Luovuin kapteenin tehtävistä vuosikokouksessa, joten aivan riviosakkaana tässä huudellaan.
Motiivejani nalkutukseen selitin viestissä 213:”Niinkuin sanoin, näen tämäntyyppiset kehityshankkeet erittäin positiivisina juttuina. Tsemppiä tiimille.
Oma aktiivinen nalkuttaminen kumpuaa huolesta että hyvä idea kaatuu johonkin ”juridiseen pikkujuttuun” ja koko konsepti haudataan toimimattomana vuosiksi.”
Eli tältäkohdin huoleni on juridista ja se kohdistuu ulkopuolisena poolin kohtaloon.
Omaan napaan tuijottaen ERG:n osakkaana ajattelen eriarvoistamis-asiaa täysin poolista erillisenä, eettisenä kysymyksenä. ERG ei ole pooliin liittymässä, mutta jossain muussa kohtaa sama asia saattaa tulla eteen. En tunne mitään tarvetta enkä näe mitään hyötyä kenellekään osakkaiden/osakkeiden jakamisesta eri ryhmiin sen mukaan käyttääkö sitä itse vai vuokraako sitä eteenpäin. Lisäksi sellainen olisi eettisesti väärin.
Luulen että ERG:ssä (kuten muillakin kentillä) tulee piankin aika tehdä vähän suurempiakin muutoksia kuin siirtää roskapönttö paikasta A paikkaan B. Minusta on parempi että silloin ei yhtiökokouksessa ole turhaan eri leirejä vaan olisimme kaikki tasa-arvoisia osakkaita yhteisellä agendalla.