Re: Henkka & Senior - Golfpiste.com

16.–23.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][16]
KilpailuaSuomalaista
#479412 Ilmoita asiaton viesti

No noista alastulojäljistä sanoisin kyllä, että suuri osa naispelaajista ei sellaisia greeneihin jätä syystä että pallo rullaa greenille, alas se tulee jos jossakin greenin ulkopuolella. Näin olen itse havainnoinut.

Kun huomioidaan tämä sekä se seikka, että enemmistö harrastajista on miehiä, voidaan päätellä että suurin osa korjaamattomista jäljistä on miesten aiheuttamia.

Itse kyllä pyrin korjaamaan kaikki jäljet, joita huomaan siellä greenillä. Oli ne sitten itse tehtyjä tai jonkun muun. Ja ennätys taitaa olla, en muista millä kentällä, 15 korjattua jälkeä samalla greenillä. Korjasipa joku samassa ryhmässä lisäksi muutaman. Takana tuleva ryhmä varmaan kiitteli kovasti, kun toiminta greenillä oli ’ripeää’. No ei olis kestänyt niin kauan jos kaikki korjaisivat edes sen oman jälkensä.

Koirankakoista kerään talteen ainoastaan oman koiran jätökset, mutta se on eri asia.