallon matkaan kohmeisella swingillään yhtä ripeästi kuin keskikesän lämmössä. Hänen katseensa seuraa pallon lentoa läpi tähtitaivaan. Pallon saavuttaessa viheriön etulaidan se ottaa pari pomppua ja lähtee vierimään suoraan kohti reikää. Juuri ennen kuppia se kuitenkin pysähtyy nojaamaan huurteisiin ruohonkorsiin. ”Eikö vieläkään holaria minulle?”, kysyy Unto mielessään ja tuijottaa lipun juurella olevaa palloa. Pallon lämpö saa kuitenkin viimeiset ruohonkorret sulamaan ja antamaan periksi. Pallon pudotessa kuppiin hän tietää Hilkan olleen mukana tällä kierroksella. Parempaa joululahjaa hän ei olisi osannut toivoa!