Etusivu›Foorumit›Yleistä›Golfyhtiön osakkaiden yhdenvertaisuus›Re: Golfyhtiön osakkaiden yhdenvertaisuus
ZeesusMika kirjoitti: (14.2.2009 19:04:47)
Yhtiön osakkeista osa ei maksa vastikkeita sen johdosta että niitä ei ole aktivoitu eli otettu pelioikeutta käyttöön. Kun osakeen pelioikeus otetaan käyttöön joutuu osakas maksamaan vastikkeen myös tulevilla kausilla. Jos itse olen oikein ymmärtänyt niin alkuperäinen tarkoitus on ollut suojata grynderiyhtiötä konkurssilta jos kaikki osakkeet eivät olisi menneet heti ensimmäisinä kentän avausvuosina kaupaksi kuten nyt on käynyt. Eli silloin myös itse kenttäyhtiö olisi joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja osakkeiden arvo romahtanut. Eli järjestelystä olisivat hyötyneet kaikki osakkaat, ei ainostaan grynderi. Oletettu myös että grynderiltä ostetut osakkeen aktivoidaan pelikäyttöön mutta nyt osa grynderin kaupaksi saamista osakeista on jäänyt aktivoimatta. Kyseessä sijoittajaosakkaat joilla on vaikkapa yksi osake aktivoitu jonka pelioikeutta he itse käyttävät ja loput osakkeet jääneet ’lepäämään’ mahdollista arvonnousua varten.Itse en näe että yhtiöjärjestykseen liittyy minkäänlaista vedätystä yms. kenenkään taholta. Useiden asunto-osakeyhtiöiden yhtiöjärjestykseen sisältyy ns. äänileikkuri jolloin yhtiökokouksessa on rajoitettu mahdollisten suuromistajien päätäntävaltaa mutta harvemmin niitä missään muissa osakeyhtiöistä käytetään.
Ja jos puhutaan osakkaiden yhdenvertaisuusperiaatteesta niin eikös nimenomaan se ole sen vastaista että ne osakkaat jotka eivät kenttää käytä joutuisivat osallistumaan kentän vuosittaisiin ylläpitokustannuksiin. Pitkäaikaiset investoinnit tietenkin on asia erikseen mutta niitä ei kentälle ole tehty. Yhtiökokuksessa tehdään päätöksiä jotka vaikuttavat kenttään ja sen osakkeen arvostukseen pidemmällä aikavälillä jolloin myös aktivoimattomilla osakkailla on oltava mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin. Se nyt ilmeisesti joitakin osakkaita harmittaa että aktivoimattomat osakkeet ovat kasaantuneet muutamille omistajatahoille. Mutta itse en ole havainnut siitä mitään haittaa kentän toiminnalle olleen, päinvastoin, kenttä on ollut erittäin hyvin hoidettu etenkin ottaen huomioon käytössä olleet resurssit = n. 400 vastikkeen maksajaa.
En tiedä mistä yhtiöstä on kysymys, eikä se erityisesti kiinnostakaan. Asioita voi nähdä ajatella niin monella tavalla ja monelta kantilta.
Jokainen varmasti ymmärtää, ettei tuossa tapauksessa ns. sijoittajien kannata aktivoida osakkeitaan ennenkuin kaikki yhtiön lainat ovat 100%:sti maksettu. Sinällään on hieno asia että maksajia on edes nuo neljäsataa. Heidän etunsa on hoitaa yhtiökokouksessa päätettyjen lainojen lyhennykset, jottei jo maksettu osuus investoinnista katoa konkurssipesään. Samalla he tulevat maksaneeksi täysimääräisesti koko kenttäinvestoinnin.
Jos saan vielä arvata, niin ns. perustajat/grynderi ovat merkinneet omat osakkeensa nimellisarvolla. Ja, ymmärrän mainiosti etteivät he ole halunneet ottaa sitä riskiä että tuo sijoitus katoaisi mahdolliseen konkurssin myötä. No, jos totta puhutaan niin pidän varmana että perustajat/grynderi ovat varmistaneet saataviensa etuoikeuden kaikissa mahdollisissa tapauksissa.
Siis, pelkästään Mikan meilin pohjalta nähtynä, kenttäyhtiön pyöritys vaikuttaa kokeneiden ammattilaisten johtamalta liiketoiminnalta.
Kaikki tuo arviointini tuntematta mistä tai keistä on kysymys. Enkä kyllä tunne minkäänlaista keteuttakaan.